• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 10 ( 43 ) 2008

Jatkoa Svetlana Sivilin artikkelille
”Haluan oppia suomea, koska...”

Luin työni puolesta Svetlanan artikkelin jo ennen kuin se julkaistiin lehdessä, enkä mitenkään voinut vastustaa filologin sieluni kutsua, vaan päätin kertoa omista ajatuksistani ja kokemuksistani kielen opiskelusta. Näitä kokemuksia voi varmaankin soveltaa mihin tahansa kieleen.

Muutama sana kielen järjestelmän luomisesta

Olisi hyvä luoda kokonaisvaltainen visuaalinen kuva kielestä. Yksi vaihtoehto on tehdä kuvasta luettelo, jossa on laatikoita, niin kuin vanhanmallisessa kirjastossa, jossa tarvittavaa kirjaa etsittäessä piti löytää luettelo-osastolta tietty lokero ja selvittää luettelon kuvauksen perusteella, missä kirja sijaitsee. Myös kieli on eräänlainen luettelo, se on itse asiassa hyvin järjestäytynyt ja sen eri osat liittyvät toisiinsa.
Kielestä voi jopa yrittää tehdä piirroksen, jossa jokaiseen laatikkoon sijoitetaan oma sanaluokka (mikä kauhea sana kouluajoilta!): substantiivit, verbit, adjektiivit ja niin edelleen. Kuvitteellisen tai piirrettyn luettelon tai ihan oikeasti tehdyn lokerikon avulla sijoitamme kaiken yhtä sanaluokkaa koskevan informaation sille kuuluvaan laatikkoon. Jos onnistuu, niin tietoa voi saman tien jakaa myös pienempiin kategorioihin, esimerkiksi verbit aikamuotojen mukaan. Jos se tuntuu vaikealta, voi aluksi tehdä vain yhden laatikon. Sillä tavalla saamme infomaatiota varten tietyn järjestelmän, joka on tarpeen, jotta pystyy löytämään yhteyden kielen kieliopin tapahtumien välille, jotka ensisilmäykseltä vaikuttavat hajanaisilta. Jokaisella kieltä opiskelevalla tulee olla oma järjestelmänsä, mutta sen pitää olla selkeä ja mukava käyttää.

Mitä pitäisi lukea?

Svetlana totesi aivan oikein, että lukeminen on erittäin hyödyllistä. On parasta aloittaa lasten kirjoista. Uusi kieli on uusi maailma, jossa asioita, tapahtumia ja elämää omaksutaan eri tavalla... Ja me aloitamme kielen opiskelun alkeista, kuten lapset. Etsikää kaikkein helpoimpia kirjoja, joissa on mielenkiintoinen ja värikäs kuvitus. Sadut ovat erityisen hyviä. Vaikka sadut ovat vanhan sanonnan mukaan keksittyjä, niin ne ovat opettavaisia nuorisolle. Nimenomaan sadut auttavat omaksumaan sellaisia yksinkertaisia totuuksia, kuten hyvä ja paha, totuus ja valhe. Ei kannata ajatella, että suhtautuminen näihin ikuisiin totuuksiin on samanlaista kaikkialla maailmassa. Sellainen käsitys on liian summittainen ja yleistävä (kuten esimerkiksi maita ja kansallisuuksia koskevat stereotypiat), jotta sitä voisi soveltaa sellaisenaan. Lasten kirjallisuus on hyödyllistä myös siksi, että sieltä lyötyy perusvalikoima sanoja ja yksinkertaisia ilmauksia. Kuitenkin pitää ottaa huomioon se, että varsinkin sadut voivat tehdä myös karhunpalveluksen, sillä niiden kieli voi olla vanhentunutta.

Miten lukea?

Tietenkin alkuvaiheessa sanakirjan kanssa. Se on hidasta, rasittavaa eikä kovin mielenkiintoista – kun katsot sanakirjasta jotain, niin ehdit jo unohtaa, mitä olit lukemassa. Jos mahdollista, niin on parempi käyttää sähköisiä sanakirjoja, esimerkiksi MOT-sanakirjaa. Valitettavasti myös ne pitää ostaa, eikä se ole halpaa. Mutta hyvät sanakirjat ovat aina olleet ja tulevat olemaan kalliita. Joka tapauksessa sähköinen sanakirja säästää aikaa. Jyväskylän yliopisto ja ammattikorkeakoulu ovat tilanneet MOT-sanakirjan käyttöönsä. Jos olette jollakin tavalla heidän järjestelmänsä piirissä, niin teillä on äärimmäisen arvokas mahdollisuus käyttää ko. sanakirjaa ilmaiseksi. Sähköisten sanakirjojen suurin ongelma on siinä, että pitää osata käyttää tietokonetta ja lukemisen pitää tapahtua tietokoneen läheisyydessä.

Radio ja televisio

Kuunnelkaa ja katsokaa, katsokaa ja kuunnelkaa. Vaikka psykologit vakuuttavat, että radio ja televisio eivät ole kovinkaan hyödyllisiä työnteon tai arkielämän taustaääninä, niin kielenopiskelussa ne ovat välttämättömiä. Aluksi se tuntuu vain melulta, joka välillä jopa ärsyttää, koska haluaisi kovasti ymmärtää puheen sisältöä, mutta se ei vielä onnistu. Ei se mitään, se on väliaikaista. Jos opiskelette kieltä, niin aika pian te alatte poimia tuttuja sanoja, sitten ilmauksia ja sitten jo erillisiä kokonaisuuksia. Mielenkiintoisia juttuja alkaa tapahtua suhteellisen nopeasti; sana kuulostaa tutulta, mutta ette tiedä, mitä se tarkoittaa. Sitten useamman kerran jälkeen sana on jo jäänyt kunnolla muistiin ja sanakirjasta voi jo katsoa sen merkityksen.

Pitääkö puhua oikein vai pitääkö vain puhua?

Nolottaako tehdä kielivirheitä? Kieltämättä se on hyvin epämiellyttävää, mutta ilman puhumista ja ilman käytännön harjoittelua on puhumaan oppiminen mahdotonta. Virheellisesti puhuttu kieli on kuitenkin parempi kuin se, että yhteinen kieli puuttuisi kokonaan. Muistan sen uskomattoman stressin, kun sain kerran kursseilla tehtäväkseni mennä Nikolainkulman turisti-infoon ottamaan selvää jostakin nähtävyydestä; missä se sijaitsee ja niin edelleen. Velvollisuudentuntoisena ihmisenä kuitenkin menin sinne; vitkuttelin ensin noin kymmenen minuuttia esitetelineen luona yrittäen viivyttää häpeän hetkeä, koska suomen kielen taitoni oli alkeellisella tasolla. (Englannin kieli on minua tässä aina häirinnyt ja häiritsee edelleen – pyrin nopeasti ja häpeällisesti perääntymään vyöhykkeelle, jossa olemme samalla tasolla keskustelukumppanin kanssa siten, että kumpikaan ei käytä äidinkieltään). Kuitenkaan mitään ei ollut tehtävissä ja minä aloin kysellä. Kaikkein kauhein oli jo takanapäin; pystyin kuin pystyinkin sanomaan edes jotakin ja minua ymmärrettiin jotenkin. Vielä vaikeampi vaihe oli vasta edessä: piti ymmärtää vastaus, mikä on aina vaikeampaa. Minun piti kysyä uudelleen. Minä kirjoitin vastauksen ylös, jotta voisin myöhemmin kääntää ja ymmärtää kaiken oikein.

Siitä lähtien aloin vähitellen puhua suomea pyrkien pääsemään eroon kieltä kohtaan tuntemastani paniikinomaisesta pelosta - pelosta, että minua ei ymmärretä tai minusta ajatellaan pahaa sen vuoksi, että teen virheitä. Virheet tuntuvat hyvin epämukavilta, mutta ne eivät hävetä. Se hävettää, ettei yritä opiskella asuinmaan kieltä; se hävettää, että antaa periksi voittajan edessä - voittajan, jonka nimi on pelko. Tässä muutamia yksinkertaisia neuvoja, jotka auttavat ylittämään puhumaan aloittamisen kynnyksen:

- valmistautukaa keskusteluun

- etsikää tarvittavat sanat sanakirjasta

- pitäkää puhe

- älkää yrittäkö selittää monimutkaisesti – kaikelle on aikansa; aluksi käytetään lyhyitä lauseita ja yksinkertaisia rakenteita

- keskustelun alussa voitte tunnustaa, että ette puhu kieltä kovin hyvin, jolloin keskustelukumppani voi jo varautua mahdollisiin virheisiin ja epäloogisuuksiin ja on mahdollista, että hän muuttaa puhetapaansa ja puhuu yksinkertaisemmin

- ei kannata yrittää ymmärtää keskustelukumppanin jokaista sanaa, yrittäkää löytää joitakin tuttuja sanoja ja ilmauksia tueksi

- kysykää tarvittaessa uudelleen

- pyytäkää kirjoittamaan (etenkin, jos kyse on luvuista, niitä on hankala ymmärtää korvakuulolta stressaavassa tilanteessa)

- jos keskusteleminen on kaikesta huolimatta vaikeaa eikä tulosta synny, niin älkää vaipuko epätoivoon älkääkä selittäkö haluttomuuttanne kielen opiskeluun sillä, että teillä ei ole taipumusta siihen.

Ja tietysti kannattaa pitää mielessä, että Suomessa jopa pienet lapset puhuvat suomea. Jos he osaavat, niin se tarkoittaa, että se on mahdollista.

IrinaS.

Siirry ylös