• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 1 ( 34 ) 2008

Mosaiikki  MATKUSTAA

Matka tunturiin

Jyväskylän kaupunkiseurakunnan vuosittain järjestämä tunturivaellus järjestettiin tänä vuonna 3.-8. syyskuuta. Ryhmässä oli 20 eri-ikäistä ihmistä, pääasiassa yli 50-vuotiaita.

Lähdimme Jyväskylästä aikaisin, viideltä aamulla. Matkalla oli ruokatauko ja saavuimme perille iltaseitsemään mennessä. Yövyimme lämpimässä tilassa ja aamulla olimme lähtöpaikalla Hetalan kylässä. Koko ryhmän kuljettamiseen veneillä järven toiselle rannalle tarvittiin kolme edestakaista reissua. Meillä oli edessämme 55 kilometrin pituinen vaellus, joka kestäisi neljä päivää.

Kivinen polku nousi niin jyrkästi, että meidän piti välillä ryömiä ja liikkua eteenpäin nelinkontin. Ensimmäisenä päivänä kaikki olivat melko väsyneitä. Valitettavasti yöllä yllätti vielä pakkanen ja ne, jotka nukkuivat teltassa, olivat aivan palelluksissaan. Olimme iloisia siitä, että jatkossa pakkasia ei enää ollut, vaikka loput yöt vietimmekin majoissa.

Mitä tulee Lapin luontoon, niin siellä saattoi kokea sen suuruuden ja äärettömyyden: tunteen, että ihminen on vain pieni osa luontoa ja jos jotain vakavaa tapahtuu, niin ihminen on luonnonvoimien edessä voimaton. Lapin kauneudesta on kirjoitettu ja sanottu paljon. Jokainen näkee sen omalla tavallaan: yksi ihastelee kukkia ja pensaita, toinen ihastelee poroja ja kolmas katselee sateenkaarta. Niin kirkasta sateenkaarta ei voi nähdä missään muualla!

Joka päivä luonto oli erilainen. Edes sumuisella ja tuulisella säällä, kun ilmanpaineen saattoi tuntea, se ei tuntunut ahdistavalta. Kun aurinko paistoi ja oli hiljaista, niin saattoi nähdä uskomattoman pitkälle, avara maisema levittäytyi kymmenien kilometrien alueelle. Lapin lakeudet antavat ihmisille iloa ja voiman tunnetta. Luonto ikään kuin ottaa ihmisen helmaansa ja tekee osaksi itseään. Me olimme koko ajan erinomaisella tuulella, ihmeitä tekevä Lappi antoi meille niin paljon!

Kaikkein pisin etappi oli viisitoista kilometriä. Koska retken osanottajat olivat iältään ja fyysiseltä kunnoltaan erilaisia, niin välillä vaeltajien ketju venyi parin kilometrin pituiseksi. Onneksi kaikki sujui ilman vaikeuksia. Tosin jotkut vaeltajat, jotka eivät olleet tottuneet pitkäaikaiseen kantamiseen, saivat pieniä hiertymiä ja jalkojen venähdyksiä. Viimeinen etappi ei ollut helppo, sillä reitillä oli paljon jyrkkiä nousuja ja välillä polku oli pelkkää kivikkoa.

Vladimir Ukko yllätti kaikki miellyttävästi omalla toiminnallaan. Erään retken osanottajan polvea alkoi särkeä kovasti, eikä hän pystynyt kantamaan rinkkaansa. Silloin Ukko pyysi, että sairastunut antaisi rinkkansa hänen rinkkansa päälle. Aluksi kukaan retkeläisistä ei uskonut, että se olisi mahdollista: kantaa raskasta taakkaa vaikealla ja pitkällä reitillä. Mutta Vladimir kantoi kaksinkertaista taakkaa ja kulki silti kaikkien edellä.

Loppumatkasta tapasimme välillä kahden, kolmen vaeltajan ryhmiä, jotkut olivat jopa lasten kanssa. Päätepisteessä Pallastunturilla tapasimme ryhmän saksalaisia, jotka juttelivat iloisesti ja hymyilivät, kuten mekin. Tuntui siltä, että myös he olivat tyytyväisiä retkeensä, jonka aikana he olivat latautuneet uudella energialla, saaneet voimia ja paljon uusia vaikutelmia lappilaisista maisemista.

En halua sanoa Lapille hyvästi, heti seuraavan mahdollisuuden tultua lähden sinne uudelleen. Suuret kiitokset järjestäjille, diakoni Juha Lapille ja diakoni Juha Haloselle, sekä myös autonkuljettajalle Reijolle, joka myös osallistui vaellukseen.

Gennadi Rattuli

Siirry ylös