Ikääntyvän muistiongelmat

Hyvä psykologi,

Käännyn puoleenne äitimme asiassa. Olen kuullut, että hänellä on vakavia muistiongelmia entisessä kotimaassamme.  Hän ei muista enää kovin hyvin asioita, jotka ovat tapahtuneet vaikka pari päivää sitten, eikä hänelle tunnu jäävän muutenkaan mikään uusi mieleen. Hän on erilainen ihmisten seurassa kuin aiemmin, hän ei tunnu aina ymmärtävän ihmisten puhetta. Hän on muuttunut myös aiempaa hiljaisemmaksi. Sisareni kertoi, että ennen niin itsenäinen äitimme ei oikein selviä askareista samalla tavalla kuin ennen, vaan tarvitsee hieman apua esimerkiksi nappien kiinni laittamiseen. Tosin hän kuulemma muuttuu joskus kiukkuiseksi näissä tilanteissa. Perheeni on siellä hieman hermostunut ja he ihmettelevät tätä tilannetta, kun äiti ei ole vielä niin hirveän vanhakaan, vasta 66-vuotta. Mistä tässä voisi olla kyse?

Hyvä Kysyjä!

Kuvaat hieman vanhemman, mutta ei vielä aivan vanhan ihmisen ongelmia muistin kanssa. Tyypillisiä oireita ovat pelkän muistin heikentymisen lisäksi usein se, ettei oikein pysty painamaan mieleen uusia asioita. Puheen ymmärtämisessä ja tuottamisessa voi ilmetä heikentymistä. Joskus voi olla vaikeaa ymmärtää abstrakteja, vertauskuvallisia ilmaisuja. Voi olla vaikeutta muistaa esimerkiksi tavallisten tavaroiden nimiä ja käytännön kätevyys voi vähentyä. Mieliala voi olla myös alhaisempi kuin aiemmin ja joskus on taipumusta eksymiseen, kun ei enää tunnista paikkoja samalla tavalla kuin ennen. Näistä muutoksista puhuttaessa käytetään yleistermiä dementoituminen. Syyt siihen voivat olla hyvin monenlaisia ja tilanne vaatisi äitisi kohdalla tutkimuksia.

En tiedä kuinka kotimaassasi toimitaan, mutta Suomessa voi asiasta mennä puhumaan ensin terveyskeskuslääkärille. Ensimmäiseksi lääkäri pyrkii haastattelemalla selvittämään muistihäiriön laajuuden ja mitä haittaa siitä on. Hän voi puhua myös omaisen kanssa. Lääkäri voi käyttää myös yksinkertaista testiä, jolla muistia tutkitaan ja tarvittaessa tehdään myös tarkempia muistitestejä.  Tulosten perusteella lääkäri arvioi, tuntuuko muistihäiriö vakavalta ja viittaako tilanne johonkin dementiaa aiheuttavaan sairauteen. Myös masentunut mieliala voi aiheuttaa selkeän muistihäiriön, samoin kuin yleiskuntoa heikentävä sairaus tai sopimaton lääkitys. Mikäli muistihäiriö todetaan, otetaan useimmiten myös monia verikokeita, joilla pyritään selvittämään muita tilanteeseen vaikuttavia tekijöitä. Myös pään ja aivojen kuvaukset saattavat olla jossain vaiheessa osa tutkimuksia, jos ne arvioidaan tarpeelliseksi.

Vaikka muistihäiriöiden hoitoon ei ole olemassa lääkettä, joka korjaisi aivoissa olevat muutokset, on mm. Alzheimerin tautiin olemassa lääkkeitä, jotka voivat pysäyttää sairauden etenemisen. Ensisijaista on, että ensin tutkitaan huolella, mistä on kyse. Eli neuvopa sukulaisiasi viemään äitisi ensi tilassa lääkärille, mahdollisesti suoraan neurologin puheille.

Sirkku Suikkanen
psykologi

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика