• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 4 ( 24 ) 2014

Mustafa Besikin haastattelu

Puhumme paljon siitä, miten löydämme paikkamme uudessa maassa.

Me sopeudumme ja etsimme ulospääsyjä tilanteista, joita elämä tuo eteemme.

Mustafan haastattelu on yksi esimerkki siitä, miten ihminen on selviytynyt ja selviytyy asioista, joita elämä tuo tullessaan.

— Esittelisitkö itsesi.
— Olen Mustafa Besik ja kotoisin Bosnia-Hertse-govinasta. Muutin Suomeen vuonna 1994 ja olen asunut täällä jo yli 20 vuotta. Tulin tänne pakolaisena Bosniasta Jugoslavian sodan takia.

—Muutitko suoraan Tampereelle?
— Kyllä, tulin suoraan Pirkkalaan. Olin vasta 22-vuotias ja odotin noin vuoden ajan oleskeluluvan saamista Suomeen. Kun sitten sain päätöksen, niin menin kuukaudeksi suomen kielen kursseille. Tajusin tuolloin, että kielen opiskelu sujuu liian hitaasti ja minun olisi pitänyt päästä heti töihin, koska kielen pystyy oppimaan töissä nopeammin. Bosniassa, tarkemmin Kroatiassa, opiskelin sähköteknillisessä yliopistossa enkä valmistunut sieltä alkaneen sodan takia. Etsin töitä erityisesti yrityksistä, joissa olisin pystynyt tekemään ammattiani vastaavia sähkötekniikkaan liittyviä töitä. Meidän lähellämme oli korjaamo, joka korjasi autojen sähköjärjestelmiä. En osannut kieltä, mutta toivoin, että puhumalla töissä suomalaisten työntekijöiden kanssa oppisin nopeammin suomea.

—Miten opit suomea?
—Alussa osasin vain muutamia sanoja: minä, sinä, päivä, mutta koska tein töitä kielenoppimisen eteen niin vuoden kahden kuluessa pystyin puhumaan jo melko vapautuneesti. Kukaan ei auttanut minua, ja minun piti itse tajuta, mistä puhuttiin. On käynyt niinkin, että minulle on sanottu jotain, mutta olen ymmärtänyt vasta seuraavana päivänä, mitä on sanottu. Se oli täyttä uppoutumista kielen opiskeluun. Sain korjaamolta myöhemmin vakituisen työpaikan, ja tein siellä töitä 15 vuotta.

—Oliko sinulla 15 vuotta vakituinen työpaikka?
—Kyllä, 15 vuotta. Vuonna 2009 päätin perustaa oman yrityksen. Minua on aina kiinnostanut autot ja elektroniikka ja ne vastaavat myös koulutustani. Vanhassa työpaikassani työt tehtiin vanhanaikaisesti, koska he eivät halunneet ostaa uutta diagnostista laitteistoa tai tietokoneita. Päätin kokeilla ja ottaa riskin, vaikka tuolloin olikin vaikea aika työttömyyden kannalta. Ajattelin kuitenkin, että kokeilen onnistaako, ja jos ei, niin sitten ei. Uskoin itseeni ja käsiini.

—Kauanko olet tehnyt töitä yrittäjänä?
—Olen nyt tehnyt töitä 6 vuotta omillani, 5 vuotta vuokrasin korjaamoa. Nyt omistan kaiken itse. Viisi vuotta maksoin vuokraa ja rahat hävisivät kuin tuhka tuuleen. Sopimus oli tehty viideksi vuodeksi, ja kun se päättyi, niin päätin hakea pankista lainaa ja ostaa omat tilat. Pankista saadulla lainalla ostin tontin ja rakensin korjaamon.

—Saitko starttirahaa?
—Kyllä, yrittäjäkurssien jälkeen sain tukea Finnveralta laitteisiin ja otin lainaa. Alussa minulla oli tietenkin vähän asiakkaita ja ajattelinkin jo, että pärjään yksikseni, mutta vähitellen asiakaskunta alkoi kasvaa suuremmaksi ja suuremmaksi. Pääsin lähtemään töistä kahdelta yöllä ja minun piti palata takaisin korjaamolle viideltä aamulla, koska en pystynyt tekemään enempääkään töitä. Asiakkaat olisivat lähteneet muualle, jos en olisi saanut töitä valmiiksi ajoissa. Ensin otin yhden työntekijä, sitten toisen ja kolmannen…

—Montako työntekijää sinulla on?
—Tällä hetkellä minulla on palkkalistalla neljä vakituista työntekijää, kaksi toimistotyöntekijää ja minä itse. Yhteensä meitä on seitsemän. Yksi henkilö on lisäksi harjoittelussa. Oikeastaan hänellä on jo oppisopimuskoulutus.

—Keitä sinulla on töissä?
—Alussa kanssani aloitti eräs suomalainen, ja hän on töissä minulla edelleen. Hän oli ensimmäinen työntekijäni. Minä koulutin hänet, ja hän käyttää kaikkia laitteita ja tekniikkaa aivan kuten minäkin. Työntekijäni ovat Makedoniasta, Ukrainasta, Venäjältä, yksi Bosniasta ja vielä toinen suomalainen. Itse asiassa, kaksi suomalaista ja loput ulkomaalaisia.

—Minkä niminen yrityksesi on?
—Autosähkökorjaamo Oy. Osakeyhtiön perustamista varten tarvitaan vähintään 2 500 euroa alkupääomaa.

—Onko sinulla perhettä?
—Kyllä on. Vaimo ja kaksi lasta.

—Mikä äidinkielesi on?
—Serbokroaatti.

—Jos luoksesi tulisi keltanokka, joka ei ole vielä ollenkaan sopeutunut tähän maahan, niin mitä neuvoisit hänelle?
—Minusta elämä on nykyisin paljon helpompaa. Kun muutin tänne, niin elämä oli erittäin vaikeaa. Mitä minä sanoisin? Kysyisin aluksi, että haluaisitko jäädä asumaan tänne, tähän maahan. Tämä siitä syystä, että tiedän todella monia, jotka ovat lähteneet pois. Jos aiot jäädä, niin tärkeintä on opetella kieli heti alkuun. Jos osaa kieltä, niin voi jutella ihmisten kanssa. Tuolloin saa helpommin myös töitä ja pystyy keräämään itselleen tuttavapiirin. Tai, esimerkiksi, jos menee lääkäriin ja haluaa jutella jostain henkilökohtaisista asioistaan, niin se on mahdollista ilman tulkin apua. Nämä asiat ovat kuitenkin jokaisen omia henkilökohtaisia asioita eikä sivullisen ihmisen tarvitse välttämättä tietää mikä sinulla on. Yritä etsiä töitä heti äläkä aikaile tässä asiassa. Minä itse etsin ja kysyin töitä. Ei odottaa, eikä kirjoittaa vaan kulkea organisaatiosta toiseen pyytämässä töitä.

—Onko sinulla harrastuksia? Riittääkö aika vielä johonkin muuhunkin?
—Hyvä tuttavani kysyi minulta kerran, että onko minulla harrastusta. Vastasin, että minulla on työ. Hän sanoi: Ei, vaan harrastusta.

Hän luuli, etten ymmärtänyt, mitä hän kysyi. Mutta minä pidän työstäni niin paljon, että se on minulle sekä työ että harrastus. Saan tyydytystä siitä, mitä teen ja että minut tunnetaan. Tunnetaan siitä, että teen työni tunnollisesti ja etenkin siitä, että olen valmis auttamaan. Joskus auttamiseen ei liity edes rahaa, vaikka rahaa tarvitaankin, että kaiken tämän voi rakentaa ja pitää pystyssä. Kerran minulle soitettiin lentokentältä ja kerrottiin, että auto oli hajonnut sinne ja pyydettiin apua. Menin paikalle ja autoin täysin vieraita ihmisiä, luullakseni Pietarista. Autoin heitä, ja he maksoivat kaikesta niin kuin kuuluukin. Mutta tämän lisäksi he jättivät minulle yhteystietonsa ja sanoivat, että jos joskus tulen tarvitsemaan apua, he auttavat minua aina. Tätä minä pidän tärkeimpänä: toisten ihmisten auttamista.

—Onko sinulla ollut vaikeita aikoja?
—Kaikkein vaikeinta minulla oli alussa. Ensimmäisinä vuosina minulla oli kova koti-ikävä. Minusta tuntui, että ympärilläni oli niin paljon tuntemattomia asioita: kulttuuri ja ihmiset. Tein töitä aamusta iltaan, enkä puhunut erityisemmin kenenkään kanssa. Näin kuluivat ensimmäiset kymmenen vuotta, mutta nyt se kaikki on takanapäin. Minulle on aivan sama missä olen, avaruudessa, Australiassa tai jossain muualla. Se on nyt menneisyyttä ja minulla on täällä hyvä olla.

—Pidätkö kulttuuriasi yllä perheessäsi?
—Kyllä, tietenkin. Yritän opettaa lapsilleni sen, mitä oma isäni opetti minulle. He ovat syntyneet täällä ja sanovat tietenkin aina olevansa suomalaisia, mutta nyt, kun he kasvavat, he haluavat erottua muista ja omata jotakin omaa. He ovat tietenkin kasvaneet täysin suomalaiseen kulttuuriin, mutta me olemme opettaneet heille oman kielemme, ja he tuntevat meidän perinteitämme.

—Te luultavasti syötte kotona perinteisiä ruokia.
—Kyllä, tietenkin.

—Esimerkiksi millaisia?
—No, esimerkiksi pitaleipää lihan, juuston ja kesäkurpitsan kanssa… Me teemme erittäin ohuen taikinan. Sisälle voi laittaa lihaa, juustoa, kesäkurpitsaa ja perunaa tai pinaattia esimerkiksi. Se on todella hyvää. On myös muita ruokia, esimerkiksi, kaalikääryleitä. Me valmistamme ne omalla tavalla ja lihaan käytämme omia mausteitamme. Käytämme myös hapankaalia, jolloin maku on aivan toinen. Teemme myös muita ruokia, joita luultavasti söin lapsena äidin valmistamana.

—Onko teillä omia juhlia?
—Uusi vuosi aivan kuin Venäjällä. Suomessahan juhlitaan enemmän joulua. No lapsille se on tietenkin tärkeä juhla.

—Voinko kysyä, mihin uskot?
—Olen muslimi, mutta haluan sanoa, että Bosniassa ollaan vähän vapaamielisempiä. Pidän siitä, että Suomessa voi kuulua mihin uskontokuntaan tahansa eikä kukaan puutu siihen.

—Onko elämässäsi tapahtunut jotain hyvää, mistä haluaisit kertoa meille?
—On tietenkin. Kun viisi vuotta vuokrasin korjaamoani, niin olin yksin. Töissä juttelin pääsääntöisesti suomalaisten kanssa. Kerran sain työkseni korjata pakoputken ja soitin erääseen yritykseen. Sieltä tuli työntekijä, ja hänen puhelimensa soittoäänestä päättelin, ettei hän olisi suomalainen, koska sen musiikki kuulosti niin oudolta. Kysyin, mistä hän oli kotoisin, ja me tutustuimme. Kävi niin, että teimme sittemmin töitä yhdessä ja kysyimme toistemme mielipiteitä eri asioihin. Vastasin aina, että minulla on omat mielipiteeni ja minua on vaikea saada muuttamaan mieltäni. Hän tutustutti minut moniin ystäviinsä ja hänen kauttaan tunnen runsaasti eri maista tulleita ihmisiä. Tuttavuutemme kasvoi ystävyydeksi, jonka ansiosta olen saanut tietää paljon asioita. Olen sitä mieltä, että minua on onnistanut.

Joskus tämän pöydän ääreen kerääntyy kaikkien maiden edustajat. Istumme ja juomme saman pöydän ääressä kahvia. On virolaisia, ukrainalaisia, venäläisiä, makedonialaisia, bosnialaisia ja meksikolaisia, ja meillä on loistava tunnelma ja tunnemme toinen toisemme. Luulen, että pitää vain pitää oma päänsä ja ajatella, mitä tekee eikä antaa minkään hallita sinua, ei uskonnon, ei politiikan, eikä kulttuurien erilaisuuden… Tämä on parasta, mitä minulle on Suomessa tapahtunut. Mitä minulle olisi voinut tapahtua, kun olin tehnyt töitä koko ajan? Tämän työn ansiosta olen tutustunut moniin ihmisiin.

—Kohta kun on uusi vuosi, niin mitä haluaisit toivottaa lehden lukijoille?
—En haluaisi toivottaa sitä, mitä yleensä toivotetaan: terveyttä ja onnea. Toivon tietenkin, että talouslama menisi ohi, työttömyys pienenisi ja ihmiset löytäisivät itselleen töitä. Toivon, että byrokratiaa Suomessa olisi vähemmän ja etteivät ihmiset vain istuisi kotona, vaan löytäisivät täältä töitä ja oman paikkansa. Toivon, että ihmiset eläisivät oman mielensä eikä toisten mielen mukaan. Aluksi mietittäisiin, mitä he haluavat perheilleen ja lapsilleen jne. Toivotan kaikille koko sydämestäni kaikkea hyvää ja mielekkyyttä töihin!

2.12.2014 Tampere.

Kirjoittanut ja kääntänyt venäjäksi M. Niemi.

Suomennos: Maria Lepistö.

Siirry ylös