• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 2 ( 45 ) 2009

Lahjakkuuden lumous - kuvanveistäjä Veikko Hirvimäki

Suurenmoisen Torikuningas-muistomerkin tekijä Veikko Hirvimäki syntyi vuonna 1941 Jyväskylän lähellä Petäjävedellä. Nykyään hän asuu kuvanveistäjävaimonsa kanssa Etelä-Sveitsissä eräässä vanhassa kirkossa.

Jo vuodesta 1992 lähtien Hirvimäki on työskennellyt omassa ateljeessaan Pariisissa, mutta hän saapuu joka kesä synnyinseuduilleen. Oltuaan pitkän aikaa vierailla mailla kuvanveistäjä tiedostaa yhä selkeämmin omat suomalaiset juurensa, ja se heijastuu myös hänen tuotannossaan.

Edellisen vuosisadan 60-luvulla Veikko Hirvimäki aloitteli taiteilijauraansa ekspressionistina; 70-luvulla hän loi eri puulajeista maalauksellisia obeliskeja, ikonostaaseja ja reliefejä. Myöhemmin maalaus- ja veistotaide ovat säilyneet taiteilijan itseilmaisussa eri merkityksiä omaavina ilmaisukeinoina. Hän luo eri materiaaleja hyödyntäen - välillä viekastellen ja huumorilla - pieniä katkelmia ihmisten elämästä ja arkisesta olemisesta. Monet Hirvimäen teokset täynnä lapsuuden muistoja palaneesta kotitalosta: palopaikasta, joka on muuttunut lasten leikkipaikaksi ja joka on täynnä hurjaa fantasiaa. 

Luonto on Veikko Hirvimäelle läheinen, hän tuntee sen ja puolustaa sitä. Hän on syvästi «ekologinen» taiteilija. Työvälineinään hän käyttää talttaa, purasinta, meisseliä, poraa ja naskalia ja materiaaleinaan pääasiassa puiden kuorta, mehiläisvahaa, säkkikangasta, villaa, tuohta, lastuja, käpyjä jne. Värit hän valmistaa hienoksi hakatusta kaarnasta. Tavallinen teema mestarin töissä on hänelle rakas luonto (villieläimet, linnut, metsä), ihminen ja hänen työkalunsa. Töissä vilahtelee mitä erilaisimpia ihmisten arkeen kuuluvia esineitä (koreja, koppia, reppuja, kirnuja, puusoikkoja, talikkoja, veneitä, rekiä ja suksia).

Monet Hirvimäen teoksissa esiintyvät ilmiöt liittyvät erilaisiin legendoihin, uskomuksiin ja satuihin. Niissä herätetään henkiin näyt, metsän henget, tontut, vedenhaltijat, metsänhaltijat ja kotitontut. Kuvanveistäjän salaisuus piilee hänen mielikuvituksessaan, ja se johdattaa meidät taikuuden ja noituuden maailmaan, loitsujen, shamaanien, hyvien ja pahojen henkien maailmaan houkutellen muistoissamme esiin kuvia, tuoksuja ja näkyjä... Jokaisessa meistä elää oman kansan kollektiivinen muisti.

Osassa kuvanveistäjän teoksista kuvataan shamaanirumpua. Shamanismi on osa pohjoisten kansojen identiteettiä, joka on periytynyt heille varhaishistoriasta. Shamaani-sana on peräisin tunguusin kielestä ja tarkoittaa «olla riemuissaan, ekstaasissa». Pitkän aikaa kristinusko pyrki väkivaltaisesti tuhoamaan shamanismi-ilmiön ja siihen liittyvät tavat, mutta joidenkin kansojen parissa shamanismi elää yhä edelleen. Suomessa shamanismi pysyi kaikkein pisimpään elossa Lapissa ja Karjalassa. Nykyään shamaanirummut ovat perin harvassa – niitä on koko maailmassa jäljellä noin 70 kpl. Shamaanin kädessä oleva rumpu, rituaalitanssi, vaatetus, päähine ja shamaanin loitsut nuotion äärellä vaikuttavat erittäin voimakkaasti ihmeisiin uskovaan kuulijaan.

Veikko Hirvimäki hyödyntää teoksissaan myös Suomen kansalle läheistä kuvastoa: lintuja, kaloja, veneitä, suksia ja kelkkoja... Historiallisten lähteiden perusteella tiedetään, että suomensukuisten heimojen hengissä pysymiseen on usein myötävaikuttanut yksinkertainen suksipari, jonka he olivat keksineet jo kivikaudella. Arkkipiispa Olaf Magnus Gotus kirjoitti 1500-luvulla Lapissa matkustaessaan seuraavasti: «Liikkuakseen nopeasti paikalliset ihmiset käyttävät teroitettuja puisia lautoja, joiden kärjet on taivutettu ylöspäin. Ne kiinnitetään jalkoihin ja käsissä pidetään keppejä, joilla ohjataan liikettä ylös- ja alaspäin sekä viistoon. Sen lisäksi lautojen pohjaan on kiinnitetty nuoren poron nahkaa, jotta sukset eivät liukuisi taaksepäin».

Vuonna 1551 itse Mikael Agricola (1510–1557) laati muinaissuomalaisten pakanallisista jumalista luettelon, jossa mainitaan metsänhaltija Tapio, kaikkien vesien haltija Ahti, ukkosen jumala Ukko jne. Legendat kertovat, että metsästäjät uhrasivat ensimmäisen saaliinsa hengille. Tapettu lintu jätettiin puun oksalle tai puun alle Tapion lepyttelemiseksi. Ensimmäistä pyydystettyä kalaa maistettiin ja se syötiin käyttämättä lainkaan puukkoa (tämä tapa on säilynyt meidän päiviimme saakka) ja jäännökset heitettiin takaisin veteen Ahdille, vedenhengelle.

V. Hirvimäen teoksissa - kuten myös suomensukuisten heimojen varhaisissa veistoksissa - eteemme avautuu eläimiin, niiden käyttäytymiseen ja olemukseen liittyvä aito tietämys. Muinaisina aikoina ihmiset tekivät puusta ja kivestä talismaaneja toivoen siten saavansa itselleen niiden eläinten ominaisuuksia, joita he palvoivat jumalina: karhu, hirvi, jänis... Omasta varallisuudesta huolehdittiin loitsuilla ja noitumalla. Esimerkiksi karjalaiset, virolaiset, inkeriläiset ja lappalaiset käyttivät tähän tarkoitukseen oljista tehtyä nukkea. Sen pää tehtiin heinästä, vartalo oljesta, jalat oksista ja häntänä oli luuta. Saunassa tai karjapihalla järjestettiin erityinen olkinuken «elävöittämisrituaali», ja tämä muuttui linnuksi, jänikseksi tai kissaksi. Olkinukke kiiti vieraaseen navettaan tai pelloille tuoden isännälleen maitoa, jauhoja tai jopa voita. Jos nukkeen käytiin käsiksi tai sitä loukattiin, niin talon emäntä saattoi kuolla. Tenholan kylässä sattui vuonna 1683 todellinen tragedia: siellä teloitettiin Kaisa Matintytär tämän sisaren Helgan syytteen perusteella. Kateellinen sisar näytti, että rikkaalla Kaisalla oli olkinukke ja että Kaisa harjoitti noituutta varastaen naapureiden omaisuutta. Kristillisten lakien mukaan se oli suuri synti.
Tämänkaltaisia tarinoita saa kuulla, kun tutustuu lähemmin Veikko Hirvimäen teoksiin. Kuvanveistäjän töistä, jotka on tehty eri puulajeista erivärisiä puunpalasia hyödyntäen, muodostuu kokonainen hahmogalleria. Esimerkiksi villieläinkompositiossa lähes eläviltä vaikuttavat, luonnollisen kokoiset sudet ovat ikään kuin kohonneet täyteen pituuteensa ja syöksyvät suoraan meitä kohti. Jokaisessa hahmossa voidaan tunnistaa sen oma luonne ja käytös sekä asema laumassa. Ne ikään kuin varoittavat luonnossa lähestyvästä katastrofista: jos meitä, villieläimiä, ei pian enää ole, niin samoin tulee käymään teille ihmisille. Tämänkaltaisen liikkeen illuusion mestari on saanut aikaan yhdistämällä virtuoosimaisesti vartalon eri osia. Siinä se on – lahjakkuuden lumous!
Maanmiehemme kuvanveistäjä Veikko Hirvimäen teoksia on esillä lukuisissa näyttelyissä eri puolilla maailmaa. Jyväskylä voi ylpeillä sillä, että puolet Veikko Hirvimäen monumentaalisista veistoksista on täällä Keski-Suomessa. Jyväskylässä voi tutustua seuraaviin Veikko Hirvimäen veistoksiin:

«Väliaika» kaupunginteatterin lämpiössä
«Lähtö» keskussairaalan pääsisäänkäynnin vastapäätä olevassa puistikossa
«Torikuningas» keskellä Kauppatoria
«Päiviö Oksalan muistomerkki» Alvar Aalto  museon pääsisäänkäynnin edustalla olevassa puistikossa
«Jäljet» Viitasaarella.

Kun olette tutustuneet näihin mestarin töihin, haluatte todennäköisesti tietää lisää Veikko Hirvimäen elämästä ja taiteesta. Silloin kannattaa mennä katsomaan internet-sivua osoitteessa

www3.jkl.fi/taidemuseo/veistokset/veistokset/020.html

Teksti: Veera Reimann

Siirry ylös