Oikeusapu työttömälle

Lakipuhelin neuvoo — Soita 060 012 450
Suora yhteys lakimiehiin klo 7-23, la-su 9-23


Työttömän oikeus saada oikeusapua määräytyy samalla tavalla kuin muidenkin hakijoiden. Tästä seuraa, että työttömän oikeus oikeusapuun on riippuvainen hänen varallisuudestaan. Työttömän kohdalta huomion arvoista on, että työttömyyspäivärahat ja työttömyyskassan avustukset ja elatusavut, sekä elatustuet, lapsilisät ja kotihoidon tuet otetaan huomioon käyttövaroja määrittäessä. Työtöntä koskevat samat rajat kuin muitakin, jolloin työtön voi jäädä oikeusavun ulkopuolelle. Sosiaalietuja ei välttämättä lueta käyttövaroihin, jos ne on myönnetty tiettyyn tarkoitukseen.

Neuvonta on maksutonta oikeusapua, johon jokaisella on oikeus. Vaikka työttömällä olisi käyttövaroja sen verran, että hän ei saisi muuta oikeusapua, on hänellä aina mahdollisuus neuvontaan. On kuitenkin huomattava, että työttömyyden jatkuessa voivat henkilön käyttövarat huveta niin, että hän on oikeutettu oikeusapuun. Oikeusavun toissijaisuudesta johtuen myös oikeusturvavakuutus tai muussa vakuutuksessa osana oleva oikeudenkäyntiä varten oleva oikeusturva voi johtaa myös siihen, että työtön ei saa oikeusapua. Tämä riippuu oikeusturvan kattavuudesta.


Lähde: www.minilex.fi/a/oikeusapu-työttömälle
Venäjännös: Irina Kekman


Яндекс.Метрика