Unettomuus

Hyvä psykologi,

Minulla on ongelmia nukkumisen kanssa. En saa iltaisin unta, ennen kuin kello on melkein kaksi yöllä. Sitten taas heräilen kun on kulunut pari tuntia. Kielikurssille pitää lähteä aamulla aikaisin. On pakko herätä ajoissa että ehdin bussipysäkille, enkä myöhästy. Olen silloin hirveän väsynyt ja tokkurassa. Nukahtelen kurssilla, en pysty keskittymään enkä jaksa kuunnella opetusta. Joskus nukun vähän aikaa kun tulen kotiin ja illalla en taaskaan saa unta. Mielessä pyörivät yöllä monet asiat, aika paljon kaikki elämääni liittyvät huolet.

Hyvä Kysyjä,

Unettomuus on hyvin tavallinen oire. On arvioitu että Suomessa jopa 20 % väestöstä kärsii tilapäisestä tai pitkäaikaisesta unettomuudesta. Unilääkkeet ovat yksi maailman eniten käytetty lääkeaineryhmä. Unettomuus on kiusallinen oire joka pitkään jatkuessaan haittaa ihmisen toimintakykyä, terveyttä ja vähentää jopa elämänhalua. Tilapäinen unettomuus, joka kestää muutamia päiviä ja liittyy johonkin elämän stressitilanteeseen, joko fyysiseen tai psyykkiseen, harvoin vaatii hoitoa tai lääkitystä. Kuitenkin silloinkin se on erittäin epämiellyttävä, usein pelkoa herättävä kokemus. Kysymyksesi perusteella on vaikea päätellä kuinka pitkäaikaisesta ongelmasta on kyse ja mitä kaikkia ylimääräisiä huolia sinulla on Suomeen muuton lisäksi.

Pakolaisen elämään ja vieraaseen maahan muuttoon liittyy paljon stressiä. Vieraassa ympäristössä uusia ärsykkeitä joutuu kohtaamaan päivittäin ja tämä tuottaa hermostollisia paineita. Tällainen elämäntilanne voi jo yksin tuottaa unettomuutta. Monen henkilön kohdalla unettomuus on voinut alkaa jo ennen  Suomeen muuttoa esim. jonkin järkyttävän kokemuksen tai pitkään jatkuneen stressin seurauksena.

Kun ihminen ei saa unta, aivojen ns. "unikeskus" ei pysty voittamaan syvällä aivoissa olevan ns. "valvekeskuksen" liiallista aktiivisuutta silloin kun normaalin vuorokausirytmin mukaan nukahtamisen pitäisi tapahtua. Unettomuus voi johtua elimellisistä sairauksista tai henkisistä tekijöistä. Aikaisemmin unettomuus katsottiin lähes yksinomaan psyykkiseksi oireeksi. Kuitenkin on osoittautunut, että unettomuutta voi esiintyä myös psyykkisesti täysin terveillä ihmisillä. Silti henkinen paine, ajatusten pyöriminen päässä, työpaineet, perhehuolet ja  psyykkinen ahdistuneisuus voivat aiheuttaa keskushermoston yliaktiivisuutta, mikä aktivoi valvekeskusta ja estää unen tulon.  Jos unettomuudelle on tällainen syy, tilanne voi korjautua vähitellen itsestään. Apuna voi käyttää omia hoitokeinoja tai joskus myös lääkitystä. Nykyisillä nukahtamislääkkeillä ja unilääkkeillä saadaan yleensä hyvä tulos tämäntyyppisessä väliaikaisessa unettomuudessa. Apu on kuitenkin usein lyhytaikainen ja unilääkkeitten useita päiviä kestävä käyttö voi johtaa tottumiseen ja niiden tehon heikkenemiseen. Tärkeintä unettomuuden tutkimisessa on tarkka huolellinen selvitys potilaan terveydentilasta ja myös psyykkisistä tekijöistä. Kun on kyse pitkäaikaisesta unettomuudesta,  voidaan tarvita erikoislääkärin tekemiä tutkimuksia.

Milloin on sitten syytä hakeutua lääkäriin?  Lääkäriin on syytä mennä jos unettomuus jatkuu viikkoja tai kuukausia, eikä omilla unensaantia helpottavilla toiminnoilla ole vaikutusta. Myös jos unettomuus aiheuttaa selvää vaikeutta suoriutua arkipäivän askareista, tarvitset apua. Jos pitkäaikaiseen unettomuuteen liittyy muita selviä oireita; voimakasta masennusta, ahdistusta, päiväsaikaista nukahtelua, jatkuvaa kipua, on syytä lähteä hakemaan apua terveydenhuollosta; terveydenhoitajalta, yleislääkäriltä tai mielenterveyden ammattilaisilta.

Unettomuuden hoito voi eri tapauksissa olla hyvin erilainen. Lyhytvaikutteiset nukahtamislääkkeet sopivat tilapäiseen unettomuuteen, mutta pitkäaikaisen unettomuuden hoidossa näillä lääkkeillä on huono teho. Tällöin on hoidettava myös unettomuuskierteen seurausilmiöitä eli koko elimistön tilaa kokonaisuutena. Hoito täytyy suunnitella yksilöllisesti, koska myös unettomuuden syyt ja sen seuraukset ovat yksilöllisiä. Yleensä unettomuuskierteen hoito ja normaalin vuorokausirytmin saavuttaminen kestää viikkoja. Tämän jälkeen keskitytään estämään uuden unettomuusjakson alkaminen. Tietty alttius unettomuushäiriöille voi säilyä vaikka pahin kierre on voitettu. Joskus joudutaan turvautumaan pysyvään lääkitykseen.

Sirkku Suikkanen
psykologi

UNETTOMUUDEN HOITO-OHJEITA KOTIIN:

Seuraavat kolme sääntöä tekevät unirytmisi säännölliseksi. Ajan myötä tulet uneliaaksi tiettyyn säännölliseen aikaan.
1. Mene vuoteeseen vasta, kun olet unelias.
2. Nouse vuoteesta joka päivä suunnilleen samaan aikaan, myös viikonloppuisin.
3. Älä ota päiväunia.

Muita hyödyllisiä ohjeita:
4. Älä nauti alkoholia kahteen tuntiin ennen nukkumaan menoa.
5. Älä nauti kofeiinipitoisia ruokia ja juomia (kuten teetä tai kahvia) muutamaan tuntiin ennen nukkumaan menoa.
6. Älä tupakoi useisiin tunteihin ennen nukkumaan menoa.
7. Liiku säännöllisesti. Paras liikuntaohjelman aika on myöhäinen iltapäivä. Vältä ponnisteluja klo 18:00 jälkeen.
8. Tee makuuhuoneestasi ja sängystäsi mahdollisimman houkutteleva hyvää yöunta ajatellen. Kiinnitä huomiota sopivaan lämpötilaan, melutasoon ja valaistukseen.
9. Rauhoitu hetkeksi ennen nukkumaan menoa. Tee jotain levollista; lue, juttele ja kuuntele rauhallista musiikkia.
10. Halutessasi nauti pieni hiilihydraattipitoinen iltapala esimerkiksi leipää ja maitoa. Jos heräät keskellä yötä, älä ota välipalaa. Muuten alat säännöllisesti herätä siihen aikaan yöstä nälkäisenä.
11.Nouse ylös, mikäli et pääse uneen alle puolessa tunnissa, mene toiseen huoneeseen tekemään jotain rauhoittavaa ja palaa vasta kun tunnet itsesi väsyneeksi
12.Hetken lukuhetki vuoteessa voi helpottaa nukahtamista, etenkin jos luet jotakin melko tylsää tekstiä

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика