• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 3-4 ( 125-126 ) 2017

KANTELE
elävää perinnettä Keski-Suomessa

Jyväskylässä on pieni äärimmäisen mielenkiintoinen museo, joka ei ole kovinkaan tunnettu kaupungin venäjänkielisten keskuudessa: kantelemuseon voi sanoa olevan yksi kaupunkimme helmistä. Kävimme siellä kylässä. Venäjänkielisen museokierroksen veti meille (Mosaiikki ry:lle) asiantunteva, seurallinen ja informatiivinen Kari Dahlblom. Kari on soitinasiantuntija, historioitsija ja kanteleen tutkija. Sen lisäksi Kari soittaa itse instrumenttia: hän esitteli meille sen sointia museossa.

Karin väitöskirjan aiheena olivat olleet venäläiset kansansoittimet. Rakkauden musiikkiin hän peri luultavasti jo vanhemmiltaan: äiti soitti pianoa, isä viulua ja mandoliinia. Jyväskylässä on pieni äärimmäisen mielenkiintoinen museo, joka ei ole kovinkaan tunnettu kaupungin venäjänkielisten keskuudessa: kantelemuseon voi sanoa olevan yksi kaupunkimme helmistä. Kävimme siellä kylässä. Venäjänkielisen museokierroksen veti meille (Mosaiikki ry:lle) asiantunteva, seurallinen ja informatiivinen Kari Dahlblom. Kari on soitinasiantuntija, historioitsija ja kanteleen tutkija. Sen lisäksi Kari soittaa itse instrumenttia: hän esitteli meille sen sointia museossa. Karin väitöskirjan aiheena olivat olleet venäläiset kansansoittimet. Rakkauden musiikkiin hän peri luultavasti jo vanhemmiltaan: äiti soitti pianoa, isä viulua ja mandoliinia.

KANTELEEN ALKUPERÄ on muinaisuuden peitossa. Soitin yhdistää monia kansoja. Venäjällä kantele on tunnettu guslina. Se on monikielinen soitin ilman kaulaa. Guslia soittivat Venäjän bylina-eepoksen sankarit: Sadko, Dobrynja Nikititsh ja Solovei Budimirovitsh. Yksi olettamus venäjänkielisen ”gusli”-nimityksen syntymiselle on sen entisaikainen merkitys, joka tarkoitti jännitettyä jousta. Kun siihen liitettiin ontto astia, saatiin soiva instrumentti. Periaatteessa gusli ja kantele ovat kaksi saman soittimen eri nimitystä. Se on läpikäynyt Baltiassa, Skandinaviassa, Venäjällä ja muissa Euroopan maissa omat ainutlaatuiset evoluutiovaiheensa. Kanteleesta tuli guslin lailla yhtä suosittu nimitys. Tutkimuksen kohteeksi kantele soittimena tuli 1800-luvulla, jolloin sitä alkoivat tutkia E. Lönnrot, A. Väisänen, T. Leisiö, A. Tsherepahina ja I. Semakova. D. Bubrihin mukaan itse sana ”kantele” on lainasana muinaisbalttilaisista kielistä. Karjalaisten folkloristiikan tutkijoiden mielestä soittimen nimi juontaa sanoista ”kansi”, ”kantaa”, tai ”kanto”. Karjalan eteläisissä osissa soitin oli nimeltään «kanteleh», «kantelevo» tai «kandalla».

Kansansoittimella on rikas ja pitkä historia – mahdollisesti tuhat tai jopa kaksi tuhatta vuotta. Varhaisimmat todisteet venäläisistä gusleista ovat peräisin Novgorodin löydöistä 1000–1100-luvulta. Mitä taas tulee guslien moninaisuuteen, niitä on Venäjällä melkoinen joukko. Musiikin kehittymisen myötä myös soitin kehittyi.

Ennen vanhaan soitin tehtiin kovertamalla yhdestä puunkappaleesta. Kanteleen koppaan käytettiin leppää tai koivua, kielet olivat hevosen jouhista. Myöhemmin kanteletta alettiin valmistaa liimaamalla runko lepän, kuusen, männyn tai koivun laudoista. Hevosen jouhet vaihtuivat ensin jännerihmaan ja myöhemmin metallisiin – kielten määrä myös lisääntyi. Nykyaikainen kantele on varustettu metallikielillä, joiden määrä vaihtelee viidestä kolmeenkymmeneen yhdeksään.

Soittimella on toisistaan eroavia konstruktioita, teko- ja soittotapoja eri alueilla ja jopa eri kaupungeissa. Kanteleen sukulaisia kansallisessa jousinäppäilysoittimien perheessä ovat liettualaiset kankleksit ja eestiläinen kannel, latvialainen kokle, venäläinen gusli, marien ja mordvalaisten guslit, komien sigudok, udmurttien kres, mantien sangkviltap ja hantien nass-juh, kiinalainen zin, japanilainen koto, armenialainen, azerbaitsanilainen ja turkkilainen kanun. Tsuvassiassa, Tatarstanissa ja Marissa on olemassa esimerkiksi erityinen volgalaisten soitinten ryhmä. Baltian maissa on 6-kielisiä kanteleita. Novosibirskista Jaroslavliin ulottuvalla alueella ja Ukrainassa soitettiin pääasiassa
4-kielistä guslia. Perinteisesti se on viisikielinen soitin. Kanteleen soittotavat ovat näppäily ja soinnuttaminen, myös sekasoittotyyliä käytetään. Lisäksi on olemassa gusleja koskettimilla.

Yhteiskunta, teollisuus, maatalous, maa- ja kaupunkikulttuuri kehittyivät: monet kansansoittimet hävisivät ja niitä pystyy näkemään enää ainoastaan museossa – kantele sen sijaan vain parantui teknisesti.

JYVÄSKYLÄN KANTELEMUSEO avasi ovensa v. 2009 kansanmuusikoiden ”Pelimannitalossa”. Suomen ja mahdollisesti koko maailman ainoan kantelemuseon perustaja Kari Dahlblom kertoi meille, että avaamishetkellä museossa oli vain 40 instrumenttia. Tällä hetkellä kokoelmissa on yli 150 erilaista kanteletta Suomesta, Venäjältä, Ukrainasta ja Baltian maista. Osa soittimista on todella harvinaisia. Soitinkopioita on myös, sillä kaikkein harvinaisimpia alkuperäisiä ei laiteta näytille. Joskus on käynyt myös niin, että museoon annetaan lahjaksi perhekalleuksia. Markku Miettinen esimerkiksi lahjoitti museoon marien guslin tai ”kuslen”. Soitin oli puolestaan hänen isänsä Unton jäämistöstä. Unto työskenteli aikoinaan radiotoimittajana NL:ssa ja toi esille mm. suomalais-ugrilaisten kansojen kysymyksiä Volganrannan alueelta. Jokainen soitin tutkitaan museossa huolellisesti ja säilytetään asianomaisesti. Soittimelle kirjataan museokortti. Museossa on albumi, josta voi lukea jokaisen instrumentin historian ja sen erikoisuudet.

Näyttely on rakennettu alueittain. Erillisellä standilla ovat Keski-Suomen kanteleet. Kirjassaan ”Keski-Suomen kantele” Kari Dahlblom kertoo tämän perinnesoittimen rikkaudesta ja monipuolisuudesta. Siitä ei ole vielä kovinkaan paljon tutkittua tietoa. Lähiaikoina Dahlblomilta ilmestyy vielä kaksi guslista kertovaa uutta kirjaa.

”Päätimme tutkia kaikkia kansallisia gusleja. Gusli on kansainvälinen instrumentti. Muutamat kansat, kuten suomalaiset ja eestiläiset, ajattelevat sen olevan heidän oma kansallinen instrumenttinsa, mutta sen juuret ulottuvat Venäjälle. Balttilaiset kanteleet eroavat suuresti suomalaisista ja venäläisistä kanteleista. Alueella näkyy eurooppalainen vaikutus. Mitä enemmän olen tutkinut guslia, sitä suuremmaksi on kasvanut kunnioitukseni eri kansoja kohtaan ja ylpeys siitä, että meillä Keski-Suomessa on oma, erikoislaatuinen kanteleemme.”

MUSEO SIJAITSEE Palokan Pelimannitalossa, jonka omistaa Jyväskylän seudun Kansanmusiikkiyhdistys. Kansanmusiikin soittajia kutsutaan Suomessa pelimanneiksi (ruotsinkielisestä sanasta spelman), Venäjällä nimitys ”skomoroh” tarkoittaa kiertävää taiteilijaa. Palokan Pelimannitalo on vanha, 1900-luvun alusta peräisin oleva talo, joka haluttiin jo purkaa. Suojeluintoilijoiden ansiosta se kuitenkin restauroitiin v. 2006. Tällä hetkellä talossa on konserttisali ja museo, ja talossa vietetään sekä kulttuuritapahtumia että perhejuhlia. Pelimannitalo on elävä paikka, joka yhdistää loistavasti musiikin historian ja nykypäivän.

Kanteleen historia on aina liittynyt kiinteästi kansanlauluun ja -runouteen. Tarkasteltaessa suomalaista kansanmusiikkia voimme jakaa sen eri vaiheisiin.

Varhaisin kalevalainen periodi. Monilla kansoilla on kanteleen sukuisia instrumentteja, mutta vain karjalaiset ja suomalaiset runoilevat soittimen kanssa ja elävöittävät sitä. Ammoisista ajoista kanteleen alkuperä soittimena on liitetty tietäjävanhus Väinämöiseen. Häntä pidetään karjalaisten ja suomalaisten heimojen esi-isänä ja hän oli yksi tunnetun kansalliseepos Kalevalan pääsankareista. Kanteleen valmistamisen ja sen soittotavan historia kerrotaan erityisessä runomuodossa.

Sen jälkeen syntyi kyläkantele. Tämä oli laajalle levinnein ja suosituin soitin iltamissa ja tansseissa. Kanteleella improvisoitiin ja säestettiin laulua. Suomalainen musiikki on hyvin suruvoittoista. On olemassa kalevalainen sanonta: ”Soitto on suruista tehty, murehista muovaeltu”.

Rikkaat – jotka olivat vain hyvin pieni yhteiskuntaluokka – alkoivat myös kiinnostua kanteleesta. He halusivat kuitenkin erottua rahvaasta ja näin syntyi kysyntä kalliille ja tyylikkäille kanteleille. Syntyi uusia muotoja, soittimia alettiin koristella ja tehdä uppokaiverruksin.

SUOMEN ENSIMMÄINEN JA TUNNETUIN kanteleen soittaja ja kansanlaulujen esittäjä oli jyväskyläläinen – Greta Haapasalo (1813–1893). Hän kulki kanteleineen soittaen ja laulaen ympäri Suomea, matkusti myös Pietariin ja Tukholmaan. Haapasalolle omistettuja muistomerkkejä löytyy Kaustisen kirkon alueelta, Varkaudessa Pirttiniemen hautausmaan läheltä ja vanhalta Jyväskylän hautausmaalta.

Monet lahjakkaimmista säveltäjistä ja muusikoista ovat hakeneet vaikutteita kansanmusiikista. Heistä on tullut kuuluisia ei vain omassa maassaan, vaan myös sen ulkopuolella. Museon seinällä soitinten vieressä on venäläisen muusikon, Venäjän historian ensimmäisen kansansoitinorkesterin perustajan ja johtajan, balalaikkavirtuoosi Vasili Vasiljevitsh Andrejevin kuva (1861–1918). V. 1883 Andrejev työskenteli Pietarissa kansansoitinten kehittämisen parissa. Hän perusti soitonharrastajille orkesterin, joka koostui jousistosta (domra, balalaikka, gusli), puhallinsoittimista (brelka tai zhaleika – svirelin ja paimentorven sukua) ja lyömäsoittimista (nakri – patarumpujen sukua, tehty suurista saviastioista, joiden päälle on viritetty nahka ja tamburiini).

Viktor Panteleimonovits Gudkov (1899–1942) oli runoilija, säveltäjä, kansantieteilijä ja folkloristi, joka oli erittäin kiinnostunut pohjoisen alueen kansanperinteestä ja -taiteesta. Hänen nimeensä liittyy kokonainen kanteleen kehityksen ja rekonstruktion aikakausi. Andrejevin ajatus vanhojen venäläisten kansallissoitinten (balalaikka, domra, gusli) elvyttämisestä innosti Gudkovia uudelleen pohtimaan eri näkökulmia kansansoitinten sarjaan. Hän entisöi karjalaiset kansansoittimet (mm. kanteleen, virsikanteleen, jouhikon ja paimentorvet) ja työsti hankkeen kanteleen sekä yhdistyksen kehittämiseksi. V. 1936 perustettiin Valtiollinen kansanlaulu- ja tanssiyhtye ”Kantele”. Gudkovin ansiosta soitin on säilynyt meidän päiviimme asti – ei vain pelkästään kansansoittimena, vaan siitä on tullut täysimittainen akateeminen ammattisoitin.

K.E. Rautio (1889–1963) oli ansioitunut taidealan toimija, säveltäjä ja kapellimestari Karjalais-suomalaisessa neuvostotasavallassa. Hän oli myös yksi ammatillisen musiikkitaiteen perustajista Karjalassa. Rautio työsti yli 60 kansanmelodiaa ja sävelsi yli 40 laulua: ”Soi minun kanteleeni”, ”Kaunis on Karjalamme” ja monia muita, jotka ovat edelleen Kantele-yhtyeen ohjelmistossa.

”Eriskummainen kantele” (”Minun kanteleeni”) on suomalainen perinteinen laulu kokoelmasta ”Kanteletar”, jonka Elias Lönnrot kokosi v. 1840. Kyseisen kappaleen on levyttänyt suomalaista perinnemusiikkia esittävä kvartetti ”Loituma”. Kansainvälisellä Kaustisen kansanmusiikkifestivaalilla ”Loituma” nimettiin v. 1997 ”Vuoden yhtyeeksi”.

Kantele ei ole pelkästään ainutlaatuinen soitin: se ilmentää ennen kaikkea kansallisen kulttuurin erityistä kauneudentajua, joka juontaa kansan ikivanhasta henkisestä traditiosta. Monien folkloristien mukaan kanteleen erikoisuus piilee siinä, että sillä on muinainen rituaalinen merkitys. Soitinta pystyi soittamaan vain tietäjävanhuksen asemassa oleva henkilö, joka oli korkeamman henkisen viisauden vaalija. Näin soitin palveli myös laulullisessa muodossa säilyneen sukupolvien elämänfilosofian välittämisessä. Kanteleen soittaminen oli määrätynlaista pyhätoimitusta. Kalevalassa kerrotaan, kuinka joka kerta tietäjävanhus Väinämöistä kuuntelemaan tulleet ihmiset, pedot, linnut ja kalat ihastelivat musiikin taianomaisia sointeja.

Ajat ovat muuttuneet – niin myös soittimet. Nykyajan ihminen pystyy hänkin kokemaan ikivanhaa musiikin improvisoimisen iloa, löytämään omat aiheensa ja ilmaisemaan kanteleen avulla tunteitaan – kertomaan oman tarinansa.

MIKÄLI HALUAT lisätietoja tästä ainulaatuisesta soittimesta, voit varata kiertokäynnin kantelemuseosta puh. 044 270 4250 tai sähköposti myynti@palokanpelimannitalo.fi. Museoon voi myös vain tulla, tutustua näyttelyyn omin päin ja ihastella eri soittimia. Soittimen historiasta voi lukea museoalbumista ja ehdottomasti kannattaa kuunnella keskisuomalaista kansanmusiikkia äänitteeltä! Museo on auki tiistaisin klo 16–18.

Mosaiikki ry kiittää Kari Dahlblomia kantelemuseosta mielenkiintoisen tutustumiskäynnin järjestämisestä. Sen ansiosta syntyi tämäkin artikkeli. Haluamme myös ilmaista kiitollisuutemme hänen rakkaudestaan ja kunnioituksestaan venäläistä kulttuuria ja sen traditioita kohtaan.

Teksti ja kuvat: Irina Senkina

Lähteet: https://ru.wikipedia.org/wiki/
https://fi.wikipedia.org/wiki/
www.facebook.com/Suomen-kantelemuseo
http://rkna.ru/exhibitions/cultural-workers/
http://eomi.ru/plucked/gusli/

Suomennos: Tarja Svensk

Siirry ylös