• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 2 ( 55 ) 2010

www3.jkl.fi/tiedotus/lehti/print.php/2003-05/262
Torsten Lindfors soittaa ”Laulua synnyinseudulle”. Kuva: Helinä Mäenpää

Laulu synnyinseudulle

Lämmin kesäilta… Kuvitellaanpa nimenomaan sellainen leppoisa hetki: eräänä lämpimänä kesäiltana kuljeskelet kiireettömästi ja huolettomana pitkin Jyväskylän katuja tai vain ihastelet kesäistä värikylläisyyttä, ja yhtäkkiä kaupungin yllä alkaa kaikua sävelmä… Trumpetin ääni kuuluu kaukaa, se on puhdas ja selkeä; tuohon aikaan (illalla, kahdeksan jälkeen) on kaupungilla jo tarpeeksi hiljaista, eikä mikään häiritse tuntemattoman trumpetistin soittoa.

Kuullessasi yllättäen torvisoittoa kaupungin yllä ensimmäistä kertaa vaikenet ihmetellen, alat kuunnella ja yrität ymmärtää: mitä oikein tapahtuu? Ainakin minulle kävi juuri näin. Istuskelin ongella Jyväsjärven rannalla lähellä Rauhanlahtea… Ei tuulenhäivääkään, hiljaisuus, välillä kuului tiiran tai variksen kirkumista ja yksinäinen sorsa pyyhälsi pitkin veden pintaa. Veden peilipinta oli ikään kuin jähmettynyt hyytelöksi aina Kuokkalan sillalle saakka. Sen alta oli tulossa esiin risteilyalus, mutta se oli vielä kaukana, eikä rikkonut yleistä rauhaa…

Mutta yhtäkkiä – mitäs tuo on? Aivan! Kuuluu musiikkia! Onkohan taas menossa joku musiikkifestivaali? Niitä on paljon kesäaikaan… Ei, tässä musiikissa ei kaikki ole kohdallaan. Aloin kuunnella tarkemmin… Se oli ihan selvästi trumpetinsoittoa. Eikä mitään muuta, ei mitään muita soittimia. Yksinäinen trumpetisti! Soitteleeko hän yksikseen jossain kaupungilla!? Vai onko hän vain harjoittelemassa ennen konserttia? Mutta harjoitteluksi tuo on kyllä aika äänekästä! En jäänyt ihmettelemään sen pidemmäksi aikaa, ja pian unohdin tuon epätavallisen iltakonsertin. Seuraavana päivänä tulin suunnilleen samoihin aikoihin samaan paikkaan verkkojani katsomaan. Tasan kello kahdeksan alkoi torvisoitto. Ohhoh! Taasko se sama trumpetisti!? Aikamoinen tyyppi! ihmettelin.

Suuresta etäisyydestä huolimatta ääni kulkeutui veden pintaa pitkin ilman kummempia häiriöitä ja pystyin kuuntelemaan soittoa tarpeeksi hyvin. Sävelmä oli rauhallinen ja samalla juhlallinen…, hymni… Kyllä, aivan – hymni! Kaupungille, seudulle ja täällä asuville ihmisille omistettu hymni! Hymni järvelle, metsälle ja niiden yllä olevalle taivaalle! Se oli hymni Synnyinseudulle! Ainakin minusta tuntui siltä. Myöhemmin, kuultuani sävelmää muutaman kerran, paljon lähempää ja selkeämmin, käsitykseni vahvistui entisestään.

Nyt on tullut aika ottaa selvää tästä torvensoittajasta ja hänen epätavallisesta soitannostaan. Kuka hän on ja miksi hän ”häiritsee” soitollaan kaupunkilaisia iltaisin. Ja missä hän loppujen lopuksi soittaa? Sain selville seuraavaa.

Todellakin, Jyväskylän keskustassa sijaitsevalla Harjulla, Vesilinnan tornissa, soittaa iltaisin elävä muusikko, trumpetisti. Hän soittaa kesäkuukausina, joka päivä tai oikeammin joka ilta, tasan kello 20.00 Jyväskylän aikaa. Koska tuo muusikko on jazztrumpetisti, hän soittaa trumpettia, senhän jokainen ymmärtää.

Iltamusiikkiperinne Naantalista ja Saksasta

Mistä moinen perinne on syntynyt? On olemassa jopa tähän sopiva sananlasku: soittaa torvea koko seudulle! Meille Jyväskylään iltasoittoperinne on tullut suomalaisesta Naantalin kaupungista, jossa iltamusiikkia on kaikunut kirkontornista jo 80 vuoden ajan. Jyväskylän matkailupäällikkö Risto Reivi huomasi idean sattumalta ja ehdotti sitä kaupungille. Naantalissa paikallinen trumpetisti soittaa virren kolmeen kertaan. Ensimmäisellä kerralla soitetaan Suomen presidentin kesäresidenssin, Kultarannan, suuntaan. Toisella kerralla soitetaan itään päin kaupunkilaisille ja viimeinen soittokerta on omistettu merelle. Eikö olekin kaunista? Naantaliin idea iltasoitosta tuli puolestaan Saksasta. Opiskellessaan Saksassa nuori naantalilainen Julius Friberg kuuli omin korvin iltamusiikkia Hallenin kaupungissa. Ihastuneena saksalaisen torven kaikuvaan soittoon Julius ilmoitti siitä saman tien kotimaahan eräälle Amos Anderssonille, joka sitten ehdotti, että Naantalin vanhan luostarin korkeimmasta tornista alettaisiin soittaa virsiä. Idea toteutettiin ja perinne elää yhä tänäkin päivänä! Joku aika sitten se sai yllättäen jatkoa Jyväskylässä.

Keskiaikaisia torvisoittajia

Tapa soittaa torvella merkinantotorneista ja kirkkojen ja luostareiden muureilta on peräisin keskiajalta, jolloin ei tietenkään vielä ollut sähkeitä, puhelimia ja fakseja, ei yleensäkään mitään liikkuvia yhteyksiä. Oli ainoastaan lähettejä, jousiampujia ja kyyhkysiä. Niiden varassa toiveet nopeista yhteyksistä olivat hyvin, hyvin suhteellisia. Sen vuoksi torvisoitto ei ollut vain esteettisesti miellyttävää, vaan myös noina aikoina erittäin hyödyllistä, toisinaan jopa välttämätöntä. Torvisoittajia oli kaikkialla Keski- ja Itä-Euroopan kaupungeissa. Heidän joukossaan oli jopa sankareita, joista myöhemmin kerrottiin legendoja.

Esimerkkinä voidaan mainita kaikkien tuntema legenda krakovalaisesta torvensoittajasta, joka oli 1300-luvulla soittamassa tavanomaista sävelmäänsä tornissa ilmoittaakseen kaupunkilaisille, että pääportti oli suljettu yöksi. Yhtäkkiä hän huomasi hämärässä piileskelevät vihollissotajoukot. Yhtään hätääntymättä rohkea merkinantaja vaihtoi tavanomaisen sävelmänsä ”huomio, tataareja!” ja ”kaikki linnoituksen muureille!” -merkkiääniin, ja sai sen seurauksena surmansa vihollisen kavalasta nuolesta. Hän antoi kuitenkin aiheen kauniille legendalle, joka on omistettu kaikille sankarillisille torvensoittajille, ja nykyään tuo torvensoittaja on eräs Krakovan kaupungin symboleista.

Raitala ja Lindfors – iltasoiton isät

Palataan kuitenkin meidän jyväskyläläisen torvensoittajamme historiaan. Ensimmäistä kertaa Laulu synnyinseudulle kaikui kaupungin yllä vuonna 1976. Musiikin teki kuuluisa säveltäjä Aulis Raitala, ja trumpettisoolon esitti vähintään yhtä kuuluisa muusikko, Jyväskylä Big Band -jazzorkesterin ensimmäinen kapellimestari Torsten Lindfors. Vuosien aikana sävelmä on muuttunut ja uudistunut moneen kertaan, kunnes vuonna 2003 Lindfors esitti sävelmän ensimmäistä kertaa ”livenä” Vesilinnan terassilla. Nimenomaan tuo versio soi nykyään kesäiltoina. Tietenkään muusikko ei joka ilta soita itse, yleensä musiikki kaikuu äänitteenä ja se kytkeytyy päälle automaattisesti. Mutta silloin tällöin Jyväskyläläinen Torvensoittaja nousee kaupungin tärkeimmän näkötornin terassille, ottaa kotelostaan esiin oman vanhan, yhtä ja toista kokeneen trumpettinsa ja… ylistää rakasta kaupunkiaan.

Sävelmä, tai tarkemmin sanottuna hymni synnyinseudulle, kaikuu rauhallisesti ja juhlallisesti kaupungin yllä, yksinäisen trumpetin sävelet ihastuttavat satunnaisia ohikulkijoita ja turisteja, jotka kuulevat iltasoiton ensimmäistä kertaa. He pysähtyvät, pyörittelevät hämillään päitään yrittäen ymmärtää, mistä musiikki on peräisin? Käsittämätöntä ja salaperäistä, mutta mukavaa! Kun taas kaupungin kanta-asukas, joka on kuullut sävelmän jo useasti, joka on syntynyt tämän laulun kaikuessa, jolle siitä on jo kauan sitten tullut tavanomainen osa kaupungin elämää, kuin mosaiikkifreskon sirpale, jota on mahdotonta jättää pois, sulkee tuolla hetkellä silmänsä ja muistelee niitä elämän ihania hetkiä, joihin nimenomaan tuo musiikki liittyy…

Minä pidän tuosta ideasta, josta on tullut mukava perinne; siitä, että iltaisin esitetään hymni omalle kaupungille ja kotiseudulle. Minusta tuntuu, että se lisää positiivisuutta, kohentaa mielialaa, vaikka epäilemättä on olemassa ihmisiä, joita jokailtainen ikkunoiden ulkopuolella kaikuva soitto voi ärsyttää. Tarkoitan niitä, jotka asuvat aivan lähellä Harjua… Mutta luulen, että heitä on vähemmistö. Kuinka linnunlaulu, joka herättää meidät joka aamu tai kesäöisin laulava satakieli voisivat ärsyttää? Kuinka voisi ärsyyntyä hyvän muusikon hyvästä trumpetinsoitosta?

Vuodesta 2000 lähtien Harjun perinne on laajentunut: nykyään musiikkia kuullaan myös talvella. Ensimmäisestä adventtisunnuntaista loppiaiseen saakka kaikuu joululaulu ”Hiljaa, hiljaa, joulun kellot kajahtaa”. Joulumusiikkia kuullaan kello kuudelta illalla.

Tällä tavalla iltaisin kaupungeissa kuultavan torvisoiton perinne, joka ei ole lainkaan Suomelle tyypillinen, on kulkenut pitkän matkan keskiajalta, ja hieman uusiin nykyajan olosuhteisiin muuntuen se on tullut ja vakiintunut osaksi pohjoisen suomalaisen kaupungin elämää…

Lev Mikaelov. JKL. 2010

Siirry ylös