2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 10 (53)


№ 9 (52)


№ 8 (51)


№ 7 (50)


№ 5-6 (48-49)


№ 4 (47)


№ 3 (46)


№ 2 (45)


№ 1 (44)

№ 3 ( 46 ) 2009

Puheterapia Jyväskylän terveyskeskuksissa

Puheterapia

Jyväskylän kaupungin puheterapiavastaanotot toimivat terveysasemien yhteydessä. Puheterapiaan tullaan yleensä neuvolan, lääkärin tai päiväkodin lähetteellä. Puheterapiaan voi tulla myös ilman lähetettä ottamalla itse yhteyttä oman alueen puheterapeuttiin. Puheterapia on maksutonta Jyväskylän kaupungin asukkaille. Puheterapiassa hoidetaan pääasiassa alle kouluikäisiä lapsia ja aikuisia. Kuntoutus tapahtuu yksilöterapiana.

Puheterapian tavoitteena on kommunikaatiohäiriöiden ehkäisy ja niiden riittävän varhainen toteaminen, kuntouttaminen sekä tarvittaessa jatkotutkimuksiin ohjaaminen. Puheterapia perustuu asiakkaan, perheen ja terapeutin väliseen yhteistyöhön. Kotona tehtävät harjoitukset ovat olennainen osa puheterapiaa. Tarvittaessa yhteistyötä tehdään muiden asiakasta hoitavien työntekijöiden esimerkiksi päivähoidon, lääkärin, psykologin, toiminta- tai fysioterapeutin kanssa.

Millaisia kielen, puheen ja äänen häiriöitä puheterapiassa hoidetaan?

Äännevirheet ovat lievimpiä ja tunnetuimpia puheen häiriöitä. Yleensä ne korjaantuvat määrätietoisella harjoittelulla myös aikuisilla.

Viivästyneestä kielellisestä kehityksestä on kyse, jos lapsi ei puhu tai puhe on epäselvää ja sanoja on huomattavan vähän vielä 2,5-vuotiaana. Lapsella saattaa olla myös vaikeuksia ymmärtää kuulemaansa puhetta.

Dysfasia tarkoittaa lapsen kielenkehityksen erityisvaikeutta, mikä ilmenee sekä puheilmaisun että puheen ymmärtämisen alueella.

Änkytys on puheen sujuvuuden häiriö. Toisinaan puheen oppimisiässä lapsi voi takerrella puheessaan ja toistella sanoja. Jos lapsen puhe jatkuu sujumattomana pidempään, käynti puheterapeutilla on tarpeen.

Kuulovamma aiheuttaa lapselle vaikeusasteesta riippuen äännevirheitä, puheen kehityksen viivästymistä tai vaikea-asteisena estää koko normaalin kielen kehittymisen. Vaikeasti kuulovammaiset kommunikoivat viittomakieltä käyttäen.

CP-vammaisen puheenkehitys saattaa viivästyä tai vaikeutua puhetta estävän motorisen häiriön takia. Puhevalmiuksien harjoittaminen pitää aloittaa jo vauvana, jolloin erityishuomio kiinnitetään oikeisiin imemis- ja syömistottumuksiin.

Kehitysvammaisen kielenkehitys on usein viivästynyttä ja siihen saattaa liittyä monenlaisia erityisvaikeuksia. Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikointikeinot on tärkeää saada käyttöön jo varhain.

Autistisella lapsella on ongelmia vuorovaikutuksessa ja kommunikaatiotaidoissa.

Suulakihalkioiden hoidossa puheterapia on osa kokonaishoitoa.

Afasia on aikuisten aivovauriosta johtuva kielellinen häiriö, joka ilmenee kyvyssä ymmärtää puhuttua ja/tai kirjoitettua kieltä ja tuottaa kieltä joko puheena tai kirjoituksena.

Dysartriasta on kysymys silloin, kun puhemekanismin lihaskontrollissa on häiriö. Dysartrian taustalla on keskus- tai ääreishermoston vaurio.

Äänen häiriöt: äänen heikkous ja käheys voivat johtua väärästä äänenkäyttötavasta. Ääni saattaa käheytyä myös joidenkin leikkauksien ja sairauksien yhteydessä.

Artikkelin on koonnut toimitusavustaja Pirjo Sutinen.

Toimitukselta: lukija tiedusteli, onko Jyväskylässä mahdollista saada venäjänkielisen puheterapeutin konsultointia. Valitettavasti tietoa ei ole löytynyt.


Puheterapeuttien yhteystiedot:

Kyllön terveysasema
Keskussairaalantie 20, PL 52, 40701 Jyväskylä
Tuula Nurminen, johtava puheterapeutti (Terveyskeskussairaala, Kortepohja, Kypärämäki),
puh. (014) 626 518, tuula.nurminen@jkl.fi

Keskustan terveysasema
Tapionkatu 7, 40100 Jyväskylä
Toini Lahtinen (sij. Mari Sippola) (Keskusta, Mannila, Kehitysvammaneuvola),
puh. (014) 626 514, toini.lahtinen@jkl.fi, mari.sippola@jkl.fi

Marjaana Särkkä(Halssila, Keljonkangas, Myllyjärvi, Säynätsalo),
puh. (014) 626 516, marjaana.sarkka@jkl.fi

Huhtasuon neuvola
Nevakatu 1, 40340 Jyväskylä
Maaria Valtakorpi (Huhtasuo, Lohikoski, Heinälampi, Vuoristosairaala),
puh. (014) 626 515, maaria.valtakorpi@jkl.fi

Kuokkalan neuvola
Syöttäjänkatu 10, 40520 Jyväskylä
Sirpa Hovinen (Kuokkala),
puh. (014) 626 524, sirpa.hovinen@jkl.fi

Auli Hannula(Keltinmäki, Mäyrämäki, Mustalampi, Kuokkala),
puh. (014) 626 522, auli.hannula@jkl.fi

Palokan terveysasema
Ritopohjantie 25, 40270 Palokka
Titta Härö, laillistettu puheterapeutti
Puhelinaika maanantaisin klo 11.30 - 12.00
puh. (014) 336 6433 tai 050 381 9604

Vaajakosken terveysasema
Väkkärätie 1, 40800 Vaajakoski
Nina Kuusinen, laillistettu puheterapeutti
Puhelinaika maanantaisin klo 11.30 - 12.00
puh. (014) 336 6439 tai 050 381 9603

Korpilahden terveysasema
Korpilahdentie 11, 41800 Korpilahti
Faksi terveysasemalle(014) 647 245
Teija Jämsä, puheterapeutti
Puhelinaika keskiviikkoisin 11.30 - 12.00
puh. 040 056 6305

Muuramen terveysasema
Virastotie 10, 40950 Muurame
Tiina Sysmäläinen, puheterapeutti
Ajanvaraus- ja puhelinaika ma klo 9-10 ja ke klo 11-12
puh. 659 458, 040 727 7810
tiina.sysmalainen@muurame.fi

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика