2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 | 


№ 4 (12)


№ 3 (11)


№ 2 (10)


№ 1 (09)

№ 3 ( 11 ) 2011

Ennen kotouttamista alkukartoitus

Syyskuussa voimaanastunut uusi kotouttamislaki toi uuden maahanmuuttajan kotouttamispolulle uuden toimintamuodon, alkukartoituksen. Alkukartoitukseen kuuluu ensin omalla äidinkielellä (tai sellaisella kielellä, jota henkilö varmasti ymmärtää) tehtävä haastattelu sekä sen jälkeen tarvittavat osaamiskartoitukset. Alkukartoitus voidaan tehdä joko työ- ja elinkeinotoimiston tai kunnan toimeksiannosta.

Varsinaisia keskitettyjä ohjeita alkukartoituksesta ei ministeriöstä ole tullut. Niinpä kunnat eri puolilla Suomea ovat tehneet asiasta omanlaisiaan ratkaisuja ja toimivat asetuksen mukaisesti kukin omalla systeemillään.

Tampereella toimitaan näin:

Uusi tulija saa maistraatissa tai poliisilaitoksella sisäministeriön laatiman perustietopaketin. Sitä on saatavilla useilla eri kielillä, mm. venäjäksi. Tampereen toimipaikoissa mukaan liitetään sitten paikallinen tietopaketti paikallisista tärkeistä osoitteista.

Alkuhaastatteluun voi ilmoittautua Tampereen maahanmuuttajien neuvontapisteessä (Tuomiokirkonkatu 12). Siellä sovitaan tunnin tai kahden haastatteluaika neuvojan kanssa. Haastattelussa kartoitetaan muun muassa asiakkaan elämäntilannetta, omaa taustaa ja perhetaustaa sekä tavoitteita.

Alkuhaastattelun perusteella päätetään sitten, missä oppilaitoksessa kartoitetaan varsinaista osaamista, opiskelutaitoja ja motivaatiota. Toiveena olisi, että jatkossa osaamista kartoitettaisiin kaikissa oppilaitoksissa vain yhdellä tavalla ja sen tulokset kävisivät sitten kaikille.

Alkukartoituksesta asiakas saa mukaansa todistuksen, ja sitten hänet ohjataan kotoutuspolulle laatimaan kotoutumissuunnitelmaa joko työ- ja elinkeinotoimistoon tai sosiaalitoimistoon. Voi myös käydä niin, ettei erillistä kotouttamista tarvita. Jos henkilö on esimerkiksi jo päässyt opiskelemaan tutkintoa, voi olla paras keskittyä siihen.

Toivotaan, että tämä uusi kartoitus selkiyttää uusien tulijoiden kotoutuspolkuja ja tekee myös suomen kursseista sopivampia erilaisille tulijoille, kun lähtötaso on mitattu. Toivotaan myös, että rahaa löytyy jatkossa kaikkien kotoutettavien suomen kursseihin!

Marja Nyrhinen
maahanmuuttajatyön pääkoordinaattori
Tampere

Maahanmuuttajien omakielinen neuvonta
maahanmuuttajaneuvonta@tampere.fi
Puh. 040 806 2526, 040 806 2527
Osoite: Tuomiokirkonkatu 12, 33100 Tampere

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика