• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 3 ( 25 ) 2007

Paluu Ahvenanmaalle

Voin tunnustaa, että etukäteen minulla ei ollut mitään aikomusta kirjoittaa Ahvenanmaasta tai kerätä aineistoa matkaa varten. Kaikki tapahtui aivan spontaanisti, sekä itse matka saaristoon että myös nämä muistiinpanot. Suomen kesä on lyhyt, ja olisi harmillista viettää nämä aurinkoiset päivät vain töissä. Juhannus oli jo lähestymässä, enkä ollut vielä päättänyt, miten viettäisin järkevästi  edessäolevan pikku-loman. Aluksi, ihan noin vain päätin lähteä käymään Tanskassa. Sitten kun olin päässyt jo Tukholmaan saakka ja kuljeskellut vanhassa kaupungissa, kastunut sateessa läpimäräksi, vaellellut pitkin kapeita katuja, nauttinut suurenmoisesta arkkitehtuurista ja nähnyt paljon mielenkiintoista, päätin jostain syystä, että en jatkakaan matkaa sen pidemmälle. Halusin jo lähteä kotiinpäin – lyhintä reittiä - ja pienen miettimisen jälkeen valittiin pohjoinen postitie Tukholmasta Suomeen. Tämä reitti kulki Ahvenanmaan  kautta - saariston, johon olin tutustunut jo edellisenä kesänä.

Tällä tavalla sattuma ja ehkä myös se, että johonkin alitajuntaan oli jäänyt kytemään saarten vetovoima, jokin, mitä en ollut vielä selvittänyt loppuun asti, jotkut vielä tutkimattomat historian sivut, jotka liittyvät Venäjään ja niihin venäläisiin, jotka olivat asuneet ja olleet valtion viroissa saarilla, sekä myös halu tutkia historiaa saivat minut valitsemaan nimenomaan tuon reitin – ja niin päädyin jälleen Ahvenanmaalle.
En aio nyt tehdä laajoja historiallisia katsauksia; lukijat varmaan muistavat, että kirjoitin Ahvenanmaasta jo viime kesänä ja kerroin tuolloin perusteellisesti saarten historiasta. Tällä kertaa kerron Ruotsista Suomeen kulkeneesta postireitistä. Ehkä jollakin teistä lukijoista herää kiinnostus tutustua joskus tuohon reittiin. Voin vakuuttaa, että se on sekä mielenkiintoista että opettavaista.

Näin reitti oli siis päätetty. Tukholmasta piti ensin mennä Grisslehalmin (Grisslehamn, suom. huom.)  satamaan. Ruotsalaiset nimet ovat vaikeita ja jäävät huonosti mieleen, sen vuoksi muistan paikan nimen vain assosiatiiivisesti, verraten sitä harmaakarhun nimeen (medved grisli). Ruotsin pääkaupungista on satamaan noin 150 kilometriä. Matkaan meni kaksi tuntia, se meni huomaamattomasti ja oli tavallaan kiertoajelu pääkaupungin esikaupunkeihin ja läheisissä pikkukaupunkeihin. Eri vuodenaikoina mikä tahansa maa näyttää erilaiselta. Kesä on paras aika matkustaa, maisemat ovat toinen toistaankin kauniimpia, erityisen ihania ovat merinäkymät, on paljon purjeveneitä ja muita aluksia, paljon vihreää, kukkia, kaikkialla on puhdasta ja paikat on hyvin hoidettuja; tämä kaikki lisää Ruotsin kauneutta ja houkuttelevuutta.
Pieni viihtyisä laiva lähti klo 17.00. Lippu yhdelle maksoi vain 4.40 € ja autopaikka 6.50 €. Juhannusaaton huomioonottaen saarelle matkustavia oli vähän, noin 100 henkeä, tilaa riitti kaikille, silti suurin osa matkustajista meni heti ravintolaan – eikä suotta. Ruoat oli valmistettu uskomattoman herkullisesti: seisovassa pöydässä olleet runsaat kala- ja liharuoat, kaviaari, katkaravut ja muut meren herkut maistuivat jopa kaikkein hienostuneimmillekin herkkusuille, suuret kiitokset laivakokille! En ollut aiemmin kokeillut sellaisia herkkuja – noin 30 eri ruokalajia – ja koko tämä nautinto ainoastaan kahdeksalla eurolla.

Noin puolentoista tunnin kuluttua horisonttiin ilmestyivät saariston ensimmäiset saaret - aluksi pieniä, aivan paljaita kallioita - mutta Ahvenanmaata lähestyttäessä saaret alkoivat suurentua ja niissä alkoi näkyä pieniä männynkäppyröitä. Matka jatkui ja pian horisontiin ilmestyi jo ensimmäisiä rakennuksia. Meren ylitys kesti hieman yli kolme tuntia ja sitten saavuimme Eckerön laituriin.

Kuinka mukavaa onkaan tulla uudelleen tuttuihin paikkoihin! Samat tutut maisemat, hiljaisuus ja raikas merituuli; teiden asfalttikin on väriltään epätavallinen, punainen. Vuokrasimme mukavan mökin rannalta yöpymistä varten ja aamulla jatkoimme matkaamme.

Reittiä on helppo tutkia niiden merkkien mukaan, joilla postireitti on varustettu, samanlaisia postin merkkejä on koko reitillä, joka kulkee Värdön saarella olevan sataman suuntaan.

Sää oli erinomainen ja ensimmäistä kertaa tarjoutui mahdollisuus ottaa aurinkoa kallioisella meren rannalla. Mutta ennen sitä matkan varrelle osui vanha Kustaa Vaasan linnoitus ja postimuseo sekä Bomarsundin linnoitus ja näkötorni – tutustuin kaikkiin näihin nähtävyyksiin uudemman kerran. Ja nyt hieman historiaa: kerron siitä, mitä saimme tietää postimuseossa käydessämme.

Entisinä aikoina postitie Tukholmasta Turkuun kulki Ahvenanmaan kautta. Vuonna 1636 kuningatar Kristina velvoitti käskyllään ahvenanmaalaiset talonpojat huolehtimaan postin kuljetuksesta riippumatta siitä, millainen ilma tai mikä vuodenaika oli. Tästä alkoi säännöllinen postiliikenne. Postin kuljettaminen oli täysin talonpoikien vastuulla, ja kukin talonpoika toimi postinkantajana vain sen aikaa, kun hän kuljetti laukun seuraavalle saarelle, jossa tämä laukku – viestikapulan tapaan – annettiin seuraavalle postinkantajalle ja niin jatkui määränpäähän, mantereelle, saakka. Postinkantajan piti käyttää rinnassaan postin merkkiä jossa oli torvi ja peitsi. Saarelta saarelle, kesäisin purjeveneellä tai soutuveneellä, talvisin reellä, huonolla säällä ja myrskyissä, lumisateessa ja –tuiskuissa rohkeat talonpojat kuljettivat postia Suomeen melkein 300:n vuoden ajan. Usein, varsinkin keväisin kun ahtojäät tukkivat tien, venettä vedettiin käsin kunnes sula vesi alkoi, ja sattui myös traagisia tapauksia, jolloin postinkantajat menehtyivät. Se että posti saatiin ajoissa perille oli tärkeämpää kuin ihmisen elämä. Toimitusajat lyhenivät jatkuvasti ja myöhästymisestä postinkantajaa uhkasi vankilarangaistus. Vasta 1660-luvulla postimiehet alkoivat käyttää hevosia, mikä nopeutti paljon postin perillemenoa, ja samalla – erillistä maksua vastaan – alettiin kuljettaa myös matkustajia.

Vuoden 1809 jälkeen, kun Suomi tuli osaksi Venäjää, postin kuljettamista jatkettiin samaa reittiä pitkin Pietariin. Vasta 1800-luvun lopulla, kun autot ja junat alkoivat vähitellen korvata hevosia ja purjeveneitä, postin kuljetustapa alkoi muuttua, mutta siitä huolimatta vuoteen 1910 saakka postin kuljetus oli talvisaikaan ahvenanmaalaisten talonpoikien vastuulla. Sitten kun laivoja alettiin käyttää myös talvella, postinkuljettajien tarve väheni.

Meidän piti odottaa laivaa muutama tunti ja niin tarjoutui mahdollisuus nauttia Ahvenanmaan auringosta, merituulesta ja ihanista pohjoisista maisemista. Laiva saapui tarkalleen aikataulun mukaisesti, laiturille oli muodostunut jo pitkä jono, mutta kaikki laivaan haluavat pääsivät sinne, vaikka paikallinen ”meribussin” olikin aika pieni. Laiva lähti Hummelvikin satamasta, ohitti reitillään monia saaria ja luotoja ja kulki suhteellisen kapeaa reittiä, se poikkesi muutaman kerran saarilla, joilla on enemmän asutusta jättäen 2-3 ihmistä satamaan ja ottaen kyytiin muutamia uusia matkustajia.
Näillä laivoilla ihmiset matkustavat ilmaiseksi, auton kuljettaminen määränpäähän maksaa vain 19 euroa, mutta siihen liittyy pieni ehto – jotta lipun hinta ei nousisi 79 eurolla, pitää saarella yöpyä, mikä ei muuten ole halvempaa kuin täysihintainen lippu.

Laiva saapui Torsholman satamaan ja huomasin, että suomalaisia turisteja oli eniten, kuka autolla, kuka moottoripyörällä, kaikkein urheilullisimmat olivat liikeellä polkupyörillä. Monet olivat palaamassa kotiin lomaltaan ja juhannuksenvietosta Ahvenanmaalla. Siispä minä päätin jäädä vielä vuorokaudeksi ja sain mahdollisuuden venyttää ihanaa loma-aikaa yöpymällä Brändön saarella. Se on pieni saari, joka elää pelkästään turismista, kalastuksesta ja kalanjalostuksesta; kalaahan Pohjanlahdessa on paljon. Monet saaret ovat yhteydessä toisiinsa erikokoisilla silloilla, saarten rannoilla on harvakseltaan mökkejä, kallioilla kasvaa pieniä mäntyjä ja kaikkialla vallitsee hiljaisuus, joka pysäyttää ihmisen, haluttaa vain kuunnella ja nauttia rauhasta: ainoastaan aaltojen pauhu ja lokkien kirkuna häiritsevät luonnon idylliä. Vaikka Brändön saarella rakennukset näyttävät pikemminkin ”leikkitaloilta”, saarelta löytyy myös hyvä hotelli, meren rannalla on leirintäalue, ravintolassa on hyvää ruokaa ja turisteihin suhtaudutaan hyväntahtoisesti. Täällä voi jo tuntea mantereen läheisyyden ja kunnioittavan suhtautumisen vieraisiin, mitä ei aina voi aistia Ahvenaanmaan saariston muissa osissa.

En halua olla ennakkoluuloinen, mutta ruotsinkielisiin turisteihin suhtaudutaan saarella ystävällisemmin. Vaikka - sen voi todeta - Ahvenanmaalla asiakaspalveluhenkilökunta osaa suomen kieltä, varsinkin vanhemmat ihmiset, nuoriso osaa suomea paljon huonommin, vain muutamia perusfraaseja.

Jossain minulle yritettiin jopa sanoa venäjäksi yksinkertaisia sanoja, kuten ”spasibo”, ”pozhaluista”, ja se tuntui erityisen mukavalta; silti haluan todeta, että koko matkan aikana en tavannut maanmiehiäni.

Matkan viimeinen etappi oli siirtymienn Brändön saarelta suomalaiseen Kustaviin. Vettä myöten se on noin 20 kilometriä, ajassa vähän yli puoli tuntia, sitten saarelta saarelle autolautalla aina mantereelle saakka. Kotiinpäin matkustajia kerääntyi suhteellisen paljon, koska lyhyet juhlapäivät olivat loppumassa. Ja jälleen tuttu maisema - saaria, luotoja - ja mantereen läheisyys alkoi jo tuntua: yhä enemmän tuli vastaan purjealuksia ja pieniä veneitä, jotka ajoivat ohi levitettyine purjeineen, laivamme ulkopuolella oli yhä enemmän liikettä, turistit täyttivät laivan kannet kaivaen esiin kameroitaan ja kiirehtien ottamaan mielenkiintoisia valokuvia muistoksi. Vielä muutama minuutti, ja laiva saapui Kustavin laituriin.

Käykää Ahvenanmaalla; nauttikaa sopusoinnusta luonnon kanssa, kulkekaa rohkeiden postinkuljettajien reittiä, ihastelkaa kauniita merimaisemia, kallioita, mäntyj ja asumattomia saaria, nauttikaa unohtumattomista hetkistä odottaessanne ”meribussia”, joka vie teidät tarkalleen aikataulun mukaisesti saariston mille tahansa saarelle.

Irina Romanova

Siirry ylös