Etelä-Kongosta puistonhoitajaksi Suomeen
Malu Kalombo 40, Helsinki
Puistonhoitaja
Olen kotoisin demokraattisesta Kongosta. Olen syntynyt siellä Lubumbashi nimisessä kaupungissa, joka on Sambian rajalla Etelä-Kongossa. Asuimme siellä, kun olin pieni. Muutimme maan pääkaupunkiin Kinshasaan. Kävin siellä lukion ja jatkoin opintoja yliopistolla, jossa opiskelin kasvatustieteitä. Vanhemmat toivoivat, että minusta olisi tullut pappi tai lääkäri. Tulin toisiin ajatuksiin ja valitsin pedagogiset opinnot. Työskentelin opintojen jälkeen koulussa sihteerinä.
Lähdin poliittisia levottomuuksia pakoon ja tulin Suomeen vuonna 1992. Tulin perheestäni yksin tänne, eikä minulla ollut kongolaisia tuttuja täällä, kun tulin maahan. Asuin aluksi noin puolitoista vuotta vastaanottokeskuksessa Oulussa. Sain jäädä pysyvästi Suomeen ja minulla on nykyään Suomen kansalaisuus. Asun perheestäni ainoana Suomessa. Isäni on kuollut, mutta äitini asuu vielä Kinshahassa. Olen asunut Oulun ohella myös jonkin aikaa Rovaniemellä ja Sallassa. Tutustuin pohjoisessa myös ensimmäiseen vaimooni, joka on suomalainen.
Kielitaitoa ammattikoulun kautta
Koulutuksellani oli vaikea löytää täällä Suomessa töitä. Minun olisi pitänyt kouluttautua lisää yliopistolla, mutta kielitaitoni ei olisi riittänyt opintoihin. Opiskelin täällä ensin työvoimatoimiston maahanmuuttajille tarkoitetulla suomen kielen kurssilla, joka kesti kuusi kuukautta. Pääsin sen jälkeen ammattikouluun opiskelemaan, koska halusin tehdä jotain yliopisto-opintoja konkreettisempaa ja oppia sitä kautta myös lisää suomea. Ammattikoulussa oppii kieltä työtä tekemällä. Opiskelin kolme vuotta kone- ja metallialaa valmistuen koneasentajaksi vuonna 1998. En saanut alan töitä, mutta sain työpaikan yliopistolta vahtimestarina. Olin tämän jälkeen postinkantajana.
Muutin Helsinkiin noin neljä vuotta sitten. Ennen nykyistä työtäni työskentelin Helsingin kaupungin Pakilan työkeskuksessa vuoden verran ja olin myös jonkin aikaa työttömänä. Työkeskus hoitaa kaupungin yksiköiden kalustekunnostuksen ja kalusteiden sekä toimistokoneiden kierrätyksen ja tuottaa peruskalusteita virastoille ja laitoksille. Kunnostin kalusteita ja tein myös jonkin verran metallitöitä kuten hitsausta.
Minulla on kolme lasta ja nykyinen vaimoni on kongolainen. Hän on kotoisin Kongon tasavallasta. Puhumme kotona ranskaa. Lisäksi puhumme lingalan kieltä, jota puhutaan molemmissa Kongoissa.
Puistonhoitajana saa raitista ilmaa ja liikuntaa
Olen työskennellyt kaksi vuotta Helsingin kaupungin rakennusvirastossa puistonhoitajana. Aloitin työt työllistämistuella, mutta sain jatkaa tänä vuonna palkattuna työntekijänä. Olen kausityöntekijä, mikä tarkoittaa, että töitä ei ole ihan koko vuodeksi. Työt alkoivat tänä vuonna huhtikuussa ja loppuvat nyt marraskuussa. Toivottavasti saan jatkaa ensi vuonnakin, sillä olen viihtynyt työssä hyvin.
Työhöni kuuluu puhtaanapitotyöt viherosastolla. Kerään roskia, tyhjennän roskikset ja siivoan penkit puistoissa. Näin syksyisin työhön kuuluu totta kai paljon haravointia. Työpäivä alkaa aamulla kello 7.00 kaupungin keskuspuutarhalta ja päättyy sinne kello 15.30. Päivällä on puolen tunnin ruokatauko. Liikumme eri puistokohteiden väliä autoilla. Hoidamme Helsingin keskustan puistoalueita Kampista aina Länsi-Pasilaan saakka. Pääkohteita ovat Etu- ja Taka-Töölön puistoalueet, jotka ovat todella kauniita. Ensi vuonna kohteita on aina Hakamäen tielle saakka.
Työ on varsinkin silloin mukavaa, kun on hyvät säät. Erityisesti kesällä on kiva tehdä ulkona töitä. Työssä on myös hyvää se, että saa liikuntaa. Ylipäätänsä on parempi olla töissä, kuin maata kotona. Työttömyys tekee ihmisen muutenkin laiskaksi ja se passivoittaa. Jos ei ole mitään järkevää tekemistä päivisin, on koko ajan väsynyt ja masentunut.
Työpaikalla puhutaan suomea, mikä on ihan hyvä, ettei kielitaito pääse rapistumaan. Puhuin kuitenkin paremmin suomea, kun olin koulussa kuin nykyään, kun koulussa piti käyttää sitä koko ajan ja opiskella myös kieltä. Ulkomaalaisen on hyvä osata suomen kieltä, sillä muuten täällä ei oikein pärjää.