2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 10 (92)


№ 8-9 (90-91)


№ 7 (89)


№ 6 (88)


№ 5 (87)


№ 4 (86)


№ 3 (85)


№ 2 (84)


№ 1 (83)

№ 8-9 ( 90-91 ) 2013

Creative Europe Luova Eurooppa

Luova Eurooppa -ohjelmalla 2014–2020 pyritään takaamaan Euroopan kulttuurillinen monimuotoisuus ja vahvistamaan kulttuurisektorin kilpailukykyä.

Ohjelmalla pyritään parantamaan kulttuurialojen ja luovien toimialojen kilpailukykyä kiinnittämällä voimakkaasti huomiota toimijoiden valmiuksien parantamiseen ja kulttuuriteosten kansainvälisen liikkuvuuden tukemiseen: tuetaan kansainvälisiä kiertueita, tapahtumia ja näyttelyitä, tuetaan eurooppalaisen kirjallisuuden levitystä, tuetaan yleisöjen saavuttamista keinona virittää kiinnostusta eurooppalaisia kulttuuriteoksia kohtaan.

Samalla ohjelma on avainasemassa kulttuurisen ja kielellisen monimuotoisuuden säilyttämiseen ja edistämiseen liittyvien Euroopan unionin oikeudellistenvelvoitteiden täyttämisessä. Luova Eurooppa tukee kansainvälistä yhteistyötä politiikan kehittämiseksi, innovoinnin tehostamiseksi, uuden ja entistä laajemman yleisön saavuttamiseksi ja uusien liiketoimintamallien löytämiseksi.

Se yhdistäisi nykyiset Kulttuuri-, Media- ja Media Mundus -ohjelmat ja sisältäisi uuden rahoituksen tukivälineen, jonka ansiosta pienten ja keskisuurten yritysten (pk-yritysten) ja kulttuurialan ja luovien toimialojen organisaatioiden olisi entistä helpompi saada rahoitusta. Siten se parantaa alan valmiuksia toimia kansainvälisesti ja myötävaikuttaa talouskasvuun ja työpaikkojen syntymiseen.


Silvia Costa, Group of the Progressive Alliance of Socialists and Democrats in the European Parliament.
www.europarl.europa.eu/news/fi

Silvia Costa (S&D, Italia): Kulttuuri on tärkeää Euroopalle ja eurooppalaisille politiikoille. Toisaalta se edustaa sektoria, jonka osuus Euroopan BKT:stä on 7 prosenttia. Lisäksi meillä on eurooppalaista kulttuuriperintöä - sekä fyysistä että immateriaalista. Ohjelmassa painotetaan kulttuurin kahta puolta - liiketoimintaa ja perinteitä. Tapahtuu tärkeä muutos - luvassa on instrumentti, joka tarjoaa laina-apua mikroyrityksille sekä pk-yrityksille, jotka toimivat kulttuuri- ja luovalla sektorilla.

Luova Eurooppa – ohjelman avulla tuetaan muun muassa kirjallisuuden kääntämistä, pelialaa, teattereita sekä elokuvien yhteistuotantoja ja kääntämistä. Ohjelmasta tarjotaan myös tukea elokuva- ja audiovisuaalisalalle digitaaliseen tekniikkaan siirtymisessä. Ohjelma parantaa kulttuurialan ja luovien toimialojen kykyä sopeutua globalisaatioon ja digitalisoitumiseen. Uusi tukiväline antaa kulttuurialalle ja luoville toimialoille rahoitusvakautta sekä helpottaa investoimista innovointiin ja uusille markkinoille pääsyä digitaalisten levitys- ja myyntikanavien kautta. Näin voidaan saavuttaa uusia ja entistä laajempia yleisöjä.

Suoran BKT-vaikutuksen lisäksi näiltä aloilta säteilee heijastusvaikutuksia muille toimialoille, kuten matkailuun ja tieto- ja viestintäalojen sisältötuotantoon. Laajemmin ymmärrettynä luovuudella on tärkeä asema nykyaikaisessa koulutuksessa. Se tukee innovointia, yrittäjyyttä sekä älykästä ja kestävää kasvua ja edistää sosiaalista osallisuutta.

Erittäin myönteisenä pidettiin myös sitä, että ohjelman kautta voidaan vahvistaa kulttuurialaa parantamalla taiteilijoiden ja alan toimijoiden ammatillisia valmiuksia kansainvälisessä kontekstissa ja edistämällä kulttuuriteosten ja - tuotteiden sekä taiteilijoiden, esiintyjien ja kulttuurialan ammattilaisten liikkumista maasta toiseen. Tukea saivat myös sosiaaliset painotukset, kuten kulttuurin saavutettavuuden ja kulttuuritoimintaan osallistumisen mahdollisuuksien parantaminen heikossa asemassa oleviin ryhmiin kuuluvien kannalta (sosiaalinen osallisuus).

Kielellisen monimuotoisuuden osalta ohjelma täydentää kielten oppimiseen liittyviä EU:n toimia. Ohjelmalla ei kuitenkaan puututa koulu- tai arkioppimiseen, jotka kuuluvat Yhteinen Erasmus -ohjelman alaan, vaan siinä keskitytään kulttuuriorganisaatioissa tapahtuvaan sellaisia aiheita koskevaan vertaisoppimiseen ja nopeutettuun oppimiseen, jotka liittyvät alan keskeisiin haasteisiin.

Ohjelman käytettävissä tulee olemaan vuosina 2014–2020 1,4 miljardia euroa.

Hakuprosessi

  • Vähemmän tukimuotoja
  • Sähköinen hakuportaali
  • Toiminta-avustuksista hanketukiin
  • Hakuprosessin yksinkertaistaminen.

Lähde: www.europarl.europa.eu/news/fi/news-room/content/20131114STO24603/html/Silvia-Costa-kertoi-Luova-Eurooppa-ohjelman-t%C3%A4rkeydest%C3%A4

www.minedu.fi/OPM/Verkkouutiset/2012/01/luovaeurooppa.html

Venäjännös: Lidia Popova

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика