• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 2 ( 84 ) 2013

Tilkkutyöt – harrastusta moneksi vuodeksi

Onko tilkkutöiden teko sinulle tuttu käsityön muoto? Selitän sitä vähän niille, jotka eivät vielä tunne sitä. Tilkkutyöt (engl. patchwork) ovat nimensä mukaisesti erilaisista tilkuista ommeltuja tekstiilitöitä. Tämän käsityömuodon historia juontaa todella kauas. Samalla voidaan todeta, ettei se ole syntynyt missään yksittäisessä maassa vaan monissa maissa, ja sen takia jokaisessa maassa on oma tyylinsä. Jo muinaisessa Egyptissä osattiin ommella eri materiaaleista leikattuja tilkkuja yhteen ja luoda uskomattoman kauniita ornamentteja. Englannissa alettiin tehdä runsaasti tilkkutöitä sen seurauksena, kun puuvillakankaiden tuonti Intiasta kiellettiin. Niinpä kaikki, pienimmätkin puuvillakankaan palat, jotka jäivät hamekankaiden leikkuusta yli, kerättiin ja käytettiin muihin käsitöihin. Mitään ei heitetty pois. Tilkuista ommeltiin tyynyjä ja peittoja. 1700-luvulla ne olivat muotia ja todella kysyttyjä.

Venäjällä muodostuivat omat perinteet. 1700-luvulla ihmiset olivat tarkkoja vaatteistaan, etenkin talonpojat. Käytettyjä vaatteita ei heitetty pois vaan ne purettiin ja leikattiin tilkuiksi. Vain kuluneet ja rikkinäiset kohdat poistettiin. Kaikki kelvolliset palat käytettiin uudestaan. Niitä ommeltiin yhteen ja tehtiin taas jotain hyödyllistä: vaatteita, tyynyjä ja peittoja. Niistä paloista, joita ei voitu enää käyttää sellaisenaan, kudottiin räsymattoja ja kynnysmattoja. Toisin sanoen, kaikki säästettiin eikä mitään heitetty turhaan pois. Elämä edellytti säästeliäisyyttä.

Sitten ajat muuttuivat. Ihmiset alkoivat elää vauraammin. Voisi kuvitella, että meidän aikanamme tällainen käsityömuoto voisi helposti kadota. Onneksi se on kuitenkin saanut uutta virtaa ja noussut taas uuteen elämään, mutta täysin eri muodossa. Nyt tilkkuompelua voi kutsua uudeksi nykytaiteen muodoksi.

Mosaiikin toimitus kutsui Maria Kazantsevan vieraakseen ja pyysi tätä kertomaan hieman enemmän tästä kansantaiteen muodosta. Oli mielenkiintoista keskustella tällaisen käsityötaiturin kanssa ja kuulla lisää tästä käsityömuodosta sekä niistä nykyaikaisista menetelmistä, joita tuotteiden valmistuksessa käytetään.

– Maria, haluaisimme tutustua sinuun hieman tarkemmin, joten voisitko kertoa vähän itsestäsi? Mikä toi sinut Suomeen? Miten kauan olet asunut Jyväskylässä?

– Olen kotoisin Venäjältä Hatsinan kaupungista, Leningradin läänistä. Olen ammatiltani kirjastonhoitaja. Vanhempani ovat inkeriläisiä. Muutin Suomeen vasta vähän aikaa sitten. Pidän kovasti Suomesta. Sinä aikana, kun olen asunut täällä, olen ehtinyt opiskella jo kolmella suomen kielen kurssilla: Suomi-I, Suomi-II ja Suomi-III. Opiskelu on tietenkin vaikeaa, mutta minusta on hauskaa selvitä haasteista. Olen aina suhtautunut elämään positiivisesti eikä minulla ole aikaa murehtia.

– Entä tilkkutyöt? Miten kauan olet harrastanut tilkkutöitä?

– Käsityöt ovat aina kiehtoneet minua. Mummo ja äiti tekivät käsitöitä. Otin heistä mallia jo lapsena. Olen käynyt elämäni aikana erilaisissa kerhoissa, kursseilla ja oppitunneilla. Olen aina halunnut oppia jotain sellaista, mitä en vielä osaa. Reilut kymmenen vuotta sitten ihastuin tilkkutöihin. Olen Hatsinan tilkkutyöseuran, Tilkkukvartetin jäsen. Kuluneiden vuosien aikana meistä on tullut jäsenten kesken hyviä ystäviä ja vieläkin, vaikka minä asun täällä ja ystäväni jäivät Hatsinaan, pidämme yhteyttä, jaamme ideoita ja näytämme toisille töitämme. Onneksi nykyään on olemassa internet ja Skype. Teemme kaikki omia töitämme, mutta olemme tehneet jotain töitä myös yhdessä. Tiesittekö, että joka vuosi järjestetään tilkkuompelun festivaaleja?

– Ihanko totta? Miten mielenkiintoista! Kerro siitä lisää!

– Festivaaleja järjestetään joka vuosi Venäjällä ja muissa maissa. Kaikilla juhlilla on omat nimensä ja alan harrastajien hartain toive on päästä festivaaleille, esitellä siellä omia töitään, nähdä muiden töitä, vertailla töitä keskenään ja oppia jotain uutta. Mahdollisuuksien mukaan myös oma seuramme, Tilkkukvartetti, osallistuu tällaisiin tapahtumiin. Töitämme on esitelty useilla festivaaleilla Ivanovossa, Vladimirissa, Suzdalissa, Moskovassa ja Pietarissa. Haluaisin osallistua myös kansainvälisille festivaaleille, mutta toistaiseksi se ei ole onnistunut.

– Maria, minkälaisia töitä sinä teet, vaatteita, peittoja vai tyynyjä?

– Toki on olemassa myös erilaisia vaatemalleja, mutta yleensä niitä lähinnä esitellään vain näyttelyissä ja festivaaleilla. Nykyään tilkkuvaate herättäisi liikaa huomiota ja hämmästystä ihmisten keskuudessa. Peittoja ompelen vain omalle perheelleni, sukulaisilleni ja lahjaksi. Joskus pyydän niitä, joille ompelen peittoja, että he toisivat jonkun palan vanhasta puserosta tai mekosta, erityisesti, jos vaate on ollut rakas ja siihen liittyy hyviä muistoja. Tiedättekö, miten paljon ihminen ilahtuu, kun hän näkee tilkkupeitossa äidin lempimekosta ommellun tilkun tai kirjailun, jonka mummo on ommellut omin käsin?

– Kyllä! Voin kuvitella, että peitosta tulee korvaamaton!

– Olet oikeassa. Ompelin esimerkiksi sellaisen peiton nuorimmalle pojalleni häälahjaksi. Laitoin siihen hänen vaimonsa tekemän kirjailun ja koristelin sen pitsillä. Nykyään töissä käytetään nimittäin tilkkujen ja kangaspalojen lisäksi myös pitsiä, kirjailua, aplikointia ja jopa papyrusta.

– Papyrusta? Uskomatonta! En olisi ikinä voinut edes kuvitella, että sellaista materiaalia voi käyttää tilkkutöissä! Kerrohan, mistä saat aiheen töihisi? Ja miten valitset värit? Entä materiaalit? Minkälaisiin asioihin ommellessa voi törmätä?

– Mistäkö saan ideoita? Sitä prosessia on mahdotonta selittää. Ideoita voi saada yhtäkkiä jostain kankaan kuviosta tai pinnasta. Käyn usein museoissa ja saan sieltä paljon ideoita töihini. Joskus vain katselen ympärilleni ja näen sellaista kauneutta, että saan heti valmiita ideoita siitä, mitä haluan tehdä. Sitten ajatus kasvaa vaatimusten mukaan: mistä materiaaleista kuvio tehdään (useimmin teen juuri tilkkukuvioita), millä tekniikalla ja minkälaista väriskaalaa haluan käyttää. Värien valinta on tärkeää, sillä kaikkien pitää sointua harmonisesti toisiinsa. Muuten työ hajoaa palasiksi eikä se näytä yhtenäiseltä. Jotta niin ei kävisi, saatan työn aikana asetella valmiita osia moneen kertaan. Otan valokuvia, että pystyisin paremmin hahmottamaan ja ymmärtämään, miltä valmis kuva tulee näyttämään. Katselen työtä välillä kauempaa, niin kuin taidemaalari. Tilkkukuvion tekeminen on ihan oma luova prosessinsa, joka edellyttää tiettyjä taitoja, tietoa ja tietysti – aikaa. Yritän käyttää töissäni erilaisia ompelutekniikoita. Haluan kokeilla joka kerta jotain uutta, epätavallista. Luen paljon kirjallisuutta aiheesta. Löysin internetistä vähän aikaa sitten ohjeistuksen siitä, miten vanutikkaus pitäisi tehdä oikeaoppisesti. Nyt opettelen sitä. Joitain valmistustekniikoita olen keksinyt itse. Näyttelyissä ja festivaaleilla minua sitten pyydetään jakamaan taitojani ja kertomaan, miten jotkut työt on valmistettu. Sen jälkeen olen muutaman kerran nähnyt muiden tekemiä töitä, jotka on valmistettu juuri samalla tekniikalla, jota itse olen käyttänyt.

– Maria, sinulla on ollut niin rikas elämä Venäjällä. Nyt asut kuitenkin Suomessa. Pystytkö täällä toteuttamaan itseäsi?

– Kun muutin Suomeen, halusin löytää samanlaisen seuran tai yhdistyksen, joka tekisi tilkkutöitä. Täälläkin on sellainen seura. Yleensä käsityöihmisten joukkoon pääsee helposti kurssien kautta. Aloin etsimään sellaisia kursseja ja löysinkin yhden. Aluksi teimme savitöitä, sitten teimme pajutöitä ja opimme maalaamaan eri materiaaleja. Sen jälkeen huovutimme villaa ja opimme tekemään huopatöitä. Toisin sanoen, kaikkea kokeiltiin vähäsen. Sekin oli mielenkiintoista. Kun kansalaisopisto järjesti uusia kursseja, ilmoittauduin nimenomaan tilkkutöiden kurssille. Siellä tapasin ihmisiä, jotka kuuluvat vastaavaan jyväskyläläiseen yhdistykseen. Täytyy muuten todeta, että täällä opetetaan ihan eri tavalla kuin Venäjällä. Suuntaus on ihan toisenlainen. Yhdellä tunnilla pyydettiin tekemään luonnos ja kuukauden kuluttua piti tuoda valmis malli. Minä toin heti valmiin, koko mittakaavassa tehdyn työn, kun toiset toivat vain pienen kokoisia malleja. Kurssin opettaja, Minna Lahdenperä arvioi työni heti ja kansalaisopiston ompelutöiden suunnittelijaopettaja Eija Aitola ehdotti, että pitäisin näyttelyn, sillä heillä oli sattumalta sopiva paikka tiedossa. Ilahduin kovin, mutta kun näin kyseisen salin, aloin epäröidä, riittääkö minulla töitä, että niistä saisi kokonaisen näyttelyn. Hatsinalaiset ystäväni auttoivat ja antoivat omia töitään näyttelyyn. Näyttely pidettiin 8.–31.3.2012 Vaajakosken kirjaston näyttelysalissa.

– Sinuahan saa sitten onnitella! Et ole asunut Jyväskylässä vielä kauaa ja olet jo pitänyt oman näyttelyn! Heti nousee kysymys tulevaisuuden suunnitelmistasi.

– Haluaisin pitää näyttelyn Jyväskylän lisäksi vielä muissakin Suomen kaupungeissa. Jos totta puhutaan, haluaisin päästä myös kansainvälisille festivaaleille. Niin kuin sanotaan: esittelemään itseäni ja katselemaan toisia. Sellaisille festivaaleille pääsee vain käsityöyhdistysten jäsenet, kuten Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry. Toivon, että vielä joskus minä ja työni saamme osallistua kansainvälisiin näyttelyihin tai festivaaleille.

– Mitkä muut asiat sinua kiinnostavat?

– Rakastan matkustamista. Matkailu on intohimoni! Haluaisin käydä Lapissa. Se on unelmani!

– Toivotan onnea, että unelmasi vielä toteutuisivat! Voi olla, että Lapin luonto antaa sinulle uutta inspiraatiota ja saamme ihastella taas uusia töitäsi.

Teksti: Tatjana Sojunen
Kuvat Maria Kazantsevan arkistosta

Suomennos: Päivi Nironen

Siirry ylös