Tässä numerossa:
Arkisto:
№ 7 ( 89 ) 2013
Tiedotusseminaarissa Europarlamentin Suomen tiedotustoimistossa Helsingissä.
Europarlamenttivaalit lähestyvät. Tällä hetkellä Euroopassa eletään raskaita aikoja. Työttömyyden ja köyhyyden vauhti kasvaa EU:ssa ja esiin nousevat vahvana maahanmuutto-ongelma ja yhteiskunnan sosiaalinen eriarvoisuus. Taloudellisesta kriisistä pois pääsemisen eteen on tehtävä kaikki mahdollinen.
Perusongelmat liittyvät hajanaisuuden ja maiden taloudellisen kehityksen voittamiseen, globaalin yhteistyön mekanismien muodostamiseen ja kollektiivisen päätöksenteon yhteensovittamiseen. On välttämätöntä nostaa EU:n hallinnon demokratisoitumisen tasoa ja poliittisten puolueiden ja kansalaisten vaikuttamista poliittisen päätöksenteon prosesseihin kokonaisuudessaan.
Entistä tärkeämmässä roolissa Euroopan yhteisön poliittisessa elämässä on Euroopan parlamentti, jonka ainutlaatuisuudesta kertoo jo se, että sen valintaan ei osallistu vain yksi maa vaan monia maita ja virallisia kieliä sillä on enemmän kuin YK:lla.
Europarlamentti on ainutlaatuinen EU:n virasto, joka valitaan suorilla vaaleilla ja sen päätökset vaikuttavat kansalaisten jokapäiväiseen elämään sekä globaaleihin geopoliittisiin prosesseihin. Vuonna 2014 valitsijoita on 28 valtiosta – Euroopan Unionin jäsenvaltiot osallistuvat edessä oleviin Euroopan parlamentin edustajavaaleihin. Tulevien vaalien erikoisuus lienee myös siinä, että Lissabonin sopimuksen mukaan europarlamenttivaalien tulokset täytyy laskea uuden Eurokomission puhemiehen nimityksen yhteydessä.
10.9. Europarlamentti aloitti Strasbourgissa vaaliviestintäkampanjan, joka jatkuu parlamenttivaaleja edeltävään päivään. Itse vaalit pidetään 22.–25.5.2014. Kansalaisten houkutteleminen Euroopan Unionin yhteisten tavoitteiden ja politiikan kehittämiseen ja heidän aktiivinen osallistuminen Eurooppaa koskevaan keskusteluun on yksi tiedotuskampanjan tärkein tavoite. Tämän lisäksi suunnitellaan, että tuleviin vaaleihin osallistuu myös monia nuoria ja työttömiä, ja tämän vuoksi vuoden 2014 vaaleista voi tulla ennalta arvaamattomat.
”Kansalaiset voivat äänestäjinä määritellä parlamentin poliittisen kokoonpanon, joka määrittelee EU-lainsäädännön suunnan, kyseenalaistaa huonot käytännöt ja kehittää EU:n toimintaa vaalien jälkeen viiden vuoden ajan”, sanoi Anni Podimata (Sosialistien ja demokraattien ryhmä, Kreikka).
Vaaliviestintäkampanja, joka kestää Euroopan komission puheenjohtajan valintaan asti, koostuu neljästä vaiheesta.
Ensimmäinen vaihe alkaa nyt ja siinä levitetään tietoa Europarlamentin uusista valtuuksista ja mahdollisista seurauksista EU:n kansalaisille.
Toisessa vaiheessa, lokakuusta 2013 huhtikuuhun 2014, keskitytään viiteen interaktiiviseen teemaan: talous, työpaikat, elämänlaatu, raha ja EU maailmassa.
Kolmas vaihe eli varsinainen vaalitiedotuskampanja alkaa helmikuussa 2014 ja jatkuu vaaleihin asti, jotka pidetään 22.–25.5.2014. Se keskittyy vaalien ajankohdasta tiedottamiseen.
Neljäs vaihe alkaa vaalien ja uuden Europarlamentin valinnan jälkeen ja jatkuu Euroopan Komission puheenjohtajan valintaan ja uuden komission virkaanastumisen asti.
Ajat muuttuvat ja me muutumme yhdessä niiden kanssa. Ainakin Euroopan unionin kansalaisten vaikutus päätöksentekoon muuttuu. Ja se tarkoittaa sitä, että on enemmän mahdollisuuksia ratkaista ongelmia ja muuttaa asioita. Voimme yhdessä toimia, osallistua ja todellakin vaikuttaa siihen, millainen meidän nykyaikamme ja tulevaisuutemme tulee olemaan.
23.9. Europarlamentin Helsingin osaston Eurooppa-salissa pidettiin tiedotusseminaari ennen vaaleja järjestettävästä kampanjasta Suomessa vuonna 2014. Tiedotusseminaariin Helsinkiin oli kutsuttu myös Mosaiikki ry, joka aktiivisesti tiedottaa Euroopan parlamentin vaaleista Suomessa asuville maahanmuuttajille.
Euroopan parlamentista kertovan Internet-hankkeen avulla Mosaiikki ry auttaa Suomessa asuvia maahanmuuttajia tietämään enemmän Europarlamentista ja sen työstä. Tekstit sivuilla, jotka Mosaiikki ry on perustanut Euroopan parlamentin tuella, on kirjoitettu selvällä suomen kielellä, jotta maahanmuuttajat ymmärtäisivät helposti tekstin sisällön. Tekstit on käännetty venäjäksi, englanniksi ja persiaksi. Monet Suomessa asuvat maahanmuuttajat ovat Suomen kansalaisia. Heillä on oikeus äänestää Europarlamenttivaaleissa. Kuitenkin maahanmuuttajien äänestysaktiivisuus vaaleissa on ollut todella alhainen. Ihmisillä ei ole tarpeeksi tietoa Euroopan parlamentista ja oikeuksistaan. On erityisen tärkeää saada nuoret maahanmuuttajat äänestämään vaaleissa. Nuorisossa on meidän tulevaisuus. Tästä syystä Mosaiikki ry haluaa auttaa maahanmuuttajia tuntemaan itsensä eurooppalaisiksi.
Sivuston tekstit ja äänestysohjeet on kirjoitettu Suomessa asuville maahanmuuttajille. Mutta yleinen informaatio ja perusperiaatteet ovat kaikille EU:n maissa asuville samat. Toivomme, että sivuista on hyötyä myös muiden maiden asukkaille. www.mosaiikki.info/parlamentti_ru.php
Teksti ja kuvat: Irina Senkina
Lähde:www.europarl.fi
Käännös: Maria Lepistö