Svetlana Hokkasen haastattelu

Svetlana tuli Suomeen 10 vuotta sitten.

Näistä vuosista hän on ollut töissä jo viisi ja puoli.

”Kokeen aikana sanoin opettajalle, että tuskin koskaan tulen puhumaan suomea hyvin, mihin hän vastasi: ’Ei tarvitse puhua hyvin. Pääasia, että selviää työpaikalla’. Mielestäni selviän”

• Hyvää päivää! Ole hyvä ja esittele itsesi lukijoillemme.
• Nimeni on Svetlana Hokkanen. Olen tullut tänne pienestä virolaisesta Kiviõlin kaupungista.

• Kerro, miten päädyit Suomeen ja miksi.
• Tulimme miehen suomalaisten juurien vuoksi, paluumuuttajina esi-isien etniseen kotimaahan.

• Kuinka kauan sitten muutitte?
• Noin kymmenen vuotta sitten.

• Periaatteessa ette kovin kauan sitten.
• Niin, mutta aika kuluu nopeasti.

• Kerro, miten sopeuduitte. Miten totuitte uuteen elämään?
• Miehelläni oli kaikki suunniteltuna jo etukäteen, hän tiesi, mitä tekisi täällä. Ja kun vain saimme Suomen viranomaisilta luvan muuttoon, niin vuokrasimme heti täältä asunnon ja muutimme.

• Eli miehelläkö oli jo jokin sopimus?
• Ei ollut sopimusta, mutta oli päämäärä. Hän tiesi jo tarkasti, mihin menee opiskelemaan ja töihin. Ensin oli suomen kielen kursseja. Ja koska mieheni oli ollut Virossa töissä linja-autonkuljettajana, lähti hän sen kummempia miettimättä hakemaan töitä. Häntä ei kuitenkaan heti otettu, koska työhön päästäkseen olisi pitänyt suorittaa paikallinen linja-autonkuljettajan kurssi. Nyt sitä ei enää vaadita virolaisilta kuljettajilta.

• Entä miten sinä?
• Minäkin tiesin heti, että lähden opiskelemaan terveydenhuoltoalaa, lähihoitajaksi.

• Miksi juuri sitä?
• Kuulin, että sen alan ammattilaisista on Suomessa kysyntää, ja työn löytäminen on hyvin todennäköistä.

• Mitä työtä teit Virossa?
• Olin ompelijana suuressa tehtaassa, tein paljon erilaisia pieniä työvaiheita. En pitänyt mahdollisena löytää täältä vastaavia töitä. Pienessä ateljeessa työskentely suuren tehtaan jälkeen ei puolestaan ollut minua varten.

• Eli kun tulitte, niin tiesitte tarkasti, mitä aiotte tehdä, eikä kummankaan tarvinnut hapuilla ja mietiskellä, mihin mennä?
• Ei, ei niin, meillä oli konkreettinen tavoite. Minä, kuten miehenikin, kävin ensin suomen kielen kurssin. Lähihoitajakoulutukseen en päässyt ensimmäisellä yrittämällä. Ensin hain suomalaisten kanssa, enkä päässyt.

• Miksi et? Oliko kielen kanssa ongelmia?
• Kyllä, siellä oli ryhmäkeskustelu, jossa säikähdin, enkä näyttänyt varmaankaan parhaita puoliani suomen kielen kannalta. Matematiikan koe oli kyllä mielestäni helppo.

• Sielläkö oli myös matematiikan koe?
• Kyllä. Kokeen jälkeen minua kehotettiin menemään esimerkiksi lastentarhaan harjoitteluun, totuttelemaan ja tarkkailemaan. Selitettiin, että harjoittelun jälkeen on helpompi päästä ammattikoulutukseen, sillä siitä saa jo jonkinlaista kokemusta. Niin teinkin, ja sen jälkeen hain koulutukseen, johon koottiin ryhmä pelkästään maahanmuuttajista. Kävin haastattelussa. Siinäkin oli koe, jonka jälkeen minusta tuntui, että minut valitaan, sillä kuulin, miten muut ulkomaalaiset puhuivat suomea. Ja minut valittiin.

• Eli sinäkö lähdit heti kielikurssien jälkeen hakemaan ammatilliseen koulutukseen?
• Kyllä. Kävin suomen kielen kursseja kaksi vuotta, ja sen jälkeen onnistuin pääsemään lähihoitajakoulutukseen.

• Entä miten sinulta luonnistui suomen kielen opiskelu?
• No, jos ottaa huomioon, että minulla oli sylissäni imeväisikäinen lapsi, niin siihen ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi aikaa. Sillä kun muutin, niin en lähtenyt opiskelemaan heti, vaan olin vuoden kotona hoitamassa lasta. Vasta sen jälkeen, kun nuorin poika meni tarhaan, pystyin aloittamaan opiskelun kursseilla.

• Montako lasta sinulla on?
• Minulla on kolme lasta.

• Minkäikäisiä lapsesi olivat, kun muutitte tänne?
• Nuorin oli puolivuotias, vanhemmat tytöt olivat yhdeksänvuotiaita.

• Miten tytöt kotoutuivat? Miten he sopeutuivat kouluun?
• Sopeutuminen oli raskasta. Asuimme yhdessä kaupunginosassa, mutta koulua he kävivät toisessa. Samassa pihassa ei ollut kavereita. Koulusta löytyi kavereita, mutta kotiin tultua ei ollut ketään, kenen kanssa olla. Tytöt itkivät usein ja kyselivät, miksi muutimme tänne. Virossa heillä oli paljon kavereita ja tekemistä.

• Entä oliko sinulla jonkinlaista kulttuurisokkia?
• Ei ollut. Olin käynyt täällä kylässä tuttujen luona vuotta aiemmin, ja he olivat näyttäneet ja kertoneet minulle elämästä Suomessa. Olin siis valmistautunut siihen.
• Eli sinäkö vain vähitellen sulauduit uuteen elämään?
• Kyllä. Alkuun oli raskasta: melkein tyhjä asunto, ei televisiota, kielitaidottomuus, ei ystäviä, pieni lapsi ja unettomia öitä. Tuo hetki elämässä oli varmaankin vaikeampi, kuin suomalainen kulttuuri tai jotkin erikoisuudet.

• Entä oliko Suomessa toimeentulon kannalta helpompaa, kuin Virossa?
• Kyllä, oli helpompaa.

• Oliko sillä merkitystä, kun teitte muuttopäätöstä?
• Suuren kaupungin mahdollisuuksilla ja toiveilla parantaa toimeentuloa oli tietenkin vaikutusta päätöksentekoon.

• Palataanpa opiskeluun. Miten opiskelu sujui? Miten selvisit kielen kannalta ja työharjoitteluissa?
• Koska olen kotoisin Virosta, olivat suomalaiset aakkoset minulle jo tutut. Siksi lukemisen ja kirjoittamisen kanssa ei ollut ongelmia.

• Kuinka pitkään opiskelit?
• Kielikursseilla kaksi vuotta ja ammatillisessa koulutuksessa kaksi vuotta ilman lomia, sillä kesäisin oli työharjoittelu, joka luettiin sitten opintosuoritukseksi. Ensimmäinen vuosi ammattiopinnoista oli raskas, oli paljon vieraita sanoja, suomalaisia opettajia, jotka puhuivat nopeasti, vaikka meille ulkomaalaisille yritettiin pureskella kaikki valmiiksi. Oli paljon sellaista, mitä ei ymmärtänyt, kotona piti istua pitkään kääntämässä, jotta olisi päässyt perille asioista. Toinen vuosi meni paljon helpommin, aloin jo ymmärtää opettajien selitykset. Sitten pääsinkin heti töihin. Kokeen aikana sanoin opettajalle, että tuskin koskaan tulen puhumaan suomea hyvin, mihin hän vastasi: ”Ei tarvitse puhua hyvin. Pääasia, että selviää työpaikalla”. Mielestäänti selvinän.

• Ja kuinka pitkään olet jo ollut töissä?
• Olen ollut töissä jo viisi ja puoli vuotta.

• Eli niistä kymmenestä vuodesta, jotka olet asunut Suomessa, olet ollut töissä yli viisi. Se on aika hyvin. Entä miten työt sujuvat?
• Alkuun minulla oli määräaikaisia työsopimuksia, mutta niitä jatkettiin käytännössä aina.

• Mitä työhösi kuuluu?
• Olen iäkkäiden ihmisten kotihoitaja.

• Myitä tehotäviisi kuuluu?
• Tehtäviini kuuluu antaa lääkkeet ajallaan, auttaa peseytymisessä, syöttää, tarvittaessa tilata ruokatarvikkeita kaupasta ja pitää yllä järjestystä asunnossa. Lisäksi on haavojen hoitamista, joidenkin yksinkertaisten pistosten (kuten insuliinin) antamista ja lääkkeiden annostelua viikoksi.

• Sinäkö käyt siis sellaisten ihmisten luona, jotka tarvitsevat apua taloudenhoidossa?
• Kyllä.

• Onko sinulla vakioasiakkaat?
• Kyllä, minulla on lista omista asiakkaista, joiden luona käyn arkipäivinä. Mutta koska teen vuorotyötä, niin iltavuoroihin ja viikonloppuihin annetaan toinen lista, ja käyn ihmisten luona sen mukaan. Aamuvuoro eroaa iltavuorosta siten, että ilta-aikaan kierrokset ovat ajallisesti lyhyempiä, sillä teemme vain kaikkein välttämättömimmän, mutta itse kierroksia on kaksin- kolminkertainen määrä.

• Onko työ sinusta vaikeaa?
• Sanotaan nyt näin, että joskus minusta tuntuu, että minulla on liian paljon vastuuta, ja se pelottaa.

• Kun menet suomalaisten luo, huomaavatko he, että olet ulkomaalainen?
• Kyllä, tietenkin he huomaavat heti.

• Suhtaudutaanko sinuun tästä syystä jotenkin ennakkoluuloisesti?
• Kun suomalaiset huomaavat, että olen ulkomaalainen, heille on tärkeää kuulla, missä olen saanut koulutukseni. He pitävät siitä, että olen opiskellut juuri Suomessa. Se on heille hyvin tärkeää. Minulla on ollut pari tapausta, joissa minuun on suhtauduttu negatiivisesti ulkomaalaisuuteni vuoksi. Onneksi nämä mummot kuitenkin pyysivät minulta anteeksi ja kaikki meni hyvin. Iäkkäät ihmiset muistelevat usein Venäjän ja Suomen välistä sotaa, ja yksi mummo sanoikin jopa minulle ikään kuin moitteena: ”Sinä tiesit, että täällä on ollut sellaista, miksi sitten tulit tänne?”

• Entä minkä vuoksi valitsit työn iäkkäiden ihmisten kanssa, etkä mennyt lastentarhaan?
• Lastentarha ei kiinnostanut minua, sillä vanhemmat tyttäreni olivat käyneet virolaista tarhaa ja heillä oli siellä venäläinen opettaja. En ollut tyytyväinen siihen, miten venäjänkielinen opettaja puhui lasten kanssa viroa murtaen. Mielestäni pienten lasten on parempi kuulla oikeaa suomea, kuin minun tasoistani kieltä.

• Kuinka monta vuotta näistä viidestä olet ollut töissä vakituisella sopimuksella?
• Olen ollut vakituisena työntekijänä kaksi vuotta.

• Riittääkö suomen kielen taitosi keskusteluun?
• Mummojen kanssa riittää.

• Hyvä. Entä lapset? He ovat jo isoja. Mitä he tekevät?
• Tytöt ovat jo 20-vuotiaita. Molemmat opiskelevat. Toinen päättää päivälukion tänä vuonna, toinen iltalukion ensi vuonna. Poika on koulussa neljännellä luokalla.

• Minne tytöt haluavat mennä jatkamaan opintojaan?
• He yrittävät hakea moniin paikkoihin, mutta katsotaan, minne pääsevät.

• Kuulin, että lapsesi harrastavat eläinten ja lintujen hoitamista.
• Kyllä, toinen tyttäristäni jopa opiskelee eläintenhoitajaksi. Toista kiinnostaa enemmän urheilu.

• Mistä tämä rakkaus eläimiin on tullut?
• Se on alkanut varmaankin minusta. Kun olin pieni, niin isä osti minulle undulaatteja, ja sen jälkeen meillä on ollut kotona aina lemmikkejä.

• Asuvatko tytöt jo omillaan vai teidän kanssanne?
• Kaikki lapset asuvat vielä kanssani.

• Mitä lemmikkejä teillä on nyt?
• Tällä hetkellä meillä on vain kuusi undulaattia, yksi hiirenpoikanen ja koira.

• Kun muutit asumaan Suomeen, oli sinulla jo tarkat suunnitelmat. Mitä neuvoja voisit antaa sellaisille ihmisille, jotka ovat juuri tulleet tänne, eivätkä vielä ole päättäneet, mitä tehdä?
• Ensisijaisesti on tietenkin yritettävä opetella kieli. Suomen kieltä taitamattomalla on paljon vaikeampaa. Kun ymmärrät jotain suomeksi, niin on helpompi selviytyä erilaisista tilanteista, kuten kaupassa tai eri instansseissa, voi lukea uutisia lehdestä ja kuunnella radiota. Ymmärrät enemmän siitä, mitä ympärillä tapahtuu, tunnet itsesi varmemmaksi, kun sinulla on tietoa. Ammatin osalta olen sitä mieltä, että lähihoitaja on hyvä ammatti, ja sen omaava voi oikeasti löytää töitä lastentarhasta, vanhainkodista, sairaalasta tai muualta terveydenhuoltoalalta. Kun kuulut suomalaiseen työyhteisöön ja teet työtä, niin ympärilläsi olevat ihmiset suhtautuvat sinuun täysin eri tavalla.

• Onko sinulla mielessäsi Suomessa viettämältäsi ajalta jokin tapaus, josta haluaisit kertoa? Kenties siitä, miten elämäsi parani, kun muutit tänne? Ikävöitkö kotimaata? Onko sellaisia hetkiä, että sinua kaduttaa se, että muutit pois Virosta?
• Koti-ikävää tietenkin on. Kun käyn Virossa ja näen, että kotikaupunkini on käytännössä kuolemassa, niin minua harmittaa. Joka vuosi siellä on vähemmän ja vähemmän asukkaita, monet lähtevät pois. Suurin osa luokkakavereistani on muuttanut pois, kuka suurempiin kaupunkeihin, kuka ulkomaille. Niin minäkin, toivoin parempaa elämää lapsille. Aina halutaan, että lapset eläisivät paremmin. Luulen, että lasteni on helpompi saada koulutus täällä, kuin olisi ollut Virossa.

• Siksikö, kun täällä on ilmainen koulutus?
• Taloudelliselta kannalta minun, joka kasvatan yksin kolmea lasta, olisi ollut vaikea kouluttaa heitä.

• Eli oletko levollinen lastesi tulevaisuuden suhteen?
• Kyllä. Virossa on vaikea löytää töitä, erityisesti pienistä kaupungeista. Työ on usein matalapalkkaista. Minusta tuntuu, että täällä nuorison on helpompi saada koulutus ja löytää töitä.

• Entä onko sinulla harrastuksia?
• Minulla on kolme lasta ja harrastan sitä, mitä hekin harrastavat. Tuen kaikkia heidän hankkeitaan.

• Kerro siis, mitä he tekevät vapaa-ajallaan.
• Vanhin tyttäreni toimii yksityisyrittäjänä toiminimellä ja tekee kaulapantoja ja muita koiratarvikkeita. Suosittelen kaikille koiraharrastajille sivua wulffiscollection.blogspot.fi. Autan tytärtäni ompelussa, joskus neuvon ja kerron, miten jokin juttu olisi parasta tehdä. Toinen tytöistä harrastaa enemmän urheilua, ja talvisin käyn usein hänen kanssaan hiihtämässä. Ja nuorimmaista, poikaa käytän erilaisissa kerhoissa ja tapahtumissa. Siksi minulla ei jää paljoa yhtään aikaa itselleni.

• Mitä poika harrastaa?
• Monenlaista, mutta nyt pääasiassa kilpatanssia.

• Mikä olet kansallisuudeltasi?
• Vaikea sanoa. Sanon itseäni Viron venäläiseksi.

• Entä ovatko vanhempasi kotoisin Virosta?
• Isän juuret ovat Virossa, äidin Latviassa, mutta koska meidän kaikkien äidinkieli on venäjä, niin pidämme itseämme venäläisinä.

• Osaatko viron kieltä? Auttoiko se sinua suomen opiskelussa? Nehän ovat lähellä toisiaan.
• En osaa sillä tasolla, kuin osaan suomea nyt. Minun oli varmaankin helpompi lausua joitakin yksittäisiä suomen sanoja, mutta kaikki tietenkin piti opetella alusta alkaen. Tyttäreni kävivät vironkielistä koulua, ja se auttoi heitä hyvin paljon. He alkoivat ymmärtää suomea ja puhua sitä nopeasti.

• Entä oliko sinulla Viron kansalaisuus?
• Oli ja on edelleen.

• Millaiset ovat tulevaisuudensuunnitelmasi? Onko sinulla vielä tavoitteita? Aiotko, esimerkiksi, jatkaa opintojasi?
• Ei, tällä hetkellä huolehdin enemmän tyttärieni koulutuksesta, yritän auttaa heitä siinä. Ja sitten tulee pojan vuoro, ja autan häntä. Joten kaikki on jo aikataulutettu valmiiksi moneksi vuodeksi eteenpäin.