2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 | 


№ 4 (12)


№ 3 (11)


№ 2 (10)


№ 1 (09)

№ 3 ( 11 ) 2011

90 prosenttia nuorista konfirmoidaan

Suomessa rippikoulun käy noin 90 prosenttia 15-vuotiaista. Miltei kaikki rippikoululaiset osallistuvat myös konfirmaatioon. Konfirmaation edellytyksenä on kirkon jäsenyys eli kaste.

"Konfirmaatio" tulee latinankielisestä confirmare-sanasta ja se tarkoittaa vahvistamista. Konfirmaatiolla on läheinen yhteys kasteeseen, jonka myötä pienestä lapsesta tulee Jeesuksen opetuslapsi.

Saatuaan rippikoulussa opetusta konfirmoitava nuori tunnustautuu opetuslapseksi apostolisen uskontunnustuksen sanoin. Saman uskontunnustuksen ovat vanhemmat ja kummit lukeneet kastetilaisuudessa 15 vuotta aiemmin.

Konfirmaatiossa nuoret siunataan apostolisella siunauksella ja seurakunta rukoilee heidän puolestaan.

"Rippikoulu" viittaa vanhan tavan mukaiseen ehtoolliseen, jota edelsi rippi eli syntien tunnustaminen ja synninpäästö. Aiemmin rippikoulun tehtävänä olikin ehtoolliselle valmistaminen. Nykyään rippikoulun tehtävänä on paitsi valmistaa nuoria ehtoolliselle, antaa heille yhtenäinen käsitys kristinuskon sisällöstä. (KT 18.6.97 alp)

Lähde:
www.evl.fi/kkh/kt/uutiset/kes97/konfirma.htm

 

Яндекс.Метрика