Tässä numerossa:
Arkisto:
№ 7 ( 69 ) 2011
Kuva kirjoittajan arkistosta
Suomen raja on vain noin 150 km:n päässä Pietarista, ja siksi olenkin käynyt Suomessa yli 50 kertaa. Tämä epätavallinen maa hämmästyttää venäläistä omalla elämäntyylillään ja erityispiirteillään, joiden perusteellinen kuvaus ei mahtuisi edes paksuun kirjaan. Kerron tässä muutamista asioista, jotka voivat ennakkoluulottoman lukijan mielestä olla mielenkiintoisia.
Työntekijä, jolla on vähintään 10 vuoden työura takanaan, voi omasta aloitteestaan olla poissa töistä 3–12 kuukautta. Tätä kuvataan loistavalla tavalla Arto Paasilinnan romaanissa Hirtettyjen kettujen metsä. Koko tämän ajan hän saa 70 % aiemmasta palkastaan. Vastaavia lakeja ei muissa Euroopan maissa ole (mukaan lukien Venäjän työlainsäädäntö).
Tähän järjestelmään kulutetaan Suomessa noin 100 miljoonaa euroa: kolmanneksen maksaa valtio, puolet yritysten omistajat ja jäljelle jäävän osa (noin 17 %) maksetaan kyseisen työntekijän työttömyysvakuutusrahastosta. Näiden «superlomien» välisen ajan tulee olla vähintään viisi vuotta.
Työnantajan tulee ennen työntekijöiden lomien suunnittelua ottaa huomioon jokaisen työntekijän toivomukset. Työnantajan tulee myös huolehtia siitä, että toimistossa, kaupassa tai tehdashallissa on «terveelliset ja turvalliset» olosuhteet. Jos työntekijä kokee jotain epämukavuuksia, hän voi kutsua paikalle tarkastajat, jotka suorittavat tarkastuksen varoittamatta yrityksen omistajia etukäteen.
Erityistä huomiota kiinnitetään palkkatyössä olevien henkilöiden yksityiselämän suojeluun. Jopa videokameroiden asentamiseen vaaditaan, että siitä kerrotaan työntekijöille etukäteen. Sen lisäksi yrityksen omistaja voi saada käyttöönsä vain sellaista tietoa, joka liittyy välittömästi työsuhteeseen, ja ainoastaan työntekijän suostumuksesta (sitä, että haluaa tietää millaisella autolla joku ajaa, missä ja kenen kanssa hän asuu tai mikä on hänen seksuaalinen suuntautuneisuutensa, pidetään täällä karkeana lainsäädännön rikkomisena). Työntekijän terveydentilasta voi kysyä ainoastaan silloin, kun se liittyy sairasloman aikaiseen palkanmaksuun.
Sukulaisina ei pidetä vain alle 18-vuotiaita lapsia ja laillisia vaimoja ja miehiä, vaan myös avopuolisoita (muuten, avioliitto voi olla yksisukupuolinen).
Täällä jokainen ihminen on yksilö, joka ansaitsee tulla kunnioitetuksi. Jotkut ovat sitä mieltä, että «tuliset suomalaiset nuoret miehet» ovat infantiileja, henkisesti rajoittuneita, vähäpuheisia ja taipuvaisia itsemurhaan. Monet tuonkaltaiset väitteet ovat kyseenalaisia. Kun tutustuu suomalaisiin miehiin, huomaa usein, että he ovat oikein mukavia ja mielenkiintoisia ystäviä. Toisaalta hyvät tavat edellyttävät, että vierailusta ilmoitetaan tai vieraita kutsutaan vähintään viikko etukäteen. Suomalaisten harvinaislaatuinen sydämellisyys ilmenee siinä, että he eivät kestä nähdä maassa makaavia alkoholisteja; he kiirehtivät heidän luokseen, istuvat viereen ja kysyvät aidon osaaottavasti, että «onko asiat huonosti?» ja hankkivat paikalle apua.
Poliisi kutsutaan vain äärimmäisissä tilanteissa, eikä poliisi erityisemmin kursaile. Alkoholijuomia myydään vain erityiskaupoissa (valtion monopoliyritys Alko) ja vain iltakahdeksaan saakka (sunnuntaisin ja juhlapäivinä kaupat on suljettu). Alaikäiset eivät saa käydä näissä kaupoissa. Mietoa olutta myydään nuorille vain, jos he näyttävät kortin, josta ilmenee heidän syntymäaikansa.
Pubeihin ja ravintoloihin ei päästetä juovuksissa olevaa henkilöä (hänen ei anneta juoda enempää), eikä näin tapahdu pelkästään ihmisrakkaudesta. Jos baarin asiakkaalle sattuu joku vahinko baarissa käynnin jälkeen (jos hän esimerkiksi jäätyy kinokseen ja sairastuu), joutuu baari maksamaan siitä – ei olisi kannattanut tarjota niin paljon!
Henkilöiltä, jotka syyllistyvät rattijuoppouteen toistamiseen, voidaan oikeuden päätöksellä takavarikoida auto.
Juhlia on paljon. Itsenäisyyspäivä, äitienpäivä, isänpäivä, runouden ja suomen kielen päivä, halloween, juhannus, opiskelijoiden päivä Vappu, uusivuosi, joulu, pääsiäinen ja vielä muita vähemmän tärkeitä juhlia. Tärkeimpiä juhlia (joulukuun 6. päivänä vietettävän itsenäisyyspäivän lisäksi) vietetään sunnuntaisin, ja sen vuoksi työviikkoon ei tarvitse tehdä muutoksia.
Perinteinen jouluruoka on paistettu siankinkku, joka painaa 10–15 kiloa. Joulun jälkeisinä kahtena päivänä voi kaduilla tavata vain koiran ulkoiluttajia, äitejä lastenvaunujen kanssa sekä innokkaita urheilijoita; syömässä voi käydä vain hotellien kahviloissa (no, hätätapauksessa voi napata kioskista voileivän).
Arvonnat ovat hyvin suosittuja (niitä on ollut vuodesta 1940 lähtien). Ihmiset voittavat melko pieniä summia, mutta usein.
Lasten ruumiillinen kurittamien on Suomessa lailla kielletty. Vanhempi, joka läimäyttää lasta, voidaan haastaa rikosoikeudelliseen vastuuseen. Siitä huolimatta kolmannes suomalaisista on sitä mieltä, että poikkeustapauksissa tuollainen kasvatustoimenpide on täysin oikeutettu. Lapsen yksilöllisyyden korostaminen aloitetaan jo lapsuudessa. Jo kolmasluokkalaiset tuovat koulusta «lapsen oikeudet» ja ne ripustavat seinälle; niihin on selkeästi kirjoitettu «mitä tehdä» ja «minne soittaa», jos esimerkiksi vanhemmat nimittelevät tai loukkaavat sinua.
«Asiakas on se, joka maksaa laskun.» Kaikki muut ovat vain asiasta kiinnostuneita kansalaisia. Se, missä virassa he ovat, ei ole lainkaan tärkeää. Muuten, Suomen presidentti ajaa autolla, jossa ei ole erityisiä vilkkuvaloja taikka saattovartiota. «Miksi minä niitä tarvitsisin, enhän minä ole ambulanssi!», sanoi Tarja Halonen lehtimiesten haastattelussa.
Reittiliikenteen kuljettajille matkustaja on se, joka on pysäkillä. Säännöt ovat yksinkertaisia, ja ne totuttavat järjestykseen. Suomalaiset tarkastavat huolellisesti, että sinun tulojesi alkulähde on «puhdas». Jos maksat käteisellä suuren summan, etkä pysty todistamaan rahojen laillisuutta asiapapereilla, et pysty ostamaan mitään. Tätä ei kuitenkaan sovelleta pankkisiirtoihin. Ajatellaan, että jos pankki toisessa maassa on laittanut rahat tilille, niin ne ovat laillisia. Se surullisen kuuluisa inhimillinen tekijä, korruptio, sekä muut «virkamiesten työtä edistävät höysteet», jotka ovat ihan tuttuja venäläisille, on mm. tämän vuoksi saatu mahdollisimman alhaisiksi.
Suomalaiset naiset eivät päivisin käytä juurikaan kosmetiikkaa, toisin kuin venäläiset. Heidän mieleensä ei edes juolahda lähteä kävelylle tai kauppaan korkeakorkoisissa kengissä. Jos tapaat suuressa kaupungissa talvisaikaan naisen, jolla on jalkateriin ulottuva turkki tai joka on kesällä minihameessa, katseita houkuttelevassa puserossa, meikattu ja tuoksuu hajuvedeltä, puhuu hän venäjää.
Suomalaiset nuoret naiset ovat hyvin kauniita (niille, jotka ovat eri mieltä, muistutan, että kyse on makuasiasta): esimerkkinä Tarja Soile Susanna Turunen Kabuli. Naisilla on suurenmoinen iho, joka on seurausta hyvästä ekologiasta.
Kummatkaan, ei naiset eivätkä miehet pyri pitämään ääntä itsestään, he ovat luonnollisia, ja herättävät siten tahtomattaankin mielenkiintoa ja kunnioitusta. Venäjällä tunnettu suomalainen näyttelijä Ville Haapasalo (Käki, Kansallisen metsästyksen erikoisuuksia jne) on hyvä esimerkki tästä. Muuten, nuorena Haapasalo toimi kuorma-auton kuljettajana. Valitettavasti venäläisillä tv-kanavilla voi vain harvoin katsella suomalaisia elokuvia (kotimainen Tulitikkuja lainaamassa muistuttaa suomalaisen elokuvan mestariteoksia vain heikosti). Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana, kun olen seurannut aktiivisesti suomalaista elokuvaa, on Suomessa ollut suurenmoisia näyttelijöitä.
Tällainen on meidän naapurimaamme - niin erilainen kuin Venäjä...
Jatkuu seuraavassa numerossa.
Andrey Kashkarov