Psykologi
Lapsen trauma
Hyvä rouva psykologi,
Olen huolissani nuorimmaisesta lapsestamme. Hän on niin apaattinen ja säikky. Kun hän oli pieni, niin elämä kotimaassamme oli kurjaa ja köyhää. Lapsia syntyi monta peräkkäin ja kun tämä viimeinen tuli, niin äitini hoiti hänet kokonaan. Itse olin jatkuvasti vain sairaana ja makasin huoneen nurkassa. Ruokaakaan ei aina ollut ja maitoakaan minulta ei vauvalle tullut. Siksi lapsi kasvoi huonosti, itki aina ja sairasti. Jumalan avulla pääsimme lähtemään maasta. Meitä on paljon nöyryytetty, mutta lopulta meidät valittiin Suomeen. Mieheni kuitenkin sotilaat ampuivat silmiemme edessä, tämäkin nuorimmainen oli pieni ja näki sen, siksi hän varmasti nyt on niin hiljainen. Nyt lapsellani on öisin levottomia unia ja hän ei jaksa aina leikkiä muiden lasten kanssa. Koen että maani hallitus on syyllinen lapseni vaikeuksiin, tiedän sen. Mutta miten häntä voisi auttaa, kuka tästä kaikesta on vastuussa? Lasta hoitanut äitini kuoli leirillä, hän oli jo vanha, hän ei enää voi olla apuna lasten kanssa. Lapset kaipaavat häntä joka päivä, myös nuorimmainen hänet hyvin muistaa. Yritän olla aina puhumatta menneistä asioista, jotta he eivät olisi surullisia. Joskus laitan valokuvat piiloon. Se ei auta. Jos veljeni pääsisi Suomeen se auttaisi, hän voisi meitä tukea, mutta Suomen valtio ei häntä tänne päästä ja se on ollut meille suuri pettymys. Miksei sitä meille heti kerrottu? Haluan että lapsellani olisi täällä hyvä tulevaisuus, mutta nyt hän ei jaksa aina keskittyä koulutehtäviin. Pelkään ettei hän osaa käyttää tätä tilaisuutta hyväkseen jonka hän on Suomessa saanut.
Nimimerkki Sureva äiti.
Hyvä Kysyjä,
Et mainitse lapsesi ikää, mutta sen perusteella mitä puhut hänen koulunkäynnistään, oletan että hän on jo kouluikäinen, tyttö tai poika. Sekä nuorinta lastasi että ilmeisesti muitakin lapsiasi on kohdannut moni vaikeus, joka on koetellut heidän kestävyyttään. Kuvaat että jo heti nuorimmaisen syntymän jälkeen ravitsemustilanne on ollut heikko, et ole jaksanut antaa hänelle hoivaa, hän on kokenut järkyttäviä asioita muun perheen kanssa ja lopulta joutunut kokemaan eron itseään hoitaneesta mummosta, ilmeisesti muutaman vuoden ikäisenä, kun muistikuviakin mummosta on. Ei ole siis mitenkään outoa että lapsellasi on alakuloisuutta ja surumielisyyttä. Kaiken kaikkiaan hänen elämänsä on ollut kovin rauhatonta, menetyksiä ja siirtymisiä paikasta toiseen on ollut kaikesta päätellen paljon. Oletan että miehesi ammutuksi tuleminen ja ehkä muu tuohon tilanteeseen liittyvä on järkyttänyt lapsiasi syvästi. Lapsesi alakuloisuus ja painajaiset voivat olla seurauksia myös tämäntyyppisistä kovista kokemuksista. Ongelma lienee myös siinä, ettei hänellä nyt Suomeen ja koulunkäyntiin sopeutumisen paineissa ole stressi helpottanut yhtään. Monet tilanteet täällä uudessa ja oudossa ympäristössä ovat saattaneet tuntua hänestä alkuun hyvin pelottavilta. Lisäksi vaikeus kommunikoida muiden kanssa eristää ja tuottaa lapsellesi paineita.
Sinun on tärkeä puhua ja muistella tuttuja rakkaita ihmisiä yhdessä lastesi kanssa. Se auttaa heitä myös vähitellen suremaan menetyksiään. On tärkeää ettet kätke valokuvia, vaan laitat ne näkyvälle paikalle tai ainakin lasten saataville. Yhdessä muistelu ei ole vahingollista lapsille vaan siitä on heille paljon henkistä tukea. Puhu siis ja muistele lasten kanssa teille tapahtuneita asioita, niitä pahojakin. Jos heillä ei ole tukenaan aikuista, joka heille kertoisi siitä mitä on tapahtunut, he muodostavat helposti omia kuvitelmiaan ja antavat asioille myös vääriä selityksiä. Lapsi saattaa kantaa sisällään esimerkiksi syyllisyyttä siitä onnettomuudesta mikä perhettä on kohdannut tai mitä tahansa muuta vääristynyttä selitystä menneistä tapahtumista.
On tärkeää että huolehdit myös omasta henkisestä hyvinvoinnistasi. Nimimerkkisi perustella voi jo päätellä jotain siitä että itsekin tunnet olosi surulliseksi ja koet kokemasi vääryydet hyvin vahvasti. Jos alakuloisuus ei helpota missään tilanteessa ja koet itsesi muutoinkin henkisesti huonovointiseksi, niin puhu asiasta lääkärillesi kun tapaat hänet seuraavan kerran. Yhdessä voitte sopia siitä tarvitsetko itsellesi jonkinnäköistä hoitoa tai apua. Jos sinulla on ongelmia jaksamisessa perheen ja lasten kanssa, kannattaa asiasta puhua myös sosiaalityöntekijän kanssa. Heidän työnään on antaa sinun kaltaisessasi tilanteessa olevalle äidille myös käytännön apua ja tukea. Veljeäsi hekään eivät voi Suomeen tuoda jos laki ei anna siihen mahdollisuutta, mutta ota vastaan kaikki tarjottu muu apu. Kun sinä voit paremmin, se on myös lahja lapsillesi.
Älä aseta lapsillesi liian kovia vaatimuksia koulunkäynnin ja menestyksen suhteen. Se ei ole oikeudenmukaista kun ajattelee heidän tilannettaan. Tue heitä tekemään vain parhaansa. Jos et itse voi auttaa lasta esimerkiksi läksyjen teossa, niin kaupungissamme toimii läksykerhoja joihin voi aina mennä hakemaan apua läksyjentekoon liittyvissä pulmissa. Muista että liialliset paineet vievät kaiken ilon koulunkäynnistä ja se estää myös oppimisen. Monille maahanmuuttajavanhemmille on tavallista että toivo tulevaisuudesta on kokonaan lasten menestyksen varassa. Tämä on kuitenkin tavallaan henkistä väkivaltaa lapsiasi kohtaan, heiltä riistetään mahdollisuus saada olla lapsia ja kokea iloa elämästään kun päämääränä on koko ajan pelkästään hyvä suoriutuminen. Myös vapaa-aikaan olisi hyväksi löytää lapsillesi sellainen harrastus josta he nauttivat, eivätkä koe paineita tai väsy liikaa. Uskon että puhuminen mainitsemilleni ammatti-ihmisille omalle lääkärillesi sekä sosiaalityöntekijälle voisi olla hyvä tapa aloittaa asioiden muuttaminen antamieni muiden neuvojen lisäksi. Tarvittaessa lääkäri voi laatia teistä lähetteen perheneuvolaan jossa nuorimman lapsesi tilannetta voidaan tutkia tarkemmin.
Sirkku Suikkanen
psykologi
