• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 7 ( 60 ) 2010

Ruumiillisen sairauden aiheuttama henkinen kriisireaktio

Tieto vakavasta ruumiillisesta sairaudesta tulee usein yllättäen. Koko ihmisen aikaisempi tuttu arki häiriintyy, ja hän huomaa olevansa oudossa ja pelottavassakin tilanteessa. Tähän ei ole ollut mahdollisuutta valmistautua henkisesti. Vakava sairaus vaikuttaa jokaisen sairastuneen tunteisiin ja mielenterveyteen jollakin tavalla, enemmän tai vähemmän.

Ruumiin sairastuminen ei ole koskaan pelkästään ruumista koskeva kriisitilanne. Sairauden vaikutukset ulottuvat useimmiten moniin muihinkin asioihin elämässä. Ajatukset valtaa kokonaan uusi tilanne, joka aiheuttaa ahdistuksen ja pelon tunnetta. Mieliala voi olla myös masentunut ja toivoton. Harrastaminen, työn tekeminen ja ihmissuhteet voivat myös muuttua.

Yleensä ensimmäinen reaktio huonon uutisen kuulemiseen on hämmennys, pelko ja levottomuus. Ihminen voi olla lamaantunut eikä kykene näkemään tilannetta todellisena. Puhutaankin shokkivaiheesta, jolloin mieli sulkeutuu osittain todellisuudelta ja saa ikään kuin lisäaikaa ottaa vastaan järkyttävä tieto.

Tätä seuraa jonkin ajan kuluttua hidas avautuminen todellisuudelle. Kun mielen vahva suojautuminen vähenee, lisääntyvät myös ahdistavat tunteet. Mielen keinot hallita tilannetta ovat kuitenkin tässä vaiheessa jo heränneet ja ne ovat monipuolisempia. Yrittäessään hallita epämiellyttävää oloa joku voi olla liiankin toimelias, joku taas pyrkii hakemaan turvaa toisista ihmisistä ja joku hankkii pakonomaisesti tietoa, jotta voisi ymmärtää tilannetta. Kaiken tämän tavoitteena on jotenkin saada tilanne hallintaan ja tasapaino palaamaan.

Sairastuminen tuntuu usein epäoikeudenmukaiselta. Miksi juuri minä? Minähän olen aina pitänyt hyvää huolta itsestäni, eikä meillä ole suvussa tällaisia sairauksia. Mieltä voivat vaivata myös syyllisyyden tunteet. Tämä siitä seurasi, kun en ole huolehtinut itsestäni, kun olen päästänyt itseni läskiksi, kun olen näin kelvoton ja heikko. Syitä sairastumiseen haetaan itsestä ja muista. Tämänkin ajattelun takana on ihmismielen pyrkimys ahdistavan todellisuuden hallintaan. Jos vain löytyisi jokin järkevä selitys tai syntipukki, ei sairaus tuntuisi niin pelottavalta, käsittämättömältä ja ahdistavalta. Näihin ajatuksiin ei kannata kuitenkaan juuttua, koska voimia tarvitaan sairaudesta ja siihen liittyvistä hoidoista selviytymiseen.

Joillakin ihmisillä voi olla niin voimakas pelko sairautta kohtaan, että he kieltäytyvät tunnustamasta tosiasioita. He eivät halua puhua sairaudesta ja yrittävät olla ajattelematta sitä. He saattavat vakuutella, että hyvin menee ja pitävät pahan olon myöntämistä heikkouden merkkinä. Aluksi tämä voi helpottaa ahdistusta, mutta sairauden kieltäminen estää myös sen hoitamisen ja tarvittavan levon. Ihminen tuhlaa voimansa tunteiden tukahduttamiseen sen sijaan, että suuntaisi kaikki voimat paranemiseen. Tukahdutetut tunteet aiheuttavat elimistössä painetta ja se taas purkautuu fyysisinä oireina: saadaan päänsärkyä, vatsavaivoja, univaikeuksia jne.

Potilaan ja hänen läheistensä on hyvä ymmärtää, että kaikenlainen mielen kuohunta on normaalia reagointia ihmiselle, joka on kokenut rajun ja turvallisuutta ravistelevan tilanteen. On tärkeää ymmärtää, että nämä tunteet on voitava purkaa ulos, jotta tilanteeseen voidaan vähitellen sopeutua. Läheiset voivat olla tukena pelkästään olemalla läsnä. Sairastunutta ei pidä millään tasolla hylätä, vaikka hän on kiukkuinen ja vaikea. Omaisia tilanne voi koetella ja hekin tarvitsevat tukea. Sairaalassa tai lääkärin vastaanotolla voi perheen jaksamiseen liittyvät asiat myös ottaa puheeksi.

Sirkku Suikkanen
Psykologi

Siirry ylös