Materiaali julkaistaan säätiön tuella:

Ositusvaade ja sen lakkaaminen

Suomen oikeusjärjestyksen mukaan avioliiton päättyessä voidaan toimittaa omaisuuden ositus, tai jos puolisoilla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, omaisuuden erottelu.

Lain mukaan Suomessa avioliitto päättyy joko avioeroon tai toisen puolison kuolemaan. Molemmissa tapauksissa kummallakin osapuolella on itsenäinen oikeus vaatia omaisuuden ositusta. Avioerossa tämä tarkoittaa puolisoita ja kuolemantapauksessa osapuolina ovat leski ja ensiksi kuolleen puolison perilliset.

Osituksen toimittamiselle ei ole asetettu määräaikaa eikä ositusvaade vanhene normaalien vanhentumissäännösten puitteissa. Ositus on toimitettava viimeistään kuitenkin osapuolten kuoltua ennen kuin perinnönjako on mahdollinen. Tässä artikkelissa keskitytään ositusvaateen vanhentumiseen kun ositusperusteena on avioero.

Avioerotilanteessa puolisot eivät useinkaan jaksa ajatella omaisuuden jakamista tai omia lakisääteisiä oikeuksiaan puhumattakaan, että tulisivat ajatelleeksi minkälaisia oikeusvaikutuksia osituksella Suomen lain mukaan voi olla. Jaettavan omaisuuden laajuus määräytyy ositusperusteen syntyhetken mukaisesti ja omaisuus jaetaan pääsääntöisesti tasan sen jälkeen kun puolisoiden velat on vähennetty. Enemmän omistavan puolison velvollisuus on antaa tasoitusta vähemmän omistavalle. Jaettaessa omaisuutta omistussuhteet voivat muuttua ja omistusoikeuden osoittamiseksi tarvitaan lainvoimainen ositussopimus.

Ositusvaade itsessään ei vanhene eli ositusta voidaan vaatia pitkänkin ajan jälkeen. Toinen asia on, että puolison tai puolisoiden passiivisuuden johdosta voidaan joissain tapauksissa katsoa, että oikeutta osituksen vaatimiseen ei välttämättä enää vuosien kuluttua ole. Tällainen tilanne voi olla käsillä silloin, kun puolisot ovat olleet selvillä oikeudestaan vaatia ositusta, mutta ovat tietoisesti jättäneet tämän mahdollisuuden käyttämättä ja tyytyneet avioeron aikaiseen tilanteeseen. Tämä käytännössä tarkoittanee sitä, että kumpikin on avioliiton päättyessä pitänyt oman omaisuutensa ja mahdollinen yhteinen irtain on sovinnollisesti jaettu puolisoiden kesken eikä enempiä vaatimuksia ole esitetty puolin eikä toisin.

Ositus voidaan toimittaa sopimusosituksena tai tuomioistuimen määräämän pesänjakajan toimesta. Mikäli sopimusta ei ole tehty eikä osituksen loppuun saattamista voida näyttää toteen, kumpi tahansa puolisoista on oikeutettu hakemaan pesänjakajaa osituksen toimittamiseksi vielä vuosienkin jälkeen avioerosta. Pääsääntöisesti puolisoiden välisiä taloudellisia asioita ei ratkota tuomioistuimessa. Mikäli puolisot eivät kykene sopimaan asioista sovinnollisesti, tuomioistuimen määräämällä pesänjakajalla on toimivalta päättää myös muiden riitaisten kysymysten lisäksi siitä, voidaanko ositus katsoa jo lopullisesti toimitetuksi tai onko ositusvaade mahdollisesti menetetty passiivisuuden perusteella.

Osituksen toimittamista välittömästi avioliiton päätyttyä voidaan kuitenkin suositella kaikissa tilanteissa, myös niissä, joissa avioliitto on kestänyt vain vähän aikaa. Näin vältetään monia ongelmatilanteita, kuten omaisuuden omistussuhteiden muutokset avioeron jälkeen, arvostuskysymykset sekä omaisuuden hupenemiseen ja tasingonmaksukykyyn liittyvät ongelmat. Oman hankaluutensa aiheuttavat myös uudet avioliitot sekä entisten puolisoiden kuolemat, jos ositusta ei ole aikoinaan avioeron jälkeen toimitettu. Ositusta ei siten ole syytä lykätä siitäkään huolimatta, että ositusvaade ei käytännössä vanhene.

Artikkelin tuotti Perhe- ja perintöoikeuden tiimi.

Lisätietoa: Juhani Tukia, asianajaja
juhani.tukia@lindblad.fi
puh. 020 749 8166

---------------------------------------------------------------------
Tämä artikkeli on julkaistu seuraavissa Mosaiikki-lehdissä:
Mosaiikki-Etelä-Karjala № 2 (23) 2017

Siirry ylös