2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 | 


№ 4 (12)


№ 3 (11)


№ 2 (10)


№ 1 (09)

№ 3 ( 11 ) 2011

Irina Timoskaisen haastattelu

- Irina, ensimmäinen kysymykseni on perinteinen: minkä vuoksi sinä olet muuttanut Suomeen?
 - Menin naimisiin ja muutin Suomeen. Se tapahtui yli kymmmenen vuotta sitten.

- Mikä olet ammatiltasi?
 - Ensimmäinen ammattini oli miesten päällysvaatteiden ompelija, toinen kirjanpitäjä ja nyt olen leipuri-kondiittori.

- Kertoisitko, mistä sait idean avata oman kahvilan?
- Voisi sanoa, että leipominen ja ruoanlaitto on ollut minun harrastukseni lapsuudesta lähtien. Vielä kouluvuosinakin pidin leipomisesta. Kehittelin koko ajan jotain leivoksia, keksejä tai tikkunekkuja. Kun sitten asuin jo Suomessa, Joensuussa, niin eräs naisystäväni opiskeli kondiittorikurssilla ja hän vihjaisi minulle, milloin seuraava opiskelijavalinta tulee olemaan. Opiskelu tapahtui iltaisin, ja sen vuoksi päivällä saattoi tehdä vielä jotain muuta, opiskella esimerkiksi kieltä tai käydä työharjoittelussa. Minä ilmoittauduin sille kurssille. Opiskelin vuodessa leipuriksi ja jatkoin sitten vielä toisen vuoden kondiittorikurssilla. Minulla on siis sekä leipurin että kondiittorin tutkinto.

- Oliko opiskelu mielenkiintoista?
- Kyllä se oli mielenkiintoista. Meidän oppitunnit olivat enimmäkseen käytännön opetusta, ei juurikaan teoriaa. Aluksi opiskelu oli melko vaikeaa, koska osasin suomea aika huonosti. Mutta kun näkee kaiken omin silmin ja tekee omin käsin, on opiskelu huomattavasti helpompaa.

- Sinä valmistuit ja sait todistuksen leipurin ja kondiittorin ammatista, entä mitä sen jälkeen?
 - Kurssilla meidän ryhmässä opiskeli kolme venäläistä, muut opiskelijat olivat suomalaisia. Yhdellä heistä oli jo työtä ruokalassa, ja toisen ystäväni kanssa me aloimme pohtia oman kahvilan avaamista.

- Asuitko silloin vielä Joensuussa?
- Asuin. Me etsittiin sieltä jopa sopivaa paikkaa kahvilalle.

- Halusit siis tehdä työtä yhdessä ystäväsi kanssa?
- Kyllä, jotta olisi mahdollisuus tuurata toinen toistaan. Opiskeluaikana hän kuitenkin löysi itselleen työtä leipomosta ja oltuaan siellä töissä puoli vuotta hän sai vakituisen työpaikan. Sen vuoksi yhteinen ideamme kahvilan avaamisesta ei toteutunut. Eikä minulla ollut muuta vaihtoehtoa, kun alkaa etsiä itselleni työtä, mikä Joensuussa ei ollut mitenkään helppoa, koska se on niin pieni kaupunki. Silloin päätin muuttaa Tampereelle, kokeilla onneani täällä.

- Ja miksi nimenomaan Tampereelle?
- Olin ensimmäistä kertaa Suomessa vuonna 1989. Minulla on täällä runsaasti inkerinsuomalaisia sukulaisia. Juuri he järjestivät meille silloin matkan Helsingistä Tampereelle. Vietimme siellä kokonaisen päivän. Kävimme Metso-kirjastossa ja nousimme torniin, ja jo tuolloin pidin tästä kaupungista kovasti. Myöhemmin kävin tutustumismatkalla Lahdessa, mutta se ei tehnyt minuun sellaista vaikutusta. Jopa silloin, kun asuin sisareni kanssa kaksi viikkoa Helsingissä, kun sukulaiset olivat vuokranneet meille sieltä asunnon, niin minun teki silti mieli Tampereelle.

- Irina, voisitko kertoa, oliko toiseen kaupunkiin muuttamisessa joitakin vaikeuksia?
- Ei minkäänlaisia. Löysin asunnon internetin kautta. Ehkä se onnistui niin nopeasti siksi, että minä etsin kolmen huoneen asuntoa. Ne eivät ole niin kysyttyjä kuin yksiöt ja kaksiot.

- Kuinka paljon meni aikaa yrityksen perustamispäätöksestä siihen, kun sinusta tuli yrittäjä? Vai etsitkö kuitenkin aluksi muuta työtä?
- Tietenkin, aluksi etsin työtä kahvilassa tai ruokalassa, pyysin jopa päästä pesemään astioita, mutta en päässyt; kävi ilmi, että minulla ei ollut siihen tarvittavaa koulutusta. Olin siitä hyvin hämmästynyt, koska minulla oli työkokemusta astianpesukoneista ja olisin voinut opetella vielä jotain uutta, mutta sain kieltävän vastauksen ja minulle sanottiin, että en ole sopiva. Joten haluni pyrkiä johonkin haihtui vähitellen.

- Päätitkö siis avata kahvilan sen vuoksi, että ei ollut muita vaihtoehtoja?
- Kyllä varmaankin.

- Muistan kun tulit Tampereelle, niin aloit heti leipoa kauniita kakkuja, pidätkö sinä siitä?
- Olen aina pitänyt ja pidän edelleen. Kun asuin vielä Joensuussa, leivoin tilauksesta tuttavien, sukulaisten ja heidän lastensa syntymäpäiville.

- Entä oliko oman yrityksen perustaminen vaikeaa?
- Kyllä. Vaikeaa oli löytää sopiva paikka kahvilalle ja laatia liiketoimintasuunnitelma, mutta omat lapseni auttoivat minua paljon, siitä kiitos heille. He kirjoittivat ja käänsivät suomeksi tarvittavia papereita, ja voisin sanoa, että minun piti vain tehdä ruokia ja valokuvata omia kakkujani näyttäkseni sen, että osaan itse asiassa tehdä jotain ruokaa.

- Entä miten onnistuit löytämään sopivan toimitilan?
- Internetistä. Nykyään netistä voi löytää kaikkea, mitä ihminen tarvitsee: autoja, huonekaluja ja erilaisia tiloja. Etsin toimitilaa samalla tavalla kuin asuntoakin.

- Tarkoitatko siis, että huomasit ilmoituksen, jossa oli kahvila myytävänä?
- Aivan. Ilmoituksessa ei mainittu osoitetta, siinä sanottiin vain, että Tampereella on myytävänä pitseria kaupungin keskustassa. Minä soitin sinne, ja minut kutsuttiin katsomaan. Niin löysin tämän kahvilan, ja päätin ottaa riskin; minulla oli jo työkokemusta kahvilasta ja käsitys siitä, mitä se työ on. Ja tärkeintä oli vapaus toteuttaa omia ideoita: voit leipoa sitä, mistä asiakkaat pitävät. Tila ei ollut kovin suuri kahvilaa ajatellen, mutta minä pidin siitä. Ja kahvilan sijainti on melko hyvä; vieressä on linja-autopysäkki ja melko vilkas katu.

- Sinulla on yrittäjän «kotoutumisaika» jo takanapäin. Kuinka kauan olet jo tehnyt tätä työtä?
- Vähän aikaa, vain 10 kuukautta.

- Nämä 10 kuukautta olet saanut uutena yrittäjänä valtion tukea starttirahan muodossa, mutta nyt olet siirtymässä «vapaaseen liitoon». Mitä mieltä olet, kuinka olet pärjännyt? Oletko jo päässyt vauhtiin?
 - Viimeiset kaksi kuukautta ovat ihmettyttäneet minua. En tiedä mistä se johtuu, lomien loppumisesta vai jostain muusta, mutta päivän päättyessä ei tuotteista ole ollut juuri mitään jäljellä. Pitäisi olla illalla myöhempään tai tulla aamulla aikaisemmin, jotta ovien avautuessa olisi mitä myydä. Se mistä olen haaveillut, alkaa toteutua.

- Voisitko kertoa, mistä sinä haaveilet? Että olisi enemmän asiakkaita, vai että kaikki tuotteet menisivät päivän aikana kaupaksi?
- Haaveet liittyvät tuotteiden myyntiin. Nyt kaikki valmiit tuotteet menevät kaupaksi yhden päivän aikana. Esimerkiksi tänään kahdeltatoista ei leivonnaisista ollut enää yhtään jäljellä. Aikaisemmin se, mitä olin tehnyt, ei aina mennyt kaupaksi yhden päivän aikana. Itse tekemiäni keittoja jäi melkein aina ja pullia myös.

- Miten suurta asiakasmäärää varten valmistat ruokaa?
 - Noin 10-15:lle. Välillä teen 10 ihmiselle, mutta jos huomaan, että se ei riitä, niin teen lisää vielä kolme-neljä annosta. Vielä en ole päättänyt lisätä annosten lukumäärää.

- Joko sinulla on vakituisia asiakkaita? Jos on, niin keitä he ovat: suomalaisia, venäläisiä vai muita ulkomaalaisia?
 - Kyllä on, kymmenkunta ihmistä, ehkä enemmänkin. He ovat enimmäkseen paikallisia suomalaisia. Venäläiset lähinnä tilaavat jotakin, ja vakituisissa asiakkaissa ei vielä ole muita ulkomaalaisia.

- Irina, voisitko kertoa lukijoillemme lisää siitä, millaisia tuotteita kahvilastasi voi ostaa tai tilata?
 - Päivittäin täällä voi syödä keittoa. Se on tietenkin joka päivä uutta. Esimerkiksi neljän euron annokseen kuuluu keitto, sämpylä, margariini ja valinnan mukaan maitoa, teetä tai kahvia. Monet sanovat, että ruoka on hyvin täyttävää, vaikka lautaset eivät ole kovin suuria, mutta riittävän suuria kuitenkin. Jälkiruokaa otetaan toiveista riippuen: joku pitää makeasta, joku suolaisesta. Esimerkiksi kalapiirakkaa, makeaa piirakkaa tai pullaa. Teen piirakoita eri täytteillä: omenaa, päärynää, mustikkaa ja rahkaa. Suolaisten piirakoiden täytteenä on kaalia, kinkkua tai lohta. Kun ehdin, pyrin mahdollisuuksien mukaan vaihtelemaan ruokalistaa.

- Entä mitä muita palveluja sinä tarjoat?
 - Teen tilauksesta kakkuja ja piirakoita, ja kahvilaa voi vuokrata eri tilaisuuksia varten. Esimerkiksi syntymäpäivien viettoon tai vain lounasta varten tai kokousten pitämiseen.

- Millaisiin tapahtumiin tilaa vuokrataan? Kuinka monta ihmistä kahvilaan mahtuu samanaikaisesti?
 - Täällä pidetään erilaisia tilaisuuksia, mutta useimmiten tilaa vuokrataan syntymäpäiviä varten. Muutaman kerran täällä on pidetty ristiäisiä. Kahvila ei ole kovin iso, tänne mahtuu 20-22 henkilöä.

- Millaisia vaikeuksia sinulla on työssäsi tällä hetkellä?
 - Aika ei riitä.

- Kuinka pitkä työpäivä sinulla on?
 - Se alkaa kahdeksan maissa, joskus aiemminkin. Ja päättyy illalla kuuden jälkeen.

- Onko sinulla niin pitkä työpäivä?
 - Kyllä, 10-11 tuntia.

- Ja teetkö sinä kaiken yksin?
 - Kyllä, käytännössä yksin. Tosin jos on joku suuri tilaus, niin pyydän poikaani tai sisartani auttamaan. Mutta koska tilauksia on tähän asti ollut vähän, olen käytännössä tehnyt työt yksin kaikki nämä kymmenen kuukautta. Teen töitä kuusi päivää viikossa: kaikki arkipäivät ja lauantaisin kymmenestä neljään.

- Millaisia plussia yrittäjänä olemisessa mielestäsi on?
 - Kaikkein suurin plus on se, että kaikki riippuu itsestä. Kukaan ei erota sinua eikä sano, että sinä et ole sopiva. Minulla on siitäkin kokemusta, kun olin töissä eräässä kahvilassa. Vaikka työsopimus oli laadittu vuodeksi, niin oltuani töissä kahdeksan kuukautta minulle sanottiin: «Näkemiin. Teidät laitetaan pakkolomalle.» Ja ymmärsin, että kyse ei ollut väliaikaisuudesta, vaan se oli merkki siitä, että oli aika etsiä muuta työtä. Mutta täällä kukaan ei enää tule sanomaan minulle niin, minä määrään itse itseäni. Mutta paljon pitää tehdä töitä, jotta voisi elää.

- Ja miltä se tuntuu, pärjäätkö sinä?
 - Olen iloinen siitä, että näiden kymmenen kuukauden aikana minulla on riittänyt rahaa ruokien tekemiseen ja leipomiseen, vuokra-, valo- ja vesilaskujen maksamiseen, kirjanpitopalveluihin ja elintarvikkeiden ostamiseen. Ainut on se, että toistaiseksi omaa palkkaa on jäänyt vain vähän, mutta elokuu on alkanut jo ilahduttaa. Vaikka vuokranmaksuun käyttämäni valtion tuet ovat jo loppuneet, niin toivon pystyväni selviämään kuluista jatkossakin, ja ilman niitä varoja.

- Mitä suunnitelmia sinulla on? Mitä haluaisit parantaa?
 - Haluaisin laajentaa valikoimaa siten, että sekä suolaisia että makeita leivonnaisia olisi 4-5 erilaista. Nyt minulla on valikoimissa pari-kolme lajia kumpaakin. Ja haluaisin myös, että olisi enemmän aikaa tuotemäärien lisäämiseen, ja haluaisin laajentaa ruokalajivalikoimaa siten, että keiton lisäksi voisin tarjota asiakkaille muutamia erilaisia salaatteja, lämpimiä ruokia ja kalaruokia.

- Onko sinulla ollut sellaisia hetkiä, että olet katunut ryhtymistäsi tähän?
- Ei, epätoivoa ei ole ollut.

- Pidän kovasti sinun optimismistasi. Jopa nyt, huolimatta siitä, että Suomessa on yhä edelleen kriisi, sinä pärjäät ja olet valmis jatkamaan rohkeasti aloittamaasi työtä.
- Kiitos. Ainut hankaluus on, että minä väsyn. Jos minulla olisi apulaisia, niin luulen, että se helpottaisi työtäni, mutta pian minä voin jo ottaa harjoittelijoita. Olen jo saanut luvan siihen.

- Mikä on muuttunut elämässäsi sen jälkeen, kun sinusta tuli yrittäjä?
- Minulle on tullut itsevarmuutta.

- Onko elämä Suomessa saanut jonkunlaisen uuden tarkoituksen?
- Kyllä.

- Mitä luulet Irina, jos asuisit Venäjällä, olisitko voinut avata siellä oman yrityksen?
 - Venäjällä olisin varmaan yhä edelleen tavallinen kirjanpitäjä. Mutta täällä olen ylpeä itsestäni, siitä, että olen voinut toteuttaa unelmani. Ylpeyden lisäksi minulle on tullut myös itsevarmuutta.

- Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Jatkatko työtäsi kahvilanomistajana?
 - Joka tapauksessa aion yrittää. On mahdollista, että jatkossa syntyy joitakin mielenkiintoisempia ideoita siitä, miten kahvilani voisi erottua muista. Esimerkiksi, keksin jonkun uuden salaatin, jota saa vain tästä kahvilasta. Minä aloitin kaalipiirakoilla, ja nyt asiakkaita tulee ja he haluavat juuri niitä. En usko, että Tampereella on kovin monta paikkaa, jossa niitä myydään.

- Entä onko sinun valikoimissasi venäläisiä ruokia?
 - No tietenkin. On borssia, pelmenejä ja kaalipiirakoita.

- Teetkö pelmenit itse?
- Kyllä. Tosin minun pitää tehdä ne kotona, sillä täällä en ehdi. Mutta minulla on niitä aina valmiina pakastimessa, jotkut asiakkaat haluavat jopa ostaa niitä puolisen kiloa mukaan.

- Irina, voisitko kertoa, miksi annoit kahvilasi nimeksi «Assorti»?
 - Tuo nimi tulee varmaankin lapsuudestani. Pidin kovasti Assorti-suklaakonvehtirasioista, joissa oli konvehteja erilaisilla täytteillä; siitä syntyy assosiaatio, että myös minun tuotteissani, kakuissa ja piirakoissa, on erilaisia täytteitä. Yrittäjäkursseilla meitä varoitettiin siitä, että omalle firmalle ei saa antaa sellaista nimeä, joka on jo käytössä jollakin muulla. Sen vuoksi monet antavat firmalleen oman nimensä. Minä en kuitenkaan halunnut laittaa kahvilan nimeksi Irinaa. Se olisi liian silmiinpistävää tai jotain, ja minä olen vaatimaton ihminen huolimatta siitä, että olen hyvin ylpeä kahvilastani.

- Voisitko kertoa hieman mainostamisesta? Laitoitko ilmoituksia kahvilan avaamisesta paikallisiin lehtiin? Tietävätkö tamperelaiset tästä kahvilasta?
 - Minulla on ilmoitus vain Venäläisen klubin verkkosivulla.

- Onko asiakaspalvelu suomen kielellä sinusta vai-keaa?
 - Ei silloin, kun asia liittyy minun työhöni, mutta joskus asiakaat alkavat kertoa jotakin, esimerkiksi jotain uutisia, ja silloin saattaa tulla ongelmia.

- Sinulla ei taida juuri olla aikaa keskustelemiseen?
 - Niinhän se on, mutta välillä mummot haluavat jutella, ja silloin he pitävät minua kuuntelijanaan.

- Miten asiakkaat suhtautuvat sinuun? Tunnetko jonkunlaista väheksyvää asennoitumista itseäsi kohtaan, esimerkiksi ulkomaalaisena? Kahvilasi on kaupungin keskustassa, ja täällä asuu lähinnä suomalaisia, ulkomaalaisia on hyvin vähän.
 - Ei, sellaista suhtautumista en ole huomannut, pikemminkin päinvastoin; minusta tuntuu, että nykyään vakituiset asiakkaat kunnioittavat minua ja ovat minun puolestani iloisia siitä, että kauppa käy hyvin.

- Onpa mukava kuulla!
 - Kyllä, olen samaa mieltä, se on mukavaa. Kuulen usein, että kaupungilla eri paikoissa, kuten esimerkiksi kampaamoissa, ihmiset kertovat toisilleen, että Assorti-kahvilassa on herkullisia sämpylöitä ja erittäin hyvää borssia.

- Entä mihin ikäryhmään asiakkaasi kuuluvat?
 - He ovat etupäässä vanhempia ihmisiä. Tosin siinä vieressä on koulu, ja toivon, että kouluvuoden alettua myös nuoriso alkaa käydä. Mutta tällä hetkellä minulla on tarpeeksi asiakkaita, muuten pelkään, etten pian enää selviä. Sitten kun otan harjoittelijoita, niin olen vain iloinen, jos asiakkaita tulee enemmän.

- Kiitos sinulle, Irina, näin sisältörikkaasta haastattelusta. Haluan toivottaa sinulle ja kahvilallesi kukoistusta, ja toivon, että tämä haastattelun myötä kahvilasi saa uusia asiakkaita. Menestystä!
- Kiitos.

Haastattelu: Margarita Niemi
Tekstin toimitus: Natalja Kalatshova
Kuvat: Margarita Niemi

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика