Tässä numerossa:
Arkisto:
№ 11 ( 33 ) 2007
Syystalven aika…
harmaus, pimeys, hiljaisuus.
Päivä, vasta koittanut, jo alkaa hiipua...
maa odottaa käärinliinaa – lunta,
me odotamme Joulua.
Kulkunen jossakin…
kajahtaa odotellen
ihanaa matkaa…
Lev Mikaelov
Meidän perheessämme on aina ollut ja on yhä sellainen perinne, että kokoonnumme vuoden loppupuolella juhlapöydän ääreen; se tapahtuu joko Jouluna tai Uutena vuotena, sen lisäksi kahdella läheisellä on joulukuussa vielä syntymäpäivät… Sen vuoksi tämä vuoden lopulla tapahtunut sukulaisten kokoontuminen on yleensä ollut osanottajamäärältään monilukuinen ja ennustettavissa oleva tapahtuma. Tässä on tehtävä pieni tarkennus (jotta lukijan päähän ei juolahtaisi vääränlaisia ajatuksia siitä, mitä tämä perinne pitää sisällään). Perinteenä oli nimenomaan tehdä yhteenvetoa menneestä vuodesta juhlapöydän ääressä istuen, muistella, mitä menneenä vuonna on tapahtunut, mitä hyvää ja mitä huonoa… Tuolloin pöydän ympärillä oli tietenkin vain ystäviä, sukulaisia ja läheisiä. Muuten, satunnaisia vieraita otettiin seurueeseen ilomielin, ja heillä oli täysi oikeus tulla joukkoomme ja kuulua osaksi sitä. Uskokaa pois, että suuri (mieluiten pyöreä) juhlapöytä, jonka ympärillä istuu läheisiä ihmisiä, on sopivin paikkaa kertoa omia ajatuksia, muistella mennyttä vuotta tai – jos niin voi sanoa – tehdä tiliä omasta vuodesta, esittää toivotuksia sekä itselle että muille ja nostaa lopuksi malja - nimenomaan malja - eikä vain kipata ryyppylasia.
Nykyään kokoontuminen ei aina onnistu samalla tavoin ja samalla kokoonpanolla, valitettavasti… Siitä huolimatta olen päättänyt pitää perinnettä yllä, ja nyt olen jo muutaman vuoden ajan tehnyt yhteenvetoa menneestä vuodesta paperille, analysoinut tapahtumia tai vain pohtinut niitä pienten katsausten, huomioiden tai vain toivotusten muodossa.
Sympaattinen suomalainen vuosi
Kuluva vuosi 2007, joka jo vääjäämättä kulkee loppuaan kohti, oli hämmästyttävän rauhallinen, hiljainen ja tasatahtinen vuosi; haluaisin sanoa, että se oli sympaattinen suomalainen vuosi. Jopa itse luvulla 2007 on mielestäni aina tuntunut olevan myönteisiä vaikutuksia. Myös omassa elämässäni on ollut yksi epäilemättä tärkeä ja hyvin myönteinen tapahtuma: olen saanut pysyvän työpaikan, mikä tietenkin on erittäin tärkeää minulle Suomessa asuvana ulkomaalaisena. Tämän tapahtuman rinnalla muut eivät oikein erotu, suuria tapahtumia ei varmaan ollutkaan, ja myös työ on vienyt enemmän voimia ja muuhun aikaa on jäänyt vähemmän. Silti minulla on joitakin ajatuksia, joita haluan jakaa kanssanne. Esimerkiksi, jotkut stereotypiat suomalaisista ovat muuttuneet; päivittäisen yhdessäolon ja kontaktien kautta olen oppinut enemmän ihmisten luonteista, tavoista, käyttäytymisestä työssä jne. Se on myös kiistattoman positiivinen asia, siitä voi jo tehdä johtopäätöksen, että assimilaatioprosessini etenee, raskaasti kitisten, mutta kuitenkin etenee kohti huippuaan. Haluan korostaa seuraavaa: jos olet kerran päättänyt tehdä perustavanlaatuisen elämänmuutoksen, päättänyt elää muualla kuin omassa maassasi, niin silloin pitää mahdollisimman nopeasti päästä sisään ja sopeutua tähän täysin uuteen yhteiskuntaan, unohtamatta kuitenkaan omaa syntyperää. Se on hyvin vaikeaa. Se näyttää olevan jokaiselle vaikeaa omalla tavallaan, jokaisella on omat erityispiirteensä. Mutta se on itsestään selvää ja välttämätöntä.
Matkailu avartaa
Koska kirjoitan tänä vuona ”raporttia” suomen- ja venäjänkieliselle lehdelle - siis lähinnä Suomessa asuville venäläisille ja suomalaisille - niin yritän muistella enemmän suomalaisia tapahtumia, jotka ovat tänä aikana jättäneet jonkunlaisen jäljen elämääni. Toistan, että tämä vuosi oli todellakin hyvin rauhallinen ja vähätapahtumainen. Kuten aina, sain valtavasti miellyttäviä kokemuksia eri puolille Suomea tekemistäni lyhyistä matkoista ja pienistä retkistä. Jos ensimmäisinä Suomessa asumisen vuosina meitä kuljetettiin kurssien puitteissa eri kaupungeissa, josta heille (kurssien järjestäjille) suuri kiitos, niin nyt voin itse valita vapaapäiväni reitin, istuutua autoon ja lähteä tuulen mukaan… Ei ole lainkaan tarpeen lähteä jonnekin kauas, myös Keski-Suomessa on monia paikkoja, jotka ovat mielestäni omaperäisiä ja kiinnostavia. Mainitsen vain muutaman: Muurame, Tikkakoski, Petäjävesi, Korpilahti, Jämsä, Laukaa. Ne ovat lähellä Jyväskylää, niihin helppo mennä ja mikä tärkeintä, se on halpaa. Jos ette ole käyneet noilla paikkakunnilla, niin kokeilkaa ja olen varma, että löydätte teitä itseänne kiinnostavia paikkoja ja koette mukavia hetkiä.
Erityisesti haluan tuoda esille paikkakunnan, joka on aika kaukana Jyväskylästä, tarkoitan Helsinkiä. Lopultakin olen tutustunut tähän kaupunkiin ja rakastunut siihen, olen tänä vuonna ollut siellä muutaman kerran ja löytänyt muutamia aivan ihastuttavia paikkoja. Tutustumisemme jatkuu tietenkin edelleen. Haluan siteerata tähän Ilja Repinin Helsingistä esittämiä sanoja, joissa omat vaikutelmani toistuvat äärimmäisen tarkasti: ”Helsinki on Pariisin nurkkaus, se on Eurooppaa. Suurenmoinen arkkitehtuuri on omintakeista ja hauskaa, puistokadut nauravat iloisten ihmisten riemua…” Ja todellakin, ihmiset, jotka ovat käyneet Euroopan eri kaupungeissa, voivat tunnustaa: kyllä, ja myös Helsinki…, ja totta kyllä että nurkkaus… (entä Moskova, olisi mielenkiintoista tietää, minkä nurkkaus se turistien mielestä on?)
Vielä erään stereotypian - Suomen alakuloisuuden ja yksitoikkoisuuden - voi asettaa epäilyksenalaiseksi. Vakuutan teille, että vain toimettomuus on yksitoikkoista ja alakuloista. Matkustelu ja retket avaavat eteenne kirkkaita vaikutelmia ja aistimuksia jopa tästä ankarasta pohjoisesta maasta.
Joulun kynttilät syttyvät
Pari sanaa Joulusta. Suomalaiselle Joulu on eräs tärkeimmistä juhlista, senhän kaikki tietävät. Joulu on täällä yhtä pyhä kuin aamuinen kahvikuppi. Joulutunnelma ilmestyy jo marraskuussa ja sitä kestää uuteen vuoteen saakka. Sen näkee kaikessa ja kaikkialla ja siihen sisältyy odotusta jostakin valoisasta, lapsenomaisesta - siis juhlan ja ilon odotusta. Sinusta ja olosuhteista riippumatta se imeytyy sisimpään, vuosien myötä yhä syvemmälle ja syvemmälle. Mutta eihän meillä (Venäjällä) aikaisemmin koskaan vietetty Joulua, me olemme kasvaneet toisessa maassa ja tottuneet toisenlaiseen juhlaan. Meillä Joulu muuttui Uudeksi vuodeksi. Me olemme aina odottaneet Uutta vuotta, joka tarkoitti kuusta, juhlaa ja ilonpitoa, mutta siihen ei kuulunut sellaista erityistä ja hienovaraista, mitä Joulussa on, siihen ei kuulunut sitä vaaleaa enkeliä, joka sytyttää satoja tuhansia kynttilöitä koteihin ja jotakin myös sieluihin. Mutta silti sellaista tarvitaan, eikö niin? Se hullun hauska uuden vuoden – anteeksi – ryyppyjuhla venäläiseen malliin on jo häviämässä, myös Venäjällä ihmiset juhlivat yhä enemmän Joulua, ja joulu- ja uudenvuodenlomia vietetään yhä enemmän rauhallisessa pohjoisessa maassa. Siinä on vain se, että heidän pitää juhlia ensin yleismaailmallista Joulua 25. päivänä, sitten vanhaan tapaan Uutta Vuotta ja sitten vielä venäläistä 7. päivän Joulua. Minä en ymmärrä näitä kahden kirkon periaatteellisia kannanottoja, sitä, että ne eivät voi eivätkä halua sopia siitä, että kirkollisia juhlia vietettäisiin samoina päivinä. Se olisi ihmisille helpompaa ja mukavampaa, eikä siitä Jeesuksellekaan koituisi mitään haittaa. Tunnustan, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän odotan Joulua, ja Uusi Vuosi on jäämässä taka-alalle, vaikka myös sitä juhlitaan tavan vuoksi.
”Lyseossa kajahtivat laukaukset”
Tietenkään en voi olla muistelematta Tuusulan tragediaa... Rauhalliseen, tasaiseen suomalaiseen elämään tunkeutuu yhä useammin välähdyksiä todellisuudesta, pahasta todellisuudesta, joka on vihamielinen suomalaiselle elämäntyylille. Mutta me elämme todellisessa, nykyaikaisessa maailmassa, jossa on paljon, hyvin paljon, pahoja viruksia. Nämä virukset – aivan samoin kuin sairauksia aiheuttavat virukset - tarttuvat ennen kaikkea lapsiin ja heikkoihin ihmisiin, jotka eivät ole varautuneet niihin. Ja halusi sitä tai ei, niin meitä ympäröivää maailmaa tulee tarkastella realistisesti, siinä tapahtuvia asioita pitää osata analysoida ja katsoa, sopivatko ne meille vai ei... Ajatelkaa, kuinka paljon Suomessa on erilaisia tieteellisiä tutkimuskeskuksia, kuinka paljon on ihmisiä, jotka tutkivat mitä erilaisimpia aiheita, aloja jne! Mitä kaikkea he tutkivatkaan! Kosmopoliittisuutta, järvisimpukoiden populaatioita, vallankumouksen vaikutuksia Venäjällä ja tavallisten tikkojen muuton ja lisääntymisen välisiä yhteyksiä - siis hyvin monia eri aloja. Minusta tuntuu, että jopa liian monia näin pienelle maalle. Minusta tuntuu myös siltä, että näiden suurten asioiden vuoksi on unohdettu jotain tärkeää, menetetty jotakin, ei ole osattu varautua... Tietenkin Jokelan koulun tapahtumat olivat ennenkuulumaton tapaus, sellaista ei voi arvata tai estää, se on useimmiten mahdotonta... Mutta... Mutta sitähän edelsi varoitus! Sitä ei uskottu... Olihan samanlaisia tragedioita ollut pahan viruksen läpeensä tartuttamissa Amerikan osavaltioissa! Niitä ei otettu huomioon... Hyväuskoinen, hyväuskoinen Suomi! Tämän surullisen teeman päätteeksi seuraavat rivit:
”Meillä on kaikki hyvin, ei Meillä mitään tapahdu!
Mitä? Ai sellaista? Vaan ei Meillä!
Terrori, murhat, mafia –
kaikki se pahuus
on meille vierasta...”
Sinisilmäisten uppiniskaisuudella
vakuutteli tämä kylmä maa.
Mutta lyseossa kajahtivat laukaukset
ja veriset kaiut jähmettyivät
todellisuuteen,
niin yksinkertaiseen ja pelottavaan...
Piikki suoraan sydämeen...
Sinisilmäisten silmät tummenivat.
Läpitunkevana kaikuu
mykkä kysymys: miksi?
Venäjä tutustuu pohjoiseen naapuriin
Entä mitä Venäjälle kuuluu? Mielestäni Venäjällä vuosi 2007 oli myös suhteellisen rauhallinen vuosi. Minusta tuntuu ja minua ilahduttaa suuresti - toisaalta venäläisenä toisaalta Suomessa asuvana ihmisenä - se, että Suomen ja Venäjän väliset suhteet ja yhteydet ovat viime vuosina laajentuneet paljon ja nimenomaan positiiviseen suuntaan. Venäjällä on tarjolla yhä enemmän tietoa pohjoisesta naapurista. Ihmiset tutustuvat enemmän historiaan ja kulttuuriin, ja se on hyvin tärkeää.
Vielä noin seitsemän vuotta sitten keskivertovenäläisen suhtautuminen Suomeen oli halveksivan alentuvaista, sanoisin jopa että tietämätöntä: ”Niin, asuuhan siellä sellaisia... Niin ne... Mikäs siinä, kansahan sekin on. Suomen sodassakin (=talvisota, suom. huom.) sinnittelivät meitä vastaan... Sanalla sanoen - tš........y” (=tšuhontsy, venäläisten suomalaisista käyttämä haukkumasana, suom. huom.) Joku muisteli suomalaisia hiihtäjiä, jääkiekkoilijoita ja Haapasalo-nimistä näyttelijää... Siihen sitten päättyikin tietämys suurimmalla osalla venäläisistä.
Nyt on jo aivan eri juttu. On ilmestynyt paljon kirjallisuutta, Venäjällä kuunneltavassa pop-musiikissa suomalaisella musiikilla on vankka asema ja vuosittain Pietarissa käy suomalaisen taiteen eturivin nimiä esiintymässä, pitämässä näyttelyitä ja niiden avajaisia. Myös melkein kaikki tutut ja ystävät ovat jo käyneet eri puolilla Suomea. Suomalaisista käytettävää haukkumasanaa kuulee yhä harvemmin, no, joskus kyllä sanotaan hellittelevästi ”finiki”... Kuten tunnettua, suomalainen tuotteiden laatu on ollut ja pysyy mittapuuna, laadun ”yleisvenäläisenä” tunnusmerkkinä (koska oma venäläistä ei enää ole). Yleensäkin suhteet kehittyvät, turismi kukoistaa ja kriisinomaisen naapurisuhteiden viilenemisen jälkeen on nyt havaittavissa huomattavaa lämpenemistä.
Jalkapallofanina olen pannut merkille kaksi tapahtumaa: Zenitin voiton Venäjän mestaruuskilpailussa ja Venäjän joukkueen pääsyn Euroopan finaaliin. Se, että venäläiset pääsivät Euroopan mestaruuskilpailuihin, on mielestäni suoranainen ihme. Kuten Hiddink sanoi, Venäjän joukkueen pelaaminen on kuin venäläistä rulettia – tyhjässä lippaassa on yksi patruuna. Ja ihme ja kumma, juuri se osui! Ja pietarilaiset ovat tietenkin huippuja, kuunnelkaahan tätä: ”Zenit on Mestari!!!” Nyt on toteutunut se, mitä pietarilaisten fanit ovat vuosikausia huutaneet.
Jouluhyörinää
Palataan kuitenkin takaisin Suomeen... Laskeudutaan lähestyvän Joulun lumoavaan tunnelmaan! Ja heti päälle vyöryy valtavasti hommia: mistä, kenelle ja kuinka paljon pitää ostaa lahjoja, kenet pitää kutsua, kenelle soittaa tai kirjoittaa, kenelle ei edes huvittaisi... Minne ja milloin pitäisi matkustaa, missä ja kenen kanssa (ja mitä syöden ja juoden) viettää juhlia.. Jne jne. Tämä kaikki hyörinä vuoden lopussa tuo muuten myös meidän suomalaiseen tasatahtiseen elämäämme eloisuutta, jopa jonkinlaista mielihyvää. Jokaisen vuoden lopussa tulee säännönmukaisesti, ikäänkuin huipentumana, joulu ja sitten uudenvuodenaatto; ja me vajoamme lahjojen antamisen ja saamisen iloiseen euforiaan. Minä itse jopa pidän kovasti tästä kaikesta. Entä te?
Päätössanat
Päätössanoissa tehdään yleensä yhteenveto siitä, mitä on kirjoitettu, viedään juttu loogiseen päätökseen, ikään kuin johdatetaan lukija tärkeimmän ajatuksen äärelle. Minä en todellakaan aio tehdä sitä, koska näistä pohdinnoistani tuli kovin kaoottisia, hajanaisia ja - voin tunnustaa - välillä aivan päättömiä. Silti uskallan toivoa, että lukijasta oli kuitenkin mielenkiintoista kuulla, mitä vuonna 2007 oikein tapahtui, millaiset ongelmat koskettivat Suomen kansalaisia ja ei-kansalaisia, ehkäpä joku sai tietää jotain uuttakin.
Toivotuksia
Ensinnäkin toivotan Sinulle, hyvä lukija, Joulun lämpöä ja lempeää rauhaa sieluun, toivon, että jouluiltoina ympärilläsi on vain läheisiä ja rakkaita ihmisiä. Jos niin käy, niin sehän tarkoittaa, että sinä olet vielä jollekin tarpeellinen, et elä turhaan…elät sen vuoksi että… ja jumala suokoon… Toiseksi, toivotan sinulle, tiedonhaluinen lukija, hauskaa Uuden vuoden juhlaa. Toivon, että vietät sen perinteisesti ja kunniakkaasti ja että sinua ympäröivät samat ihmiset kuin jouluiltoina. Toivon, ettet innostu liikaa uudenvuoden juhlahulinasta; muista, ettei se ole edes muodikasta! Toivon myös, että uudenvuodenyön ennustukset lupaavat sinulle kaikkea sitä mitä toivot. Eikä tarvitse ujostella, esitä selkeitä ja vapautuneita toiveita! Minä puolestani lupaan ja vannon, että pidän koko tuon ajan ristittyjä sormia selän takana (pitää peukkuja, suom. huom.) Toivon, että toiveet toteutuvat, ehdottomasti! Ja – menestystä! Menestystä! Menestystä!
Lev Mikaelov, Jyväskylä, 2007