2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 | 


№ 4 (08)


№ 3 (07)


№ 2 (06)


№ 1 (05)

№ 2 ( 06 ) 2010

Venäläisiä jälkiä kaupungin kartalla

Millä kadulla sinä asut? Ehkä Amurinkadulla, Mariankadulla tai Sirppitiellä? Tai ehkä tuttaviasi asuu noilla kaduilla? Tai olet käynyt siellä ihan sattumalta tai joillakin asioilla? Jos vastasit myöntävästi, niin elämäsi tai lyhyt käyntisi on ollut näkymättömällä tavalla yhteydessä Venäjään ja venäjän kieleen... Mutta puhutaan asioista järjestyksessä.

Monet lehden lukijat varmaan tietävät, että Tampereen kaupungin elämä on ollut yhteydessä Venäjään ja venäläisiin lähes koko historiansa ajan. Nämä yhteydet ovat liittyneet historiaan, työelämään, kulttuuriin ja jopa kieleen... Nimenomaan tästä meidän on nyt tarkoitus keskustella. Mutta aloitetaan historiasta, kuten tapana on... Muistutan lyhyesti mieliinne kaupungin perustamiseen liittyviä historiallisia tietoja.

Teollistuminen kasvattaa kaupunkia

Tampereen kaupunki perustettiin hieman ennen Suomen liittämistä Venäjään. Kaupungin perustamisasiakirjan on allekirjoittanut Ruotsin kuningas Kustaa III lokakuun 1. päivänä vuonna 1779. On mielenkiintoista, että varhaisimmat ruotsalaiset kirjalliset maininnat tästä paikkakunnasta ovat jo vuodelta 1405! Tampere-sanan alkuperästä keskustellaan yhä edelleen ja siitä on olemassa vähintään 20 teoriaa. Monissa hakuteoksissa mainitaan vain se, että ”tampere” on vanha suomalainen sana, mutta tutkijat eivät ole onnistuneet selvittämään sen alkuperää (etymologiaa). [1]

Vuonna 1779 Tampereella sijaitsi kuninkaallinen viinanpolttimo ja sen yhteyteen rakennettiin myös mallastamo (maltaiden tuottamista varten; ruotsin kielen sana malteri tarkoittaa maltaita), minkä seurauksena kosken rannalla sijaitseva paikka sai nimen Mältinranta. Viinanpolttimon ja mallastamon toiminta päättyi kuitenkin jo vuonna 1785, ja samalla muut tuotantoalat alkoivat kehittyä.

Tampereen perustamispaikkaa ei valittu sattumalta. Siinä yhdistyi onnistuneesti kaksi eri tekijää: luonnon olosuhteet (Tammerkosken useiden koskien tarjoama vesivoima ja niiden väliset korkeuserot) ja raaka-aineet (paikalliset resurssit). Koskista muodostuu kolmiportainen virta kahden suuren vesistön välille ja laitimmaisten koskien korkeusero on 18 metriä. Keskimmäisessä koskessa oli jo 1780-luvulla pieni paperintuotantolaitos.

Vuonna 1809 Suomesta tuli Venäjän imperiumin autonominen hallinnollinen yksikkö, Aleksanteri I:n suojeluksessa oleva Suomen Suuriruhtinaskunta. Vuonna 1819, syyskuun 10. päivänä keisari Aleksanteri I oli läpikulkumatkalla Tampereella, ja hän kiinnitti huomiota siihen, että vesivoimaa ei selvästikään hyödynnetty tarpeeksi. Aleksanteri I mieltyi Tampereeseen ja vuonna 1821 teollisuustaajama sai vapaakaupungin statuksen, mikä antoi teollisuudenharjoittajille huomattavia etuoikeuksia. Vuonna 1835 Tampereen kiinteistöjen ja tehtaiden omistajien joukkoon ilmaantui uusia nimiä: Georg Adolf Rauch (Nikolai I:n hovilääkäri), Karl Samuel Nottbeck (Baltian saksalainen viidennessä sukupolvessa, tuli Tampereelle 20-vuotiaana jatkamaan isänsä työtä tämän kuoleman jälkeen), saksalainen Ferdinand Uhde (tehtaanjohtaja) ja William Willer. [2]

1800-luvun puolivälissä erään alemman kosken rannalle ilmaantui pellavakutomo ja toiselle rannalle kattopeltitehdas (Tampella). Samoihin aikoihin, 1800-luvun puoliväliin tultaessa, alkoi tuotannon voimakas koneellistaminen. 1800-luvun loppuun mennessä tekstiiliteollisuus oli Tampereen tärkein teollisuudenala; erityisen hyvin menestyi trikoo- ja kenkätuotanto. Koko Skandinavian ja Venäjän Imperiumin alueella teollinen kehitys oli kaikkein voimakkainta nimenomaan Tampereella. Kaupungin tehtailla hyödynnettiin laajasti koneita ja erilaisia mekanismeja, jotka toimivat höyryllä ja vesivoimalla ja myöhemmin sähköllä. Sen vuoksi Tampereesta tuli nopeasti teollisuuden johtotähti, ja sinne keskittyi paljon teollisuustyöläisiä.

Venäjän kieli tulee Tampereelle

1800-luvun viimeisellä neljänneksellä kapitalismi kehittyi voimakkaasti Venäjällä ja työperäinen muuttoliike voimistui huomattavasti sekä maan sisällä että sen autonomioissa. Sen myötä myös Suomeen tuli enemmän venäläisiä; eniten venäläinen väestö kasvoi Viipurin kauppakaupungissa, Tampereen teollisuuskaupungissa sekä Helsingissä, joka oli hallinnollinen kaupunki. Nimenomaan tuolloin venäjän kieltä alettiin kuulla yhä useammin suomalaisten kaupunkien kaduilla, myös Tampereella, jossa teollisuus oli kaikkein kehittyneintä. Vuonna 1890 kaupungissa kirjoilla jo 100 venäläistä, ulkomaalaisia oli tuolloin yhteensä 407.

Ensimmäistä kertaa venäjänkielistä puhetta kuultiin Tampereella kuitenkin paljon aiemmin, jo Venäjän ja Ruotsin välisen sodan aikana vuosina 1808–09, kun kaupungissa oli kenraali-majuri I.F. Jankovitšin, kenraali N.N. Rajevskin, kenraali-majuri F.E. Knipperin ja eversti J.P. Kulnevin sotilaita. Kaikkein pisimpään kaupungissa todennäköisesti oleskeli Petrovskin komentama venäläinen rykmentti (220 henkilöä) vuonna 1818. [3] Tosin tuolloin venäjän kieli ei kaikunut niinkään kaduilla, vaan sotilaskasarmeissa.

Kielen läsnäolo ei kuitenkaan rajoitu vain siihen, että sitä kuullaan kaduilla, kouluissa, ravintoloissa, pankeissa ja asemilla... Outo, vieras kieli voi olla näkymättömästi läsnä ihmisten elämässä, vaikka he eivät ymmärtäisi sanaakaan venäjää. Ovathan myös sanat aina olleet vähintään yhtä mielenkiintoisia venäläisen kulttuurin edustajia. Ne ovatkin ehkä kaikkein huomaamattomin, kätketyin ja salatuin venäjän kielen ja kulttuurin osa, jota käytetään arkielämässä, koska venäjän kieli on juurtunut kaupungin katujen, kujien, aukioiden ja kirkkojen nimiin. Tuonkaltainen arkiseen kielenkäyttöön kuuluva «venäläinen perintö» ei varmaankaan käynyt niiden venäläisten mielessä, jotka tulivat tänne 1800-luvulla, kuten ei myöskään paikallisten asukkaiden – suomalaisten ja ruotsalaisten. Ja sehän on luonnollista: ihmiset eivät yleensä edes tiedä nimien alkuperää tai eivät enää huomaa sanojen vieraskielisiä elementtejä.

Retki kaupungin nimistöön

Ehdotan nyt teille pientä lingvististä tutkimusretkeä Tampereen kaupungin nimistön mielenkiintoiseen ja salaperäiseen maailmaan. Kielitieteessä eri paikkojen – kadut, kujat, koulut, kirkot, kosket, lähteet jne. – nimistä käytetään termiä mikrotoponymi (kreikan kielen sanoista «micros», pieni, «topos», paikka ja «onoma» nimitys); tällaisten nimitysten kokonaisuutta nimitetään mikrotoponymiaksi.

Tällaiset sanat ja nimitykset ovat ikään kuin kaksikasvoisia Januksia. Toisaalta ne voivat muuttua voimakkaasti; ne häviävät ajan myötä ihmisten muistista ja kaupunkien kartoilta tai viranomaiset voivat kieltää ne «ei-toivottuina». Toisaalta ne ovat hyvin pysyviä ja voivat säilyä satoja, jopa tuhansia vuosia. Mikrotoponymeistä voi «lukea» kyseisen seudun ja (joissakin tapauksissa) sen asukkaiden kulttuurihistoriallista kontakteista naapurikansojen ja -kielten kanssa. Nyt käymme tarkastelemaan Tampereen kaupungin mikrotoponymiaa, ja yritämme katsella sitä nimenomaan «kielisilmillä»... Tosin siihen tarvitaan venäjän kielen historian tuntemusta. Silloin meille avautuu monia mielenkiintoisia ja jopa hyvin hämmästyttäviä asioita, joita monet eivät ole edes osanneet ajatella! Selkeyden vuoksi olen jaotellut kaupungin paikannimet kolmeen ryhmään:

1) nimet, jotka sisältävät venäläisiä (slaavilaisia) elementtejä; 2) nimet, joissa tavataan venäläisiä kulttuurihistoriallisia ja maantieteellisiä viitteitä; 3) nimet, jotka sisältävät venäläisiä erisnimiä.

Vanhoja lainasanoja

Ensimmäisen ryhmän muodostavat nimet, joihin sisältyy venäläisiä substantiiveja, jotka on lainattu suomen kieleen hyvin kauan sitten. Esimerkiksi sana riga on lainattu suomeen muodossa riihi, ja se on tuonut kaupungin kartalle kokonaisen nimiryppään: Riihinikkilänkatu, Riihipellonkatu, *Riihitarhankatu, Riihitie (jatkossa tähdellä on merkitty nimet, jotka ovat hävinneet kaupungin kartalta kokonaan tai joille on annettu toinen nimi). Samankaltaisia vanhoja suomen kieleen lainattuja sanoja ovat esimerkiksi venäläinen sana kanava, josta tulee nimi Kanavaraitti.

Vielä mielenkiintoisempia ovat nimitykset, joissa on säilynyt jälkiä muinaisvenäjän kielestä: sanat крест, серп / krest, serp kirjoitettiin muinoin muodoissa крьстъ, сьрпъ, ja aikaisemmin slaavit lausuivat nykyisen [е]-äänteen muodossa [и] / [i]. Suomalaiset lainasivat sanat hyvin kauan, noin 1000 vuotta sitten, ja niistä ovat peräisin suomen kielen sanat risti, sirppi (i-kirjain suomenkielisen sanan lopussa osoittaa lainasanaa). Kyseiset sanat on siis lainattu aikoina, jolloin slaaveilla oli niissä vielä [i]-äänne. Näitä monia vuosisatoja vanhoja venäläisiä sanoja tavataan seuraavissa nimissä: risti – Ristikatu, Ristimäenkatu, Ristinarkuntie (aiemmin tämän kadun nimi oli Ristinorko); venäjän kielen sana серп / sirppi tavataan Sirppitien nimessä.

Hyvin vanha venäläinen sana ладья / ladja (vene, yleensä iso) lausuttiin muinoin Venäjän pohjoisosassa лодья / lodja, ja nimenomaan tämä muoto on lainattu suomen kieleen, siitä nimi *Lotjakatu.

Venäjän kielen sana krai on muuttunut suomen sanaksi raja, ja se on yksinkertaistunut, koska suomen puhekielessä konsonanttiryhmä ei voi olla sanan alussa. Tämä sana on ollut ja on yhä edelleen suosittu suomen kielessä. Tampereen mikrotoponymiassa on monia nimiä, joissa on tämä sana: Rajamaankatu, Rajamaankuja, Rajamäenkatu, Rajaportinkatu (aikoinaan paikka oli kahden hallinnollisen alueen raja, jossa oli tulliportti).

Sana судья / sudja on hyvin vanha lainasana, muinaisvenäjässä oli nykyisen [у] / [u] -äänteen tilalla niin sanottu nasaaliäänne, jota merkittiin omalla kirjaimella (nuo äänteet ovat säilyneet nykypuolan kielessä, samankaltaisia äänteitä on myös ranskan kielessä), mutta nämä nasaaliäänteet alkoivat kadota muinaisvenäläisestä puheenparresta jo 900–1000-luvuilla. Suomen kieleen tämä venäläinen sana on lainattu jopa ennen 1000-lukua muodossa suntio, ja sen merkitys on muuttunut (sudja, tuomari; suntio, kirkon palvelija). Tampereella on Suntionkatu-niminen katu.

Tämä ensimmäinen venäläisiä sanoja sisältävien kadunnimien ryhmä on kaikkein vanhin; tietenkään edes suomalaiset eivät tiedä, että näiden sanojen alkuperä on venäläinen.

Historiallisia nimityksiä

Tarkastellaan sitten toista nimiryhmää. Se ei ole kovin monilukuinen, mutta kylläkin mielenkiintoinen, sillä nämä paikannimet liittyvät historiallisiin tapahtumiin... Vuosina 1860–70 työläisille annettiin Tampereen kaupungin alueelta – vaikkakin pitkän matkan päästä keskustasta – maapalstoja, ja alueen uudet asukkaat vertasivat niitä kaukaiseen Amur-jokeen (Amurin kaupunginosa). Legenda kertoo nimityksen alkuperästä seuraavaa: 1860-luvulla ryhmä suomalaisia uudisasukkaita ja löytöretkeilijöitä saapui Vladivostokin lounaispuolella sijaitsevalle Strelkan lahdelle, mutta monet heistä palasivat pian kotiin. Nämä mielenkiintoiset, siirtolaisten mieliin jääneet tapahtumat olivat ajatuksellisena taustana sille, että kaupungin kartalle ilmestyi «venäläinen» nimi. Nimet Amurinkatu ja Amurinkuja liittyvät tietenkin näihin tapahtumiin.

Finlaysonin tehtaan suurta osastoa nimitettiin 1800-luvulla epävirallisesti Siperiaksi. Tämän maantieteellisen nimen siirtäminen johtuu kahdesta tekijästä: mittasuhteiden samankaltaisuudesta (tuohon aikaan kooltaan valtava tehdasosasto ja ääretön Siperia) ja poliittisista tapahtumista: muutamia maansa vapauden puolesta esiintyneitä suomalaisia karkotettiin Siperiaan. Juuri noina aikoina suomalaiseen puhekieleen ilmaantui sanonta ”kyllä Siperia opettaa”. Tämä toinen Tampereen paikannimien ryhmä liittyy siis Venäjän ja sen autonomiana olleen Suomen poliittisiin tapahtumiin 1800-luvulla.

Venäläisiä henkilönnimiä

Tarkastellaan lopuksi kolmatta mikrotoponymiryhmää, joka liittyy historiallisten henkilöiden nimiin. Keisari Aleksanteri II:een liittyy Suomessa positiivisia assosiaatioita: 1860-luvulla hän vahvisti Suomen Suuriruhtinaskunnan autonomista asemaa. Aleksanteri II:n nimi on ikuistettu nimiin *Aleksanterintori ja Aleksanterinkatu. Meidän päiviimme saakka on säilynyt myös Mariankatu, joka on saanut nimensä hänen vaimonsa Marian kunniaksi.

Näin meidän pieni «kieliekskursiomme» Tampereen kaupungin nimistöön on päättymässä. Sen aikana kävi ilmi, että mikrotoponyymeihin on ikuistettu sekä ikivanhoja jälkiä venäjän ja suomen kielten «kohtaamisista» että uudempia jälkiä, jotka liittyvät historiallisiin tapahtumiin autonomian aikana, jolloin Suomi oli osa Venäjän imperiumia. «Toponymisessä kielessä» alkuperäiset elementit ja vieraat, lainatut elementit ovat yleensä niin tiiviisti limittäin, että niiden toisistaan erottaminen on käytännössä mahdotonta. Toisaalta, kun maantieteelliset nimet laitetaan «lingvistisen mikroskoopin» alle, niissä alkaa välkkyä kirkkaita historiallisia ja kulttuurisia värejä.

Ehkäpä käy niin, että kun tämän kertomuksen luettuanne tulette «venäläisille» Amurinkadulle, Mariankadulle tai Sirppitielle, teille tulee yllättäen mieleen venäjän kieli tai Venäjän rooli Tampereen elämässä – ja ken tietää, ehkä sydämessä tuntuu hieman lämpimämmältä…

A.V. Zelenin
filosofian tohtori
Tampereen yliopisto

Lähteet :
1. Louhivaara M. Tampereen kadunnimet. Tampere, 1999.
2. Lindfors G. Finlayson-fabrikerna i Tammerfors. I. Tammerfors, 1938; Helenius K. Wilhelm von Nottbeck ja Finlayson. Tampere, 2006.
3. Voionmaa V. Tampereen kaupungin historia 2.
Tampere, 1929; Verikov B. Vallanpitäjistä vähäväkisiin. Toim. M. Pöllänen. Tampere, 2001.

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика