2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 9-10 (81-82)


№ 8 (80)


№ 7 (79)


№ 6 (78)


№ 5 (77)


№ 4 (76)


№ 3 (75)


№ 2 (74)


№ 1 (73)

№ 2 ( 74 ) 2012

Mielenkiintoisia Suomessa tehtyjä keksintöjä

Tiesittekö, että Suomessa on olemassa oma naiskeksijöiden yhdistys, Innovatiivisten naisten verkosto QUIN-SUOMI ry, jonka perusti Maila Hakala vuonna 2001. Hän on toiminut yhdistyksen puheenjohtajana koko tämän ajan. Keksijöiden yhdistyksiä on ollut olemassa jo kauan, mutta niiden jäsenistö on koostunut lähinnä mieskeksijöistä, jotka eivät aina ota naisten tekemiä keksintöjä tosissaan, eivätkä arvosta ja ymmärrä niitä. Siksi naiskeksijöiden yhdistyksen tärkein tavoite onkin ollut auttaa naiskeksijöiden ideoiden julkituomisessa ja edesauttaa sitä, että keksinnöt toteutuisivat käytännössä.

Euroopan Unioni kiinnittää myös paljon huomiota naisten tekemiin innovatiivisiin keksintöihin. Sitä varten on perustettu oma Euroopan Unionin naiskeksijäverkosto (EUWIIN) eli European Union Women Inventors & Innovators Network. Tämä järjestö edesauttaa tiedonvälitystä intellektuaalisen omaisuuden saralla, kehittää naisia koskevaa tutkimusta sekä perinteisillä että miesvaltaisilla taiteen aloilla, auttaa luomaan yhteyksiä keksijöiden ja liike-elämän välillä sekä saamaan rahoitusta. Joka toinen vuosi EUWIIN järjestää keksijäkilpailun, johon myös suomalaiset naiskeksijät ovat osallistuneet aktiivisesti.

Rakennustarvikkeet tekstiilijätteestä

Ensimmäisessä Berliinissä järjestetyssä EUWIIN:in konferenssissa ja näyttelyssä, kesäkuussa vuonna 2007, suomalainen insinööri Aino Heikkinen voitti ensimmäisen palkinnon teknologiallaan TexCem, joka käsittelee tekstiilijätteitä ja sekoittaa ne sitten mikrosementtiin. Kilpailun tuomaristo oli hämmästynyt paitsi Ainon kekseliäisyydestä ja kyvystä luoda uutta teknologiaa, mutta myös siitä innovatiivisesta tavasta, miten uutta rakennusmateriaalia voitiin käyttää rakentamaan edullisia asuntoja kehittyviin maihin sekä katastrofialueille.

Valtionsektorilla pohditaan ankarasti keinoja ehkäistä ilmastonmuutosta ja laaditaan kestävän kehityksen ohjelmia, edesauttaen samalla vaihtoehtoisten energiaa säästävien tuotteiden kysyntää.

Tekstiilijätteet aiheuttavat maailmanlaajuisesti suuren ongelman. Nykyisen lainsäädännön mukaan niitä ei saisi hävittää polttamalla. Tekstiilijätteitä voidaan käyttää teollisuudessa, ja tehdä niistä taas uutta raaka-ainetta. TexCem on ainutlaatuinen ratkaisu tälle ongelmalle. Tällä menetelmällä tuotettu materiaali säästää sementtiä ja korvaa siitä osan uudelleenkäsitellyllä tekstiilijätteellä. Tuote vastaa kaikkia nykyaikaisia vaatimuksia ja se tarjoaa paljon erilaisia käyttömahdollisuuksia rakennusteollisuudessa niin rakennusaineena kuin koristelumateriaalina. Sen muita etuja ovat mm. helppo teollinen valmistustapa ja mikroteknologian hyödyntäminen.

Helppo synnytys Relaxbirthin avulla

Suomalaisten naiskeksijöiden voittokulku ei lopu tähän. Vuonna 2009 Helsingissä järjestettiin Euroopan naiskeksijäverkoston EUWIIN toinen konferenssi, jonka voitti taas suomalainen naiskeksijä. Kyseessä oli kätilö Eija Pessinen, joka laati vallankumouksellisen synnytysapuvälineen, Relaxbirth Systemin, joka auttaa äidin ja lapsen lisäksi synnytyksessä myös terveydenhuoltohenkilökuntaa.

Vanhempi kätilö Eija Pessinen työskenteli vuosina 1987–1988 yhdessä Keski-Amerikan köyhimmistä maista, Nicaraguassa. Sota ja kauppasaarto, joka esti avun tuonnin, johtivat jatkuvaan pulaan polttoaineesta, vedestä, työvälineistä sekä lääke- ja desinfiointiaineista. Eija kulki ympäri kyliä ja antoi väestölle rokotuksia. Nicaraguassa hän ymmärsi, miten tärkeää oli hyödyntää ihmisen elimistön luonnollisia reaktioita.

Ollessaan nicaragualaisessa Matagalpan kaupungissa kätilönä, Pessinen opetti paikallisia kätilöitä, joiden synnytysavustuksen taidot ja metodit perustuivat perinteisiin sukupolvelta toiseen suullisesti siirtyneisiin oppeihin. Samaan aikaan, kun hän opetti muita, hän oppi itse oppilailtaan. Eija huomasi, miten paikalliset kätilöt pystyivät ohjaamaan synnytystä, muun muassa rohkaisemalla tietyillä käskyillä. He kuuntelivat lapsen sydäntä ilman kuuntelusarvea tai stetoskooppia, käyttäen vain omia käsiään ja korviaan, sekä seurailemalla äidin silmien tilaa.

Sen jälkeen Eija Pessinen työskenteli noin 10 vuotta yksityisellä sektorilla, opiskeli Britanniassa yliopistossa ja suoritti markkinoinnin kandidaatin tutkinnon. Taloushallinnon tutkinto, käytännön kokemus, rohkeus ja korkea motivaatio auttoivat Eijaa luomaan tämän innovatiivisen keksinnön.

Voittonsa jälkeen Relaxbirth menetelmästä tuli Suomessa yhä suositumpi ja se sai paljon hyvää palautetta. Pessinen haluaisi levittää metodia ja myydä menetelmää myös ulkomaille, erityisesti Pohjoismaihin ja ulkomaiden yksityisklinikoille. Relaxbirth on uusi ja ergonominen tapa synnyttää: äiti synnyttää istuallaan ja tukeutuu käsillään käsinojiin, jotka auttavat ja antavat hänelle enemmän voimaa työntää. Pystyasento auttaa äitiä edistämään lapsen etenemistä luonnollisella tavalla.

Tällä hetkellä Relaxbirth Ltd. on kansainvälinen yritys ja Eija on yksi sen avaintyöntekijöistä.

Suomalaiset naiskeksijät osallistuivat Euroopan Unionin naiskeksijäverkoston järjestämään keksintökilpailuun myös viime vuonna. Seuraavassa julkaisussamme kerromme tällä palstalla EUWIIN 2011 tapahtuman osallistujista.

Teksti:Natalia Savela
Suomennos: Päivi Nironen

Lähteet:
www.euwiin.eu
www.quinfin.net
http://cth.fi/tex-cem.html
www.relaxbirth.com

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика