• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 4 ( 16 ) 2012

Filosofian tohtori Aleksander Zeleninin haastattelu

Margarita: Aleksander, kertokaa hiukan itsestänne.

Aleksander: Tulin Suomeen Pietarista, sitä ennen olin työskennellyt Kielitieteellisen tutkimuksen instituutissa. Siellä laadimme venäjän kielen sanakirjoja, joita meillä onneksi on kirjastossa. Opetin hiukan venäläisiä opiskelijoita Pietarin yliopistossa ja minulla oli myös tunteja kirjaimellisesti ympäri maailmaa kotoisin olevien ulkomaalaisten oppilaiden kanssa: amerikkalaisten, ranskalaisten, italialaisten, suomalaisten, saksalaisten. Oli jopa kokonainen ryhmä kiinalaisia. Tutustuin Pietarissa suomalaisiin opiskelijoihini, joille järjestin pieniä retkiä Pietarin keskustaan, Pavlovskiin ja Puskinaan. Kerran nämä tutut soittivat minulle ja sanoivat, että yliopiston slaavilaisen filologian laitoksella on avoinna virka, jota voisin hakea, vaikka mahdollisuudet sen saamiseen ovatkin hyvin pienet, sillä kilpailusta tulee kova. Sanoin, että en halua lähteä minnekään Venäjältä, jossa on kotini. En lähettänyt hakemusta. Minulle soitettiin uudelleen Suomesta, ja lähetin sitten kuitenkin muutaman dokumentin. Ja niin kävi, että minut valittiin.

Margarita: Milloin se tapahtui?

Aleksander: Se oli vuonna 1995. Eli olen asunut Suomessa jo 17 vuotta. Aluksi tietysti oli kovin vaikeaa. Ja suomalainen pedagoginen malli erosi venäläisestä ja suomen luonnetta minun oli myös aluksi vaikea ymmärtää. Rehellisesti sanottuna ensimmäisen puolen vuoden jälkeen halusin vain lähteä täältä, sillä yksinkertaisesti tunsin, että en vain sopeudu. Minua ei päästetty pois, sillä työsopimus oli solmittu vuodeksi. Ja heti, kun lomat alkoivat, lähdin Pietariin. Keskustelin siellä vanhempieni kanssa aika paljon ja sain heiltä sellaisen neuvon, että jos olen opettaja, niin minun pitäisi pystyä työskentelemään kaikkein äärimmäisissäkin olosuhteissa. Eli minun pitäisi muuttaa jotain itsessäni, ymmärtää vierasta mentaliteettia, vieraita rutiineja, käytöstapoja jne. Ja todellakin toiset puoli vuotta mursin aika sitkeästi itseäni yrittäen ymmärtää, esimerkiksi, että opiskelijat keskustelevat opettajien kanssa hiukan eri tavalla kuin meillä Venäjällä.

Margarita: Eli sopeutuminen oli hyvin vaikeaa?

Aleksander: Melko kivuliasta, sanoisin. Vielä nytkään kaikki ei mene niin sujuvasti ja tasaisesti.

Magarita: Missä kaikessa sitten on niin vahvoja eroavaisuuksia?

Aleksander: Vahva eroavaisuus on siinä, että Pietarissa minulla oli kontakteja erimaalaisten kanssa, ja jo silloin 1980–90-lukujen vaihteessa pystyin vertailemaan erilaisia kulttuurisia käytösmalleja, esimerkiksi opettajan ja oppilaan välillä. Ennen Suomeen tuloa en ollut koskaan ollut ulkomailla, silloin ei ollut mahdollista matkustaa, kun kaikki oli suljettua. Jo siihen aikaan tunsin, että esimerkiksi ranskalaiset, italialaiset ja amerikkalaiset ovat avoimempia kuin suomalaiset. Ja heillä opiskelijan ja opettajan välinen etäisyys on pienempi kuin suomalaisessa kulttuurissa. Täällä se on paljon suurempi ja etäisyys on erityisesti yksilöiden välinen.

Margarita: Kuten kaikki keskustelu sinutteluna?

Aleksander: Ei, kaikki tämä sinuttelu on teennäistä, en hyväksy sinuttelun mallia. Yritin vakuutella itselleni muutamia kertoja, että hyvä on, sano kadulla, kysy vastaantulijoilta ”sanoisitko, kiitos, missä tämä katu sijaitsee” tai jotain vastaavaa. Mutta ymmärsin, että menen ristiin itseni kanssa. En voi vielä nytkään sinutella ihan nuoria tyttöjä, 10–12-vuotiaita lapsia pystyn sinuttelemaan, mutta 14–16-vuotiaita vain teitittelemään. Luulen, että en voi muuttaa täällä itseäni, en ole tottunut tähän lyhyeen ”sä”-muotoon. Puhun aina ”sinä, minä”. Ehkä tähän asti sopeutumiseni on tullut.

Margarita: Milloin tunsitte, että olette täällä kuin kotonanne?

Aleksander: Ei, en ole täällä kotonani. En voi sanoa itselleni, että olen kotonani. Täällä on mukavaa, viihtyisää ja miellyttävää, mutta täytyy sanoa totuus, miksi hävetä, en halua huijata ja pettää itseäni, sillä se on kaikkein kamalinta mitä voi olla.

Margarita: Matkustatteko usein Pietariin?

Aleksander: Aika usein. Matkustan perheeni ja tyttärieni kanssa sekä matkustan erilaisiin konferensseihin ja tapaamisiin. Saan sieltä välttämätöntä elinvoimaa. Se on ensimmäinen syy. Ja toinen, tietysti, on kun täällä esiintyy erilaisia venäläisiä teatteri- tai musiikkiryhmiä niin saan tätä samaa energiaa. Sillä kun ihminen asuu ulkomailla, niin tietysti hänen energinen mentaalitaso muuttuu.

Margarita: Siirrytään monikulttuurisuuteen. Perheenne on kaksikulttuurinen: vaimonne on suomalainen ja te venäläinen. Miten tämä kahden kulttuurin yhdistäminen yhdessä perheessä on sujunut?

Aleksander: Mielestäni tämä on hyvin mielenkiintoinen asia. Venäläisessä kulttuurissa 70–80% lasten kasvatuksesta lepää naisten harteilla. Mies osallistuu kasvatukseen, mutta noin 20 % verran. Täällä olen saanut rakentaa uudelleen stereotypiani miesten ja isien kasvatuksen roolista, sillä minun harteilleni on ajautunut koko venäläinen kulttuuri. Se on raskas taakka. Sillä pitäisi lukea kirjoja ja opetella aakkosia, jotta lapset puhuisivat kunnolla venäjä eivätkä etääntyisi Venäjästä, ja luoda heille käsitystä venäläisestä keittiöstä, venäläisistä tavoista, venäläisistä satujen sankareista jne. Minulla on kolme lasta, kaksi tytärtä ja vaimon poika. Olen onnellinen isä, se on vaikeaa, mutta äärettömän mielenkiintoista.

Margarita: Minkäikäisiä lapset ovat nyt?

Aleksander: Poika on 18, tytöt 13 ja 11.

Margarita: Fakta on, että olette yrittäneet kasvattaa lapsia venäläiseen kulttuuriin ja kieleen. Onko se koskettanut vanhinta lasta?

Aleksander: Totta kai, se on koskettanut niin, jopa kamalasti, että hän suunnittelee Afganistaniin lähtöä.

Margarita: Missä mielessä Afganistaniin?

Aleksander: Rauhanturvaajaksi. Ja jos aikaisemmin taivuttelin häntä opiskelemaan venäjää tulevaa ammattia varten maiden välisessä kaupassa niin yhtäkkiä hänelle tuli sellainen käännös, että hän haluaakin tulla rauhanturvaajaksi, kokeilla kunnon miehistä karaisua. Ja venäjän kieli on hänelle erittäin tärkeä, ajankohtainen ja hyödyllinen.

Margarita: Minusta tuntuu, että Suomi panostaa paljon rauhanturvaustoimintaan, kantaa vastuuta konfliktien rauhoittamisessa.

Aleksander: Kyllä, jotta maiden välillä ei olisi skandaaleja ja ristiriitoja.

Margarita: Millainen vaikutus venäläisellä kulttuurilla ja venäjän kielellä on ollut tyttärienne elämään? Millaisia plussia ja miinuksia voisitte luetella?

Aleksander: Plussia. Esimerkiksi aloin hyvin varhaisessa vaiheessa lukemaan heille venäjäksi lastenkirjoja. He oppivat geometristen kuvioiden nimiä ja värejä ensin venäjäksi ja sitten vasta suomeksi. Myös aakkosia aloin opettaa heille varhain, ja venäjäksi he oppivat lukemaan nopeammin kuin suomeksi. Luulen, että tämä rikastutti heitä. Ja sitten satusankarit ja sadut, joita luimme, sopivat varsin hyvin lapsen mieleen, koska täällä on paljon vähemmän esillä suomalaista folklorea ja suomalaisia satuja. Satujen persoonat ja sadut ylipäänsä vaikuttavat moraalisten kriteerien muodostumiseen. Tämä on aika mielenkiintoinen puoli venäläisessä kaunokirjallisuudessa. Vielä nytkin luen heille heidän iälleen sopivia kirjoja venäjäksi.

Nyt heillä alkaa murrosikä. Nastja on 13-vuotias ja alkaa käyttäytyä kuin suomalainen tyttö. Ja joskus kun luen venäläisille tytöille tarkoitettua venäjänkielistä tuotantoa, huomaan pientä yhteensopimattomuutta ja karheutta, koska käytösmallit alkavat erota. Lasten teini-ikä on minulle hyvin kiinnostava kokemuksena, koko ajan panen merkille asioita, ja sellaisia yhteensopimattomuuksia tulee murrosiässä enemmän ja enemmän. Ja syntyy tietoisuus kuka minä olen.

Kun lapset alkoivat puhua, että me olemme suomalaisia ja ilmeni kriittistä suhtautumista Venäjään, niin me päätimme lähteä vuodeksi Venäjälle. Otimme akateemista vapaata, jätimme työt, sillä meille se oli tärkeää. Olen vaimolle hyvin kiitollinen siitä, että hän ymmärsi minua ja ehdotti itse lähtöä. Asuimme kokonaisen vuoden Pietarissa.

Margarita: Miten se vaikutti asioihin?

Aleksander: Hyvin vahvasti. Sillä kun he vertasivat sitä pietarilaista toimintaa ja tosielämää siihen, mitä he näkivät esimerkiksi TV:ssä, niin se muutti heitä vaikuttavasti. On yksi asia kuulla ja toinen asia nähdä. Kävimme heidän kanssaan teattereissa, museoissa ja jopa niissä nuorten kaupoissa, ja siellä on sellaisia malleja, joita ei yksinkertaisesti ole Suomessa. Lapsille nämä olivat hyvin tärkeitä hetkiä. Leveät kadut, valtakadut, 24 tuntia toimivat kaupat, valot Nevski Prospektilla ilta yhteentoista asti, ympärivuorokautisesti kiehuva elämä. Tämä vuosi antoi paljon sekä minulle että vaimolleni ja mikä tärkeintä, lapsille. He omaksuivat positiivisen suhtautumistavan Venäjään. Voin arvioida tätä vuotta vain positiivisesti. He näkivät syvemmältä venäläistä kulttuuria, kuinka se on monitasoinen ja monimuotoinen, rikas sisällöltään.

Margarita: Hienoa, että päätitte ottaa sellaisen askeleen

Aleksander: Täällä asuvat venäläiset pitivät minua hulluna, koska esille tuli jopa erottamiseni yliopistosta. Kaikesta huolimatta minulle etusijalla oli se, että lapset saisivat positiivisen kuvan Venäjästä.

Margarita: Sain Internetistä tiedon, että olette kirjoittaneet kirjan venäjän kielestä. Onko näin?

Aleksander: Venäjän kielestä ulkomailla, emigranttien näkökulmasta.

Margarita: Eroaako ulkomailla käytetty kieli Venäjällä käytetystä?

Aleksander: Minulla oli kirja kaksikielisistä lapsista ja halusin verrata ja katsoa, miten kieli muuttuu. Esimerkiksi nyt lapseni asuvat Suomessa, rajat ovat auki ja voimme vapaasti matkustaa Venäjälle. Halusin selvittää, miten ensimmäiset emigrantit käsittivät ja tunsivat itsensä vuoden 1917 jälkeen. Sillä kaikki tiet olivat suljettuja. Eli vertasin kahta kulttuurista käytösmallia – vapaata rajaa nyt ja tuota ulkomailla asuvien ihmisten matkalaukkumaista olotilaa silloin. Oli kiinnostavaa tutkia aihetta.

Margarita: Pedagogina ja kirjailijana, mitä voisitte sanoa vanhemmille? Pitääkö venäjän kieltä säilyttää?

Aleksander: Jokainen vanhempi itse valitsee kulttuurisen ja henkisen käyttäytymisensä tässä maassa, mutta millaista vastuuta vanhemmilla pitäisi olla lasten edessä? Yksi näkökulma on se, että jos lapsi tulee maahan, niin hänestä tulee jo suomalainen. Toinen näkökulma on antaa lapselle toinen kieli, jotta hän aistisi toisen henkisen maailman kauneuden ja auran. Jos vanhemmat ovat kiinnostuneita kehittämään lasta niin he voivat antaa hänelle toisen aarteen, antaa hänelle toisen rikkauden, mutta järjellä.

Margarita: Onko mahdollista samalla olemassaolon tasolla omaksua kaksi kieltä ja kaksi kulttuuria?

Aleksander: Kansainvälisen kokemuksen perusteella ihmisen tajunnassa ei ole käytännössä mahdollista olla kahta absoluuttisesti samalla olevaa kieltä. Se tarkoittaa epätasapainoista kaksikielisyyttä. Sellaisia kaksikielisiä on hyvin vähän, heiksi voisi laskea Habokovin, Tolstoin ja Pushkinin, jotka jo lapsesta asti kasvatettiin kaksikielisiksi. Toisaalta kaksikielisyys ei ole staattinen vaan dynaaminen prosessi. Ja siksi ihmisellä eri elämänvaiheissa toimii välityssuhde yhdeltä kieleltä toiselle. Sitä ei tarvitse pelätä. Nämä kielet ovat päässä ja tarvittavassa tilanteessa tajunta automaattisesti ottaa esiin tarvittavan kielen ja ihminen voi täysin riittävästi kommunikoida sillä. Kielien sekoittelu on pahaa. On paljon tärkeämpää yrittää selittää asiaa yksinkertaisella suomella kuin sekoittaa kahden kielen sanoja.

Margarita: Lopuksi haluaisin kysyä, onko teillä harrastuksia?

Aleksander: Valokuvaus, venäläinen filosofia, lingvokulturologian lukeminen, juokseminen, kukkien kasvatus ja puutarhanhoito. Pidän kovasti ruoanlaitosta - paistamme piirakoita, valmistamme borshtshia ja kotletteja. Käytännössä meillä on joka viikko venäläistä ruokaa.

Margarita: Mitä mieltä olette, ovatko ”Russkij svet” ja ”Mosaiikki”-lehdet tärkeitä?

Aleksander: Luulen, että kyllä, koska ne julkaisevat juttuja sydämestä. Voin rehellisesti tunnustaa, että kun ilmestyy kasa lehtiä ja erilaisia ilmoituksia, ja niiden joukossa ”Russkij svet”, niin laitan muut sivummalle ja ensitöikseni luen lehtenne. Lehdessä on kaunis ulkoasu ja rikas sisältö ja jokainen voi löytää itselleen luettavaa. ”Mosaiikki” on kiinnostava kaksikielisille lapsille ja aikuisille, sillä sitä voi lukea sekä venäjäksi että suomeksi. Omasta mielestäni ne ovat hyvin tärkeitä ja yksinkertaisesti erinomaisia painoksia.

Margarita Niemi

Haastettelun kokosi Inna Koivu, Tampere
Käännös: Tiina Ynnilä

Siirry ylös