• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 1 ( 83 ) 2013

Suomalaisten mentaliteetti

Marilainen kirjontakeskus Türlumüder.
Marin tasavalta, Morkinskin piiri, Tšodrajalin kylä. Kuva: V. S. Petuhov.

Ensimmäinen suomalainen, johon tutustuin, puhui omaa äidinkieltäni. Minulle, Marin tasavallasta, kaukaisesta marilaisesta Baškirin kylästä saapuneelle tytölle se oli suuri yllätys. Syntyperäinen suomalainen, ja puhuu niin hyvin äidinkieltäni maria! Silloin minulla oli vielä hyvin epäselvä mielikuva näiden kahden kansan muinaisesta sukulaissuhteesta, sillä asuin kaukana historiallisesta kotimaastani, mutta minut oli kasvatettu marilaisessa perheessä, olin kasvanut marilaisessa kylässä ja olin tottunut kuulemaan ympärilläni marin kieltä. Vasta myöhemmin ymmärsin, että suomalaiset opiskelevat jo lähtökohtaisesti useita kieliä. Tuttavuuteni Hilkan kanssa (suomen kielen opettajani) jätti minuun ikimuistoisen jäljen. Jo ajatuskin siitä, että maria opiskelevat muutkin kuin vain kyseisen kansanryhmän ihmiset, jopa ulkomaalaiset, sai minut katsomaan kansaani eri tavalla ja ymmärtämään, mitä muut mareissa näkevät; ymmärtämään marien erikoisuuden.

Ihmiselle, joka jo syntymästään saakka on elänyt marilaisen musiikin, satujen, tapojen ja perinteiden ympäröimänä, ei ole helppoa ymmärtää hetkessä oman kansansa kulttuurin voima ja kauneus. Hänelle se kaikki on annettu jo syntymästä saakka. Hän ei näe siinä mitään epätavallista tai ainutlaatuista, koska hän pitää sitä itsestäänselvyytenä. Mutta toiselle ihmiselle, joka tulee toisesta kulttuurista ja jolla on erilaiset näkemykset, ero on heti nähtävissä. Vasta, kun kohtalo toi Mari Eliin ihmisiä muualta, tunsin itseäni ympäröivän maailman ainutlaatuisuuden. Erilaisiin elintapoihin ja kulttuureihin törmääminen saa vertailemaan niitä keskenään, pakottaa miettimään sitä, mikä kulttuureja ja perinteitä erottaa ja millainen mentaliteetti eri kansoilla on ja mikä niitä voisi yhdistää...

Marilaisia opiskelijoita kansallispuvuissaan. Kuva: A. A. Aiguzina.

Vasta kun valmistuin yliopistosta, aloin taas opiskella suomen kieltä ja kulttuuria. Jälleen kerran minulla on kädessäni karjalansuomalainen kansalliseepos Kalevala. Opiskeluaikana kyseisen teoksen ymmärtäminen oli ihan eri tasoa, ja kun luin sen uudelleen, muistin jo ihan erilaisia faktoja ja tulkintoja niille.

Kalevalan erikoisuus on siinä, että se on runokokoelma työn teosta eikä sodista. Sen voi huomata myös joidenkin hahmojen persoonallisuudesta. Esimerkiksi Väinämöinen oli taitava laulaja, joka rakensi kanteleen, ja Ilmarinen oli taitava seppä, joka takoi Sammon. Viikinkejä ja sotilaita ei mainita. Jopa ne sotilaat, jotka Kalevalan runoissa esiintyvät, ovat tavallisia kalastajia ja maanviljelijöitä, jotka vain ottivat aseet käteensä ja ryhtyivät sotimaan vain vähäksi aikaa. Kalevalassa ei ole valtioita, kansoja, yhteisöjä: siinä kerrotaan vain perheestä ja lisäksi naisten merkittävästä roolista: Ilmatar osallistui munasta luodun maailman luomiseen, oli Pohjolan emäntä, ja Marjatta taas synnytti Karjalan kuninkaan syömällä puolukoita. Toisin sanoen, he kaikki osallistuivat tekemiseen ja luomiseen.

Tässä haluaisinkin osoittaa vertauksen marilaiseen mytologiaan ja kertoa vähän marilaisten naisten suojelijasta, Jumǝnüdǝristä. Jumǝnüdǝr tarkoittaa mariksi ‘Jumalan Tytär’. Hänen isänsä on Jumo (Jumala), korkein jumala ja maan, taivaan ja maailmankaikkeuden luoja, ikuinen, täydellinen ja henkinen. Jumǝnüdǝristä tuli naisten suojelija. Hänen hahmonsa kautta naiset löytävät sisäisen harmonian. Harmonia syntyy rakkauden energiasta ja rakkaus synnyttää mielenkiinnon ja myötätunnon kaikkia elämänmuotoja kohtaan. Jumǝnüdǝr opettaa naisia kasvattamaan lapsia, kutomaan, kirjomaan, neulomaan ja tekemään kaikkea sitä, mitä kaikkien naisten tulisi ihanteiden mukaisesti osata. Jumǝnüdǝr on taivaan kehrääjä. Hän kehrää maailman kohtalon lankaa: hänen rukkinaan on ”taivaan pylväs” eli maapallon akseli ja värttinänään on Pohjantähti. Pyörittäessään rukkiaan Jumǝnüdǝr pyörittää koko maapalloa. Jotta maailma pysyisi harmoniassa, hän ei saa lopettaa kehruutaan. Hänen työnsä on loputonta, mutta myös hänen yhteytensä marilaisiin naisiin on jatkuvaa. Jumalan tytär on yhteydessä heihin sekä tunteiden että ajatusten energian kautta. Naiset kääntyvät hänen puoleensa pyytäen apua ja neuvoja ja pyytävät häntä välittämään ongelmansa Jumon ratkaistavaksi. Sen voi huomata vielä tänäkin päivänä, sillä globalisaatiosta ja urbanisaatiosta huolimatta marilainen kansa on säilyttänyt ”alkuperäisen ulkonäkönsä”, mikä näkyy erityisesti kansantaiteessa.

Alun perin marilaiset olivat metsän kansaa. He ovat aina eläneet harmoniassa luonnon kanssa. Kun kuuntelee marilaista musiikkia, silmien eteen kuvastuu metsä, voi kuulla puron solisevan, lintujen laulavan, ja sanat kertovat ystävyydestä, iloisesta maallisesta elämästä:

Ajsta uder-erge-vlak
Lähdetään tytöt ja pojat
Čoderam perljä lektena.
kuljemme yhdessä metsän läpi.
Čoderam perljä lektena da
Menemme yhdessä metsän läpi.
Umereš perljä lijena.
Pysymme aina yhdessä.

Juhlapäivinä marilainen kylä puhkeaa kansallispukujen väriloistoon. Kansanperinteiden mukaisilla ornamenteilla ja koristeilla kirjaillut puvut ovat yhä ylpeyden aihe. Ei haittaa minkä ikäinen olet, silti voit pukea kansallispuvun päälle. Täytyy huomata, että kansallispuku on muotia myös kaupungeissa. Kuviokirjonta on elpymässä, kansallispukujen tekoa varten järjestetään taas ompelukursseja. Se ilahduttaa, sillä kansa nähtävästi yrittää säilyttää omalaatuisuutensa vielä 2000-luvullakin.

Pakanauskomukset ovat säilyneet marien keskuudessa vielä tähän aikaan asti. Pakanauskontojen seuraajia kutsutaan nimellä ’čimarij’ (oš marij). He palvovat luontoa ja kumartavat monia jumalia. Uskonto ja siveyskäsitykset muodostavat yhteiskunnan henkisen ytimen. Ne määrittelevät käsityksen hyvästä ja pahasta, ihmisten tasapuolisuudesta, kun he pyrkivät saavuttamaan onnen ja ansioita.

Monet tutkijat ovat todenneet, että elämä metsässä luonnon helmassa on jättänyt jälkensä marilaisten luonteeseen. Se näkyy salamyhkäisyytenä, ujoutena, epäluuloisuutena ja jonkinlaisena sulkeutuneisuutena muita kohtaan.

Joitakin näistä piirteistä voi havaita myös suomalaisissa, jotka ovat melko varovaisia keskustelemaan ihmisten kanssa ja tuntuvat joskus jopa hieman tunteettomilta ja kylmiltä (oman havaintoni mukaan). Johtuukohan se siitä, että he ovat asuneet kaukana kylmässä Pohjolassa? Myös heidän kansanrunoudessaan voi huomata jonkinlaista hitautta ja puhumattomuutta. Kaikista kuulemistani suomalaisista lauluista tulee yleensä hiljainen rauhallisuuden tunne: rauha, johon samaan aikaan yhdistyy henkinen dynaamisuus ja päämäärätietoisuus.

Eivät silti läheskään kaikki suomalaiset ole yhtä rauhallisia (heti tulee mieleen sanonta 'suomalaiset kuumakallet'). Meillä kaikilla on omat erityispiirteemme eikä kansanviisaus turhaan totea, että jopa kaikki käden sormet ovat erilaisia. Niinpä mainitsen hieman jotain niistä erityispiirteistä, joita olen huomannut suomalaisissa, kun olen tutustunut heihin henkilökohtaisesti. Sanotaan, että jos näet Suomessa tytön, jolla on korkokengät ja minihame, hän ei varmasti ole paikallisia. Suomalaiset nimittäin arvostavat ennen kaikkea mukavuutta eivätkä sitä, miltä se saattaa näyttää sivusta katsottuna. Sen takia heidän lievä välinpitämätön asenteensa omaa ulkonäköään kohtaan on minulle jo täysin normaalia. Mutta kun suomalaislehtori asteli yliopiston kurssillemme avojaloin, shortseissa ja hiukset sekaisina, se oli meille opiskelijoille jo lievä šokki.

Voisin antaa vielä pari esimerkkiä heidän käytöksestään ja luonteestaan, mutta kuten sanotaan, vaatteilla otetaan vastaan, mutta järjellä saatetaan matkaan. Heidän kuuluisa hitautensa on käytännössä varovaisuutta. Sen takia suomalaisten hitaus ja varovaisuus ei estä heitä saamasta maailman johtavia asemia innovaatioiden saralla. Esimerkiksi Suomi on ensimmäisellä sijalla Internetin käyttäjien joukossa ja kuudennella sijalla elintason suhteen. Tilastojen mukaan Suomessa on maailman alhaisin kuolleisuus. Jo nämä seikat kertovat meille paljon.

Luonteiden ja elämäntapojen selkeä erilaisuus eivät estä mareja ja suomalaisia tekemästä yhteistyötä. Jos katsomme ajassa hieman taaksepäin 1900-luvun alkuun, voimme muistaa muun muassa suomalaisen yhdistyksen (nyk. M. A. Castrénin seura) ja Marin kotiseutututkijoiden yhdistyksen välisen hedelmällisen yhteistyön. Tähän päivään tultaessa tämä yhteys on vain vahvistunut ja kehittynyt, kun yhdistykset vaihtavat kokemuksiaan.

Nuoretkaan eivät ole jääneet vaille huomiota. Kesällä järjestetään suomen kielen kursseja, joihin on kerätty opiskelijoita Venäjän suomalais-ugrilaisilta alueilta. Viime aikoina mielenkiinto suomen kielen opiskelua kohtaan on selvästi kasvanut nuorison keskuudessa (siis Suomalais-ugrilaisen instituutin suomen kurssien perusteella). Se ilahduttaa kovasti, sillä sukulaiskielen osaaminen auttaa ymmärtämään omaa kansaansa ja omaa itseäänkin. Sitä paitsi, ihminen, joka osaa useita kieliä on aina muita edellä. Yksin on raskasta elää.

Sukulaisuuden ymmärtäminen ja sellaisten suomalaisluonteelle tyypillisten piirteiden, kuten päämäärätietoisuuden ja ehdottomuuden ymmärtäminen, ovat asioita, jotka kiehtovat marilaisia Suomessa eniten. Marilaiset saapuvat Suomeen poimimaan marjoja, opiskelemaan kulttuuria ja kieltä ja suorittavat opintojensa työharjoittelujakson Suomessa. Suomalaisia taas voi nähdä Marissa erilaisissa konferensseissa ja seminaareissa. Tällainen läheinen yhteistyö ilahduttaa kovasti. Se antaa sekä suomalaisille että marilaisille hyvät mahdollisuudet toteuttaa itseään. Yhteisten sukujuurten vahvistamat lämpimät ja ystävälliset suhteet poistavat kaikki kielelliset ja henkiset muurit ja se tuottaa hyvää hedelmää.

Teksti: Anastasija Aiguzina
Suomennos: Päivi Nironen

Siirry ylös