Miehen rooli perheessä

Arvoisa Rouva psykologi,

Käännyn puoleenne tilanteeni kanssa. Olen muuttanut vaimoni ja lasteni kanssa tänne pakolaisena viisi vuotta sitten. Olen opiskellut suomea ja pärjäänkin kohtalaisesti jo erilaisissa asioimistilanteissa: pankissa, kaupassa, maahanmuuttajapalveluissa, kelassa ja työvoimatoimistossa. Minulla on ollut aiemmin hyvä ammatti ja työ ja olin varsin arvostettu henkilö omassa kotimaassani ja kaupungissani. Sitten tapahtui mitä tapahtui ja kaikki menetettiin. Vuosia elimme niukkuudessa jo ennen Suomeen tuloa. Olin kuitenkin perheen pää, huolehdin asioista perheessäni ja valvoin, että elämämme pysyi hyvässä järjestyksessä. Tänne tulemisen jälkeen olen ollut vain osa pakolaisjoukkoa, jota juoksutetaan paikasta toiseen. Työtä en ole saanut vaikka olen hakenutkin eri paikoista. Vaimolleni työtä kyllä löytyi ja nyt hän on aloittamassa apulaisena. Vaimoni tuntuu etenevän täällä minua nopeammin. Hän oppi kieltäkin minua helpommin ja puhuu sitä nyt paljon sujuvammin kuin minä. Samoin perheemme lapset. Joskus he naureskelevat kun äännän asioita väärin, mikä suututtaa minua kovasti.

Toimeentulo on turvattu Suomessa jokaiselle, mikä on hyvä asia. Huono asia taas on se, että perheemme yhtenäisyys on rahan vuoksi kärsinyt. Nyt jokainen haluaa toteuttaa omia toiveitaan ja halujaan. Jos yritän puhua rahan viisaasta käytöstä, kaikuu se kuin kuuroille korville. Lapsilla on loputtomasti kalliita tarpeita ja he tuntuvat ajattelevan vain itseään. Kun puhun heille omista ajatuksistani, he tuskin kestävät kuunnella vaan alkavat kiemurrella vaivautuneina. Vaikeassa tilanteessa olevat sukulaiset toki surettavat heitäkin. He ovat kuitenkin kasvaneet täällä toisenlaisiksi kuin jos olisimme eläneet kotimaassani. Olen menettänyt otteen perheemme tilanteesta, sillä ymmärrän toki, etten koskaan enää tule pääsemään samaan asemaan kuin aiemmin elämässäni. Olen menettänyt sen kaiken: talon, puutarhan, auton ja mukavan elämän. Nyt olen tämän yhteiskunnan loinen, eikä kukaan ole kiinnostunut siitä, mitä ehkä ennen olin. Tunsin itseni niin voimattomaksi, kun nuori suomalainen poika huusi perääni kadulla ”ulos mutakuono” ja nauroi. Hän oli nuorimman poikani ikäinen rääpäle. Joskus olen ajatellut, että olisi ollut helpompaa jos olisimme menehtyneet niistä raketeista, jotka kotiimme osuivat. Jumalan tahto on ollut kuitenkin toinen ja on vain ponnisteltava eteenpäin, vaikka olen menettänyt kaiken.

Nimimerkki ”Kaiken menettänyt”

Hyvä nimimerkki ”Kaiken menettänyt”,

Kiitos kirjoituksestanne tälle palstalle. Uskon, että monet vastaavassa tilanteessa olevat miehet ja perheenisät kokevat hyvin paljon samoja tuntemuksia kuin Tekin. Joudutte sopeutumaan suureen muutokseen. Kaikkea menetettyä ajatellessa kokee moni normaalia surua ja haikeutta. Normaalia on myös kokea ärtymystä kaikkien niiden uusien vaatimusten ja paineiden puristuksessa, joita uusi yhteiskunta asettaa. Vanhaa aikaa ei voi kuitenkaan saada takaisin eikä nykyistäkään aikaa pysäyttää. Pieniä muutoksia tulee edelleen elämän jokaisena päivänä, onneksi myös paljon hyviä ja positiivisia. Lapset kasvavat ja edistyvät, elämä tuo uusia tilaisuuksia perheenjäsenillenne. Olisi mukava pysyä juuri siinä elämänvaiheessa, jolloin kaikki tuntui olevan hyvin.

Kuitenkaan tämä ei ole kenenkään kohdalla elämässä mahdollista. Teidän tapauksessanne suurimman muutoksen aiheuttivat tekijät, joihin ette ole itse ollut mitenkään syypää, eli levottomuudet kotimaassanne ja pakolaisuus. Muutto vieraaseen paikkaan ja vieraaseen kulttuuriin on mittava muutos aivan kenelle tahansa ja se saattaa sopeutumiskyvyn koetukselle. Toipuminen isoista menetyksistä pakottaa myös rakentamaan itsetuntoa täysin uusien asioiden varaan. Teidän kohdallanne ei ole vielä ollut näkyvissä uutta asiaa tai tehtävää, joka alkaisi tuottaa mielihyvää ja johon haluaisitte paneutua.

On silti edelleen mahdollista, että työuranne jatkuu Suomessa jossain muussa muodossa. Ja kuten mainitsettekin, täällä ihmisen ei tarvitse turvata hengissä säilymistään täysin yksin. Jos joutuu vaikeuksiin, yhteiskunta tarjoaa myös apua esim. työttömyysturvan ja terveys- ja sosiaalipalveluiden muodossa. Monet suomalaiset kokevat pitkäaikaista työttömyyttä, eikä se useimmiten ole kenenkään oma vika tai tahto. Tekin joudutte pohtimaan mahdollisesti uutta koulutusta ja sitä kautta uutta ammattia. Olkaa iloinen siitä, jos vaimonne onnistuu etenemään omaa reittiään. Teidän kannustava asenteenne on hyvin tärkeä taustatuki. Te päädytte aikananne todennäköisesti toisenlaisiin tehtäviin. Suomalaisissa perheissä on normaalia se että molemmat vanhemmat käyvät ansiotyössä. Myös isillä voi olla työurallaan jaksoja, jolloin he hoitavat lapsia kotona. Perheissä on monenlaisia, yksilöllisiä järjestelyjä.

Samoin ulkopuolinen yhteiskunta vaikuttaa ihmisten ja perheiden kokemiin tarpeisiin. Lapset ja nuoret näkevät toisenlaisia malleja täällä ja haluavat sulautua omanikäistensä joukkoon, olla samanlaisia kuin muutkin ikäisensä. Tämä on heille heidän kehitysvaiheessaan ominainen pyrkimys. Samalla tavalla aikuiselle ihmiselle on vaikeaa kokea ulkopuolisuutta ja sitä, ettei saa olla esimerkiksi tarpeellinen, arvostettu ja pätevä omassa ympäristössään. Puhutte siitä, että olisitte menettäneet otteen oman perheenne tilanteesta. Tarkastelkaa asiaa toisesta näkökulmasta; teidän tapanne olla perheen isä on myös muuttunut ja ehdot sanelee hyvin pitkälle ympäröivä yhteiskunta. Roolinne on nyt todennäköisesti enemmän tasaveroinen kumppani ja puoliso kuin pelkästään perheen pää.

Isänä joudutte edelleen valvomaan, ettei tiettyjä turvallisia rajoja ylitetä, mutta tehtäviinne kuuluu myös kannustaa lapsianne, sekä seurata tiiviisti heidän kehitystään ja elämänsä etenemistä. Lasten kielenoppiminen ja sopeutuminen ulkopuolisen yhteiskunnan tapoihin etenee aina aikuisia nopeammin, mutta se on usein myös varsin pintapuolista. Sen vuoksi ette voi jättää oman kulttuurinne välittämistä lapsillenne tekemättä, se on yksi osa omaa roolianne isänä.

Tärkeää on ehkä vain miettiä, millä tavoin asioista puhutte. Jos lapset joutuvat toistuvasti kokemaan syyllisyyttä omista materiaalisista tarpeistaan, kun näissä yhteyksissä vedotaan köyhiin sukulaisiin, muuttuu sukulaisista ja oman maan kulttuurista puhuminen ennen pitkää ahdistavaksi asiaksi. Pyrkikää pitämään nämä asiat erillään. Lasten on tietenkin opittava rahan rajallisuus ja se, ettei kaikkea voi saada, muuten he eivät opi hoitamaan aikanaan omaakaan talouttaan. Samoin lasten tasapainoisen psyykkisen kehityksen vuoksi on tärkeää, että he saavat teidän kauttanne tietoa ja elämyksiä vanhempiensa kulttuurista.

Nykyinen tilanteenne isänä ja puolisona voi tarjota Teille hyvin paljon sisältöä elämäänne. Esimerkiksi kodin ja koulun välisessä yhteistyössä voitte aktivoitua, osallistua kaikkiin niihin tilaisuuksiin, joita on tarjolla. Kaikki tämä kanssakäyminen suomalaisten kanssa avaa myös ikkunoita suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.

Joskus alakulo vaivaa pidempiä aikoja, ja silloin on hyvä miettiä, voisiko puhuminen psykologille tai lääkärille olla avuksi. Molemmat löytyvät omalta terveysasemaltanne, varatkaa aika rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Joka tapauksessa kannustan Teitä ajattelemaan omien roolienne monipuolisuutta. Vaikka olettekin menettäneet paljon, on Teille avautunut myös monia uusia mahdollisuuksia miehenä. Ja tulevaisuus tuo niitä tullessaan lisää.

Sirkku Suikkanen
psykologi

Siirry ylös