Masennus

Hyvä psykologi ! Pyydän sinulta neuvoja huonoon tilanteeseeni. Lääkärini on neuvonut minua puhumaan psykologille, mutta en ole rohjennut tehdä vielä mitään. Olen ollut pidemmän aikaa todella kuolemanväsynyt ja kyllästynyt elämääni. Olen ollut huolissani siitä, vaivaako minua jokin hitaasti etenevä sairaus, mutta toistaiseksi olen esimerkiksi verikokeitten perusteella ollut ihan terve. Tätä on kuitenkin vaikea uskoa, kun raajatkin tuntuvat painavilta joka askeleella ja särkee aina välillä sinne tänne.  Lisäksi syön liikaakin, olen lihonut ja varmasti siis kai terve. Heräilen noin kolmen maissa aamuyöstä, enkä saa enää unta. Usein mielessäni jauhaa edestakaisin samat ajatukset siitä, mitä virheitä olen tehnyt ja toisaalta miten elämä on kohdellut minua epäoikeudenmukaisesti. Kaikki alkoi siitä, kun kuulin huonot uutiset entisestä kotimaastani. On kuin jokin kiusanhenki olisi asettunut sisälleni asumaan ja päättänyt näivettää minusta elämän. Jos kerran lääkäri ei voi auttaa,  niin  miten sitten te voisitte?

Hyvä Kysyjä!

Joskus huonot uutiset tai jokin ylivoimainen iso muutos tai vaatimus voi laukaista ihmisessä nk. masennustilan. Kuvaatte, että Teilläkin on alkanut mennä huonommin sen jälkeen, kun saitte huonoja uutisia. Kyseessä on varmasti ollut Teille hyvin merkittävä asia, mahdollisesti jonkinnäköinen menetys? Masennustilalla, jonka edellä mainitsin, tarkoitetaan olotilaa, jossa ihmisellä on pitkäaikaisesti vaikea, ahdistunut olo ja elämä näyttää synkältä. Mielihyvän kokeminen vähenee, ihminen väsyy helposti. Päätösten tekeminen ja keskittyminen voi olla vaikeaa. Nukkumisvaikeudet ovat masennustilassa tavallisia. Joillakin ihmisillä ruokahalu huononee, jotkut saattavat suorastaan ahmia. Mieliala on ärtynyt ja muiden seurassa on vaikea jaksaa olla. On myös tavallista, että ihminen syyttelee mielessään itseään, kuten tekin kuvaatte. Erilaiset vatsa-, pää- ja lihaskivut ovat tavallisia, eikä niihin aina löydy mitään ruumiillista selitystä.

Jotkut ihmiset ovat herkempiä masennukselle kuin toiset. Masennukseen tiedetään liittyvän myös muutoksia aivojen toiminnassa. Hoidon avulla ne kuitenkin yleensä normalisoituvat. Apua kannattaa hakea silloin, jos oireista on kiusaa itselle. Toipumiseen on hyvä hakea töistä tai opinnoista sairaslomaa omalta lääkäriltä, jos jaksamisen kanssa on ongelmia. Kannattaa hakeutua puhumaan esimerkiksi maahanmuuttajapalveluiden tai oman terveysaseman psykologin kanssa. Lisäksi Kyllön, Keskustan ja Kuokkalan terveysasemilla toimivat nk. masennushoitajat, joille voi hakeutua. Oma lääkärisi voi aloittaa sinulle masennukseen myös lääkehoidon, se nopeuttaa masennuksesta toipumista. Lääkkeet, joita masennuksen hoitoon käytetään, ovat turvallisia, eivätkä aiheuta riippuvuutta, niin kuin monet pelkäävät.

Älä arastele lähteä hoitamaan vaivaasi. Masennus on hyvin yleinen ongelma. Vastauksena kysymykseesi: psykologista voi olla se apu, että hän voi ensinnäkin arvioida tilannettasi ja avuntarvettasi, sekä auttaa sinua ymmärtämään sitä, miksi juuri nyt olet reagoinut tällä tavoin. Monille perheen ulkopuolisen, vieraan henkilön kanssa keskustelu voi tuntua vaikealta, mutta siitä voi olla sinulle apua. Rohkaisen sinua kovasti kokeilemaan.

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика