Materiaali julkaistaan säätiön tuella:

 


Suositus kasvomaskien käytöstä kansalaisille

Uusi koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut henkilö yskii, aivastaa, puhuu tai laulaa. Osa COVID-19-tartunnan saaneista henkilöistä ei saa lainkaan oireita tai oireet ovat hyvin vähäisiä, ja tästä syystä henkilö ei ole tietoinen tartunnastaan. Virus voi tarttua jo muutama päivä ennen oireiden alkua. Tutkimuksissa on kuvattu tilanteita, joissa oireeton henkilö on tartuttanut muita ahtaissa sisätiloissa.

Kasvomaskin asianmukainen käyttö voi vähentää tartuntoja estämällä pisaroiden leviämistä ympäristöön. Kasvomaskeja on monenlaisia: erilaiset itse valmistetut tai kaupoista hankittavat kankaasta tai muista materiaaleista valmistetut maskit. Kasvomaski ei ole varsinainen hengityksensuojain, eikä se suojaa tehokkaasti käyttäjäänsä. Kasvomaskien teho perustuu osittain siihen, että mahdollisimman moni käyttää niitä asianmukaisesti.

THL:n kasvomaskisuositus on tällä hetkellä voimassa koko maassa.


Suositus on jaettu koronaepidemian eri vaiheisiin

Koronaepidemiassa on kolme vaihetta: perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe.

Jos sairaanhoitopiirit ja alueen yhteistyöryhmät päätyvät siihen, että alue on kiihtymis- tai leviämisvaiheessa, ne voivat ottaa käyttöön THL:n suosituksen kiihtymis- tai leviämisvaiheen ohjeet.

Seuraa oman sairaanhoitopiirisi ja kuntasi tiedotusta siitä, mikä vaihe epidemiassa on menossa.

Tämä suositus ei koske työyhteisöjä, joita koskien asiantuntijalaitoksena toimii Työterveyslaitos.


Perustason suositus

Käyttöä suositellaan seuraavissa tilanteissa ja seuraaville henkilöille:

  • Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää.
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

Kasvomaskia voi käyttää alueellisen viranomaisen suosituksen mukaan myös muissa tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista.

Alueelliset viranomaiset voivat antaa alueellaan omia täydentäviä tai rajatumpia suosituksia, jotka perustuvat niiden omaan riskinarviointiin.


Kiihtymisvaihe

Käyttöä suositellaan seuraavissa tilanteissa ja seuraaville henkilöille:

  • Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää.
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa.
  • Julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää.

Esimerkkejä julkisista sisätiloista ja yleisötilaisuuksista, joissa maskin käyttöä suositellaan.

  • Kaupat ja ostoskeskukset
  • Rahapeli- ja vedonlyöntipalveluihin käytettävät tilat
  • Postit, pankit, kirjastot ja muut vastaavat sisätilat
  • Liikuntaan tai urheiluun sekä niiden seuraamiseen käytettävät tilat (vähintään yleiset tilat ja pukeutumistilat)
  • Uimahallit, maauimalat, kylpylät ja saunat (yleiset tilat ja pukeutumistilat)
  • Kirkot ja muut uskonnollisten yhteisöjen tilat
  • Konserttisalit ja muut elävän musiikin esittämiseen käytettävät tilat
  • Teatterit ja muut esittävien taiteiden esittämiseen käytettävät tilat
  • Elokuvateatterit ja muut elokuvien ja muiden vastaavien audiovisuaalisten teosten esittämiseen käytettävät tilat
  • Museot ja galleriat
  • Huvi- ja teemapuistot sekä nähtävyydet jos sisätiloja
  • Festivaalit ja markkinat jos sisätiloja
  • Kongressi- ja messukeskukset sekä kongressien, messujen ja muiden vastaavien tapahtumien järjestämiseen käytettävät tilat

Alueelliset viranomaiset voivat antaa alueellaan omia täydentäviä tai rajatumpia suosituksia, jotka perustuvat niiden omaan riskinarviointiin.


Leviämisvaihe

Käyttöä suositellaan seuraavissa tilanteissa ja seuraaville henkilöille:

  • Aina joukkoliikenteessä ja muissa julkisissa liikennevälineissä esimerkiksi taksissa.
  • Aina julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa mukaan lukien koulut ja oppilaitokset yläkoulusta alkaen. Esimerkkejä sisätiloista ja yleisötilaisuuksista on kiihtymisvaiheen listassa.

Alueelliset viranomaiset voivat antaa alueellaan omia täydentäviä tai rajatumpia suosituksia, jotka perustuvat niiden omaan riskinarviointiin.


Kasvomaskin käyttöohjeita

Kasvomaskin asettaminen ja poistaminen vaatii huolellisuutta, jottei viruksella mahdollisesti tahraantunut maski aiheuta tartuntariskiä. Maskia on aina käsiteltävä puhtailla käsillä. Muista maskia käyttäessäsi, että ensisijaiset torjuntatoimet ovat hyvä käsi- ja yskimishygienia, kasvojen, nenän ja suun koskettelun välttäminen sekä riittävän turvaetäisyyden pito muihin henkilöihin julkisilla paikoilla liikkuessa.

Maskia ei tule käyttää, jos se vaikeuttaa kohtuuttomasti hengitystä tai on muita terveyteen liittyviä syitä, jotka estävät maskin käytön. Keskustele tarvittaessa hoitavan lääkärin kanssa, jos terveydentilasi vaikeuttaa kasvomaskin käyttöä.

Kasvomaski ei sovellu pikkulapsille, sillä maskin ohjeiden mukainen käyttö onnistuu vasta hieman vanhempana. Tämä suositus koskee ensisijassa yli 15-vuotiaita, poikkeuksena on leviämisvaiheen suositus yläkouluille.


Muistilista maskin käyttöön

  • Kokeile erilaisia maskeja, jotta löydät kasvoillesi sopivan mallin, jonka läpi pystyt hengittämään.
  • Varaa käyttöösi niin monta maskia kuin päivän aikana tarvitset.
  • Varaa mukaan käsihuuhdepullo ja tarvittaessa ylimääräisiä maskeja vaihtoa varten.
  • Aseta maski kasvoille hyvissä ajoin ennen liikennevälineeseen nousemista.
  • Pese tai desinfioi kädet ennen kuin asetat uuden tai puhtaan maskin.
  • Varmista, että maski asettuu tiivisti kasvoille ja peittää suun, nenän ja leuan.
  • Älä koske maskiin tai siirrä sitä leuan alle tai otsalle käytön aikana.
  • Jos kosket maskia käytön aikana, pese tai desinfioi kätesi ennen koskemista ja sen jälkeen.
  • Älä aseta käytettyä maskia uudelleen kasvoille.
  • Vaihda maski uuteen, jos se kostuu tai likaantuu.
  • Poista maski puhdistetuin käsin tarttumalla sen nauhoista. Älä koske maskin ulkopintaan sitä poistaessa.
  • Laita kertakäyttöinen maski suoraan jäteastiaan käytön jälkeen tai uudelleen käytettävä kangasmaski muovipussiin tai suoraan pesukoneeseen.
  • Pese tai desinfioi kädet maskin poistamisen jälkeen.
  • Pese kangasmaski 60 asteen pesuohjelmalla aina käytön jälkeen tai keitä sitä viisi minuuttia vedessä, johon on lisätty hieman pesuainetta. Huuhtele maski ja kuivata se paikassa, jossa on raitis ilma.

Katso myös


Lähde: thl.fi/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19
Venäjännös: Irina Kekman

Siirry ylös



Яндекс.Метрика