• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 3 ( 03 ) 2009

Miten maahanmuuttajatyötekijä on itse kotoutunut

Alueellisen maahanmuuttaja-asiakastyön hankkeen Alman kehittäjä-palveluohjaaja Kristiina Teiss työntää sormensa keväisin multaan ekologisten arvojensa innoittamana ja tekee työtä maahanmuuttajien hyväksi koko sydämellään.

- Kuinka kauan Alma-hanke on toiminut ja mikä sen päätavoite on?
- Hanke käynnistyi vuoden 2007 kesällä yhden työntekijän voimin, ja saman vuoden joulukuussa hankkeeseen otettiin kaksi työntekijää lisää. Kolmen hengen kokoonpanolla on toimittu siitä lähtien. Alma-hanke eli alueellinen maahanmuuttaja-asiakastyön kehittämishanke perustuu haastatteluselvitykseen, jossa kartoitettiin maahanmuuttajien ja heidän parissaan työskentelevien työntekijöiden tarpeita ja haasteita, joihin hankkeessa nyt pyritään vastaamaan. Hankkeeseen sisältyy seuraavat neljä kategoriaa: 1) alkuvaiheen vastaanoton tukeminen ja kehittäminen, 2) työntekijöiden tuki ja koulutus, 3) palveluohjauksen ja matalan kynnyksen neuvonnan kehittäminen ja 4) maahanmuuttajien mielenterveyspalvelujen ja psykologisten testien kehittäminen, josta vastaa hankkeessa työskentelevä kehittäjä-psykologi.

- Kerro itsestäsi ja työurastasi. Minkälainen perhe sinulla on? Mitä harrastat?
- Olen kotoisin Virosta. Synnyin Keski-Virossa sijaitsevassa Viljandin kaupungissa kolmikieliseen perheeseen. Isä puhui venäjää, äiti, isoäiti ja täti puhuivat suomea ja koulussa puhuttiin viroa. Suomea sain opiskella mm. lukemalla mummolaan tullutta Kotiliesi-lehteä. Suurimman osan elämästäni olen kuitenkin asunut Tallinnassa. Minulla on paluumuuttajatausta ja olen iloinen siitä, että kaikista kolmesta lapsuuden kodissani puhutusta kielestä on minulle hyötyä edelleenkin jokapäiväisessä työssäni Alma-hankkeen parissa.

Nykyään asun maalla Kangasalla. Minulla on mies ja kolme lasta, joista kaksi asuu vielä kotona. Vapaa-ajallani rakastan pienen kasvimaani hoitamista. On ihanaa, kun joka kevät ja kesä saa työntää sormet multaan. Niin sitä pysyy itselläkin jotenkin juuret maassa. Minulla on ekologiset arvot syvästi juurtuneena itseeni. Haaveeni on asua jonain kauniina päivinä ekologisessa yhteisössä, toivottavasti Pirkanmaalla. Oikeasti se ei ole pelkkä haave, vaan projekti, jonka eteen on tehty töitä jo viitisen vuotta. Poikieni innoittamana olen hiljattain palannut takaisin erään toisenkin vanhan rakkaan harrastuksen pariin. Liityin kuoroon, sillä pojatkin laulavat kuorossa. Heillä molemmilla on Pirkanpoikien kuorotausta.

- Milloin muutit Suomeen? Entä Tampereelle? Kuinka kotoutuminen Suomeen aikoinaan sujui?
- Muutin Suomeen ja Tampereelle vuonna 1995 ja aloitin opinnot Tampereen yliopistossa, josta myöhemmin valmistuin filosofian maisteriksi pääaineenani suomen kieli. Pidin tärkeänä, että minulla oli opiskelu- tai työpaikka eli ns. jotakin järkevää tekemistä ennen kuin muutin maasta toiseen.

Mieheni muutti Suomeen työn perässä jo vuonna 1992 ja vuosina 1992–1993 minäkin asuin väliaikaisesti Suomessa, Lahdessa. Vaikka puhuin ja ymmärsin suomen kieltä, oli minulla silti sellainen tunne, kuin olisin ollut säkki päässä, sillä en kuitenkaan tuntenut hyvin suomalaista yhteiskuntaa, sen toimintaa ja kulttuuria. Esikoisemme oli tuolloin kaksivuotias.

Tuolloin jylläsi melkoinen talouslama, eikä töiden löytäminen ollut helppoa. Ajattelin hakea opiskelemaan, mutta en uskonut olevani oikeutettu opintotukeen Suomessa, sillä olin lukenut, että maahanmuuttajan on tehtävä kaksi vuotta uudessa kotimaassaan töitä ennen kuin voi saada opintotukea. Myöhemmin minulle selvisi, että olisin ollut oikeutettu tukeen, koska olen paluumuuttaja. Tuolloin minua ei valistettu asian suhteen edes työvoimatoimistossa. Niinpä luin pääsykokeisiin ja pääsin opiskelemaan Tallinnan yliopistoon, josta sitten lähdin opiskelija-vaihtoon Tampereelle lukuvuonna 1995-96. Näin jälkeenpäin ajatellen oli hyvä, että opiskelin myös Tallinnassa, sillä tuon ajan kontakteista Tallinnaan on myöhemmin ollut hyötyä myös työelämässä.

- Kuinka ensimmäinen työpaikka löytyi?
- Vuonna 1993 sain ensimmäisen työpaikkani Suomessa tutkimushaastattelijana, josta lopulta kuitenkin kieltäydyin, sillä asenneilmapiiri maahanmuuttajia kohtaan ei tuolloin vielä ollut häävi. Sen sijaan käännöstöitä freelancerina olen tehnyt opiskelujenkin ohessa niin kauan kuin jaksan muistaa.

Tampereen yliopisto-opintojeni toisena vuonna sain ensimmäisen ”varsinaisen” työpaikkani suomen kielen tuntiopettajana, vaikken oikeastaan ollut koskaan osannut edes haaveilla opettajan urasta. Pidin kuitenkin opettajan hommista niin paljon, että opetin suomea ja viroa tuntiopettajana kymmenisen vuotta.

- Kuinka kotoutuminen jatkui ja ura eteni?
- Jo ollessani vaihto-opiskelijana Tampereella aloitin aktiivisen verkostoitumisen eri tahojen kanssa. Tampere–Tartto-seura kutsui tuolloin meitä vaihto-opiskelijoita koolle, ja niinpä meidän aktiivinen ydinporukkamme perusti Tampereen Eesti-klubin vireyttämään virolaista kulttuurivaihtoa Tampereella. Minusta tuntui heti, että yhteiskunnallinen toiminta on minulle tärkeä juttu.

Se, että toimii yhdistyksissä vapaaehtoispohjalta, auttaa osaltaan myös sen ”oikean” työn löytämisessä – samalla saa kokemusta ja voi harjoitella erilaisia työtehtäviä. Ylipäätään verkostojen luominen on olennainen osa kielityöntekijän kuvaa. Olen tehnyt paljon vapaaehtoistyötä yhdistyksissä myös ”oikeiden” töideni ohessa; olen tehnyt erilaisia käännöstöitä ja ohjannut lastenkerhoja.

- Mitä muuta olet ehtinyt tehdä työksesi ennen Almaa?
- Olen ollut oman äidinkielen opettajana eri kouluissa sekä tuntiopettajana mm. työväenopistossa eri vastaanottokeskusten ja työväenopiston yhteisessä projektissa, jossa järjestimme turvapaikanhakijoille erilaisia kursseja ja toimitimme erilaisia julkaisuja. Työskentelin juuri ennen Almaa Tampereen työväenopistossa projektityöntekijänä, ja tehtävänäni oli laatia Tampereen työväenopistolle maahanmuuttajien opetussuunnitelma. Tuossa tehtävässä perehdyin kotoutumislakiin ja maahanmuuttajille aiemmin laadittuihin suunnitelmiin niin perusteellisesti, että siitä on ollut valtaisasti hyötyä myöhemmissä työtehtävissäni. ”Tämä on ihan minun hanke!” oli ensimmäinen ajatukseni, kun luin Alma-hankkeen työpaikkailmoituksen ja hankesuunnitelman. Palveluohjauksen ja arjen elämänhallintataitojen kehittäminen on Alma-hankkeen keskiössä, ja siitä olen saanut suomen opettajan työssäni hyvää kokemusta. Sen pohjalta minun on hyvä tehdä työtä tänäkin päivänä.

- Mitkä ovat mielestäsi suurimmat erot oman kulttuurisi ja suomalaisen kulttuurin välillä? Mikä sinua suomalaisessa kulttuurissa eniten ihastuttaa? Ja vihastuttaa?
- Pienoisia kulttuurishokkeja sain aluksi kuullessani erittäin vapautunutta v-sanan käyttöä sivistyneissäkin piireissä, kuten yliopiston käytävillä. Olin myös opiskelujen alkuaikoina melko järkyttynyt viihteellä käydessäni siitä, minkälaiseksi kadut ja varsinkin siellä viljeltävä kielenkäyttö muuttuivat viikonloppuöinä. Sellaista en ollut kohdannut aikaisemmin elämässäni.

Toisaalta olin aluksi hämmentynyt ja ihastunut siitä, kuinka lainkuuliaista kansaa suomalaiset ovat. Olen ajatellut, että se johtuu vapaan demokratian pitkästä historiasta. Lait kun on yhdessä tehty, niin toki jokaisen kuuluu niitä sitten kunnioittaakin. Tässä asiassa törmäsin kulttuurisiin eroavaisuuksiin yliopistolla, kun itäisestä naapuristamme tulleet opiskelijat lunttasivat tentissä. Tuosta vilpinteosta nousi suuri kohu, vaikka itäkulttuurissa asia tuntui kuuluvan yliopistolla opiskelun normikuvaan.

- Mikä on parasta Tampereella?
- Tallinnan suurkaupungin ihmispaljoudesta juuri maahan muuttaneena muistan olleeni hurmioitunut myös siitä, että kun kuljin päivittäin kadulla samaa reittiä, niin kohtaamani ihmiset tulivat nopeasti tutuiksi ja lopulta tavatessamme hymyiltiin ja melkein tervehdittiin. Koin itseni tervetulleeksi uuteen kaupunkiin, kiitos tamperelaisten kadunmiesten ja -naisten. Tykkään Tampereesta muutenkin kovasti. Kaupungilla on historiaa, jota ei ole onneksi täysin tuhottu. Sisällissodan taustan voi jollain tasolla aistia ja nähdä kaupungissa liikkuessaan. Tampereen teatterikesä, kuorofestivaalit ja Annikinkadun tapahtumat saavat minut aina liikkeelle.

- Mitä terveisiä ja neuvoja haluat antaa pirkanmaalaisille maahanmuuttajille?
- Täytyy uskaltaa puhua ja uskoa itseensä ja muistaa, että vaikka usein pärjäisikin itse, niin tarvitseva osapuoli voi olla myös siellä tiskin toisella puolella. Eli monesti virkailijana toimiva suomalainen osapuoli on se, jolla on avun ja neuvojen tarvetta. Pyrimme hankkeellamme lisäämään myös tuota suomalaisen osapuolen kykyä oppia ymmärtämään ja kuulemaan maahanmuuttajan tarpeita. Tavoitteena on lisätä niin maahanmuuttajien kuin virkailijoidenkin selkokielen käyttämisen ja ymmärtämisen tasoa, jotta aitoa kohtaamista tapahtuisi ja välittämisen ilmapiiri kasvaisi ja vahvistuisi.

Haastattelija: Vilma Maanpää,
Tampereen venäläinen klubi ry

Siirry ylös