Kaikille rikotuille kannuille
Intiassa eräällä vedenkantajalla oli kaksi isoa kannua. Hän oli ripustanut ne yhden kantotangon kahdelle puolelle ja laittanut tangon olkapäälleen. Toisessa kannussa oli pieni halkeama. Siksi ehjä kannu oli vienyt aina isomman määrän vettä maanomistajan kotiin, ja haljennut kannu vain puolen tästä määrästä.
Tätä työtä oli jatkunut joka päivä kahden vuoden ajan ja vedenkantaja oli vienyt vain puolitoista kannua vettä maanomistajan kotiin. Ehjä kannu oli ylpeä omasta menestyksestään, siitä, että se onnistui saavuttamaan päämäärän, jota varten se oli tehty.
Mutta säröinen kannu oli pahoillaan omasta viastaan ja siitä, että se pystyi tekemään vain puolet työstä, ja se oli aika tyytymätön. Kahden vuoden kuluttua, eräänä päivänä rikkinäinen kannu sanoi joen rannalla vedenkantajalle:
- Minä olen pahoillani itsestäni ja halusin pyytää anteeksi sinulta.
Vedenkantaja kysyi:
- Mitä sanoit? Mistä olet pahoillasi?
Kannu vastasi:
- Tämän kahden vuoden aikana minä olen voinut tehdä vain puolet työstä, joka minun piti tehdä, koska minussa on särö ja se oli syynä veden vuotamiselle paluumatkalla maanomistajan kotiin. Siksi, vaikka olet yrittänytkin kovasti, et voi päästä omaan päämäärääsi.
Vedenkantaja oli sääliväinen rikkinäiselle kannulle ja sanoi myötätuntoisesti:- Haluaisin, että huomaisit paluumatkalla maanomistajan kotiin tien reunassa kukkivat kukat.
Mäkeen noustaessa rikkoutunut kannu katseli tarkkaan aurinkoon päin sitä,
miten se antaa lämpöä kukille. Sen vuoksi se näytti vähän iloisemmalta. Mutta tien lopussa siitä taas tuntui surulliselta, koska puolet vedestä taas oli vuotanut pois. Sen vuoksi kannu pyysi anteeksi omistajaltaan. Vedenkantaja sanoi:
- Minä olen tiennyt sinun viastasi ja käyttänyt sitä hyväksi. Olin istuttanut kukkia tien reunaan minä ja joka päivä, kun me palasimme joelta, sinä kastelit niitä. Kahden vuoden aikana olet koristanut maanomistajan kodin. Ilman sinua maanomistajan koti
ei olisi näin kaunis.
Käännös: Rahimah Hassas