• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 3 ( 07 ) 2010

Maailma armenialaisten taiteilijoiden silmin

Samvel Gabrielyan, Sebastian Boulter ja Robert Askaryan

Tapasin nuoren tamperelaisen taiteilijan Sebastian Boulterin Vanhan kirjaston luona olevassa puistossa. Tapaamisen aiheena oli näyttely, joka järjestettiin tämän vuoden kesäkuussa tamperelaisessa galleria Emilissä. Näyttelyssä oli esillä armenialaisten, kansainväliseen GAM-art-liittoon kuuluvien taiteilijoiden Samvel Gabrie-lyanin, Arnold Meliksetyanin ja Robert Askaryanin töitä. Näyttely kesti kaksi viikkoa, ja katsojien arvioitaviksi oli tuotu yli 100 Artsahin alueelta kotoisin olevien taiteilijoiden työtä (Artsah, Vuoristo-Karabahin tasavalta). Näyttelyvieraat antoivat erinomaista palautetta suurenmoisista, omaperäisistä töistä, jotka oli tuotu kaukaisesta ja lähes tuntemattomasta Armeniasta.

Nuori tamperelainen taiteilija Sebastian Boulter oli vieraiden mukana kaupunkikierroksella. Sebastian esitteli kaupunkia ja sen nähtävyyksiä taiteilijoille hyvin perusteellisesti. Minulle hän kertoi siitä, miten armenialaisten taiteilijoiden näyttelyprojekti sai alkunsa.

Näyttely Vuoristo-Karabahista

- Olin Armeniassa kiertomatkalla, kävin Jerevanissa ja muissa tämän eteläisen vieraanvaraisen maan kaupungeissa, aloitti Sebastian Boulter kertomuksensa. - Olin kuljeskelemassa Stepanakertin (kaupunki Vuoristo-Karabahissa) kaduilla ja näin taidetyöpajan. Sen ikkunoiden läpi näkyi tauluja ja niitä maalaavia oppilaita. Minä kiinnostuin ja aloin kurkistella ikkunaan nähdäkseni tarkemmin. Kadulle tuli mies - sittemmin kävi ilmi, että hän oli taiteilija Samvel Gabrielyan - ja hän kutsui minut sisään. Tutustuimme, katselimme tauluja, joimme kahvia ja puhuimme taiteesta. Siinä samalla syntyi idea näyttelystä.

Palattuani kotiin Tampereelle keskustelin kaupungin kulttuuripalveluissa mahdollisuudesta järjestää armenialaisten taiteilijoiden näyttely. Kulttuuripalveluissa työskentelevä Elise Pedersen kiinnostui ehdotuksesta ja auttoi taiteilijavierailun järjestämisessä. Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut tarjosivat taiteilijoille salin näyttelyn järjestämistä varten sekä huolehtivat heidän asumisestaan.

Kun olin keskustellut Sebastyanin kanssa, minulle tuli mieleen haastatella myös taiteilijoita. Varmaankin Mosaiikki-Tampere-lehden lukijoista olisi mielenkiintoista kuulla näiden aurinkoisesta Armeniasta tulleiden vieraiden vaikutelmia Suomen-matkastaan sekä heidän taiteellisista suunnitelmistaan. Onnistuin tapaamaan ja keskustelemaan kahden taiteilijan kanssa.

«Kaikki taiteilijat elävät samaa tuskaa»

Ensimmäinen keskustelukumppanini oli Robert Askaryan. Hän kertoi itsestään seuraavaa:

- Saanko esittäytyä, olen Robert Askaryan, taiteilija; maalaan tauluja ja teen myös veistoksia. Maalaan kaikkea sitä, mihin huomioni kiinnittyy tässä maailmassa. Herään yleensä aikaisin aamulla, koska ajatukset eivät anna minun nukkua pidempään.

- Kertokaa, missä olette opiskellut?
- Opiskelin Jerevanin taideopistossa, sen jälkeen asuin jonkun aikaa Moskovassa. Olen osallistunut erilaisiin näyttelyihin ja ollut tekemisissä oman sukupolveni taiteilijoiden kanssa. Olen sitä mieltä, että tavanomaisen opiskelun lisäksi taiteilijan tulee opetella elämään ja luomaan, kulkemaan omaa tietään elämässä, ja se tie itse kasvattaa sinua; ihminen oppii myös virheistään.

- Minkä ikäisenä aloitte maalata?
- Viisivuotiaana. Aluksi piirsin värikynillä, sitten aloin maalata. Yhteen aikaan harrastin myös tanssia eräässä ryhmässä. Nyt toimin opettajana Stepanakertin kaupungin taidekoulussa. Tunneillani käy 5-6-vuotiaita lapsia. Minun aikanani sellaista ei ollut lainkaan.

- Oletteko kuvataiteen lisäksi kiinnostunut muista taiteen aloista?
- Kyllä, taulujen maalaamisen lisäksi osaan myös soittaa useita soittimia. Taitelija on luova ihminen ja hänen lahjakkuutensa on monipuolista. Se on elämää, jokaisen tulee sepittää edes yksi oma laulu.

- Monissa teidän töissänne on sekoitettu eri tyylejä, kuten abstraktionismia ja kubismia. Käytättekö mielellänne nimenomaan näitä tyylejä?
- Rehellisesti sanottuna en ole edes ajatellut tekniikkaa ja tyyliä.

- Toisin sanoen, tuo kaikki tulee teistä sisältäpäin?
- En edes haluaisi sanoa sitä omaksi tekniikakseni. Kun herää aamulla ja kaikki on hyvin, sydän haluaa laulaa, ja se innostaa tekemään taidetta. Mielestäni se on ihan tavallista taiteilijalle. Jokainen taiteilija laulaa todellisuudessakin joka päivä, hänen elämänsä on kuin yhtä samaa laulua, ja se laulu pitää laulaa alusta loppuun saakka. Puhun tietenkin kuvaannollisesti.

- Onko maalaaminen teidän päätyönne vai teettekö muutakin?
- Ei, en tee mitään muuta. Työ taiteen parissa on päätyötäni, elän ja ansaitsen sillä. Jokainen nainen antaa elämän uudelle ihmiselle, samoin jokainen taiteilija on ikään kuin raskaana omista ideoistaan, ilman niitä hän ei pysty luomaan.

- Onko teoksianne näytteillä jossakin?
- Minulla on ollut yhteisnäyttelyjä muiden taiteilijoiden kanssa. Olen osallistunut kolme kertaa kansainvälisiin symposiumeihin Brasiliassa ja Iranissa, olen osallistunut myös kansallisiin kuvanveistosymposiumeihin. Ja kaikkialla taiteilijoiden ja kuvanveistäjien kanssa keskustellessa ymmärtää sen, että koko maailman taiteilijat elävät samaa tuskaa. He ovat kuin veljiä, joita sama onnettomuus yhdistää ja riippumatta siitä, ymmärretäänkö heitä vai ei, he pyrkivät omilla töillään välittämään ympärillä oleville ihmisille tuota tuskaa ja kärsimystä. Tarvitaan sinua tai ei, niin sinun pitää tehdä omaa työtäsi. Työsi tuloksia arvioivat sitten muut ihmiset.

- Miten varhaiset työsi eroavat nykyisistä? Onko tapahtunut suuria muutoksia?
- Sanoisin että on, koska vuosien myötä ihminen ymmärtää tulevansa yhä rohkeammaksi ja hän tietää jo, millä tavalla voi välittää omaa taidettaan muille ihmisille. Minä olen ymmärtänyt, että luova työ on minun tieni, jota minun on kuljettava. Se on taiteilijalle hyvin tärkeää. Armenialaiselle on tärkeämpää laulaa laulu hyvin omalla kielellään, armeniaksi, kuin huonosti jollakin toisella kielellä. Jokaisen taiteilijan velvollisuus - on hän sitten Uudesta Seelannista tai Etiopiasta - on osata tanssia omaa tanssiaan, sillä tavalla me olemme myös mielenkiintoisempia toisillemme.

Taiteen kieli on yhteinen kieli

- Miten taiteilijan käyttämät kuvat syntyvät?
- Kuvat elävät keskuudessamme, niitä ei keksitä vaan ne elävät ihmisessä. Minun käsitykseni mukaan ne ovat kuin valokuvauksessa käytettävä filmi, jolla voi olla eri herkkyysasteita; taiteilijan tulee olla paljon, paljon herkempi, jotta voisi nähdä ei vain pintaa, vaan myös syvemmälle.

- Entä mitä pidätte Tampereen kaupungista?
- Pidän kovasti. Tampere on hyvin rauhallinen kulttuurikaupunki. Olemme tutustuneet tähän kauniiseen kaupunkiin ja meidät kutsuttiin myös retkelle Viikinsaarelle. Olemme nähneet, että täällä asuu rauhallista ja hyväntahtoista kansaa. Minua hämmästytti se, ettei kukaan täällä puhu kovalla äänellä, varmaan se liittyy kansan ominaispiirteisiin, ja se tuntuu meille tyypillisen touhotuksen jälkeen hieman omituiselta. Haluan lausua kiitokseni kaupunginhallitukselle siitä, että se auttoi tämän hankkeen toteuttamisessa. Luoja suokoon, että voisimme jatkaa tätä kanssakäymistä. Taiteen kielellä kaikki kansat voivat olla yhteydessä toisiinsa, ja se on kaikkein lyhin tie ystävyyden säilyttämiseksi kansojen välillä.

- Entä millaisia tulevaisuudensuunnitelmia teillä on?
- En haluaisi puhua suunnitelmista lainkaan, olkoot ne yllätyksiä minulle itselleni ja teille. Meidän GAM-art-liittomme on kansainvälinen taiteilijoiden liitto, joka toimii jo neljättä vuotta. Haluamme koota liittoomme eri kansallisuuksia edustavia taiteilijoita, kirjailijoita ja muusikkoja. Teemme tätä kaikkea omilla varoilla, sitä ei rahoiteta mitenkään, ja siitä huolimatta mukaan tulee ihmisiä, joiden mielestä se on mielenkiintoista. Juuri nyt meillä on parikin tarjousta, joita parhaillaan harkitsemme.

- Kiitos haastattelusta. Toivotan menestystä taiteellisessa työssä ja elämässä!

«Luon satua muiden uskottavaksi»

Keskustelu jatkui toisen taiteilijan kanssa ja sain selville seuraavaa.

- Olen Samvel Gabrielyan. Olen valmistunut F. Terlemezyanille nimetystä taideopistosta, ja sen jälkeen opiskelin Jerevanin taideinstituutissa. Olen maalannut jo yli 40 vuotta.

Minun mielestäni taiteilijan tulee tehdä työtä koko ajan, ja todellinen taiteilija on se, joka on löytänyt oman tyylinsä. Näkyvä maailma ei kiinnosta minua, minä en toista sitä mitä näen. Se, mitä otan vastaan luonnosta, ja se miten luon oman satuni, ja miten petkutan ihmisiä siten, että he uskoisivat, että minun satuni edustaa ainoaa todellisuutta - se on minun tyyliäni. Kun minulla oli näyttely Italiassa, minulle ehdotettiin että maalaisin erään ihmisen muotokuvan omalla tyylilläni ja minä maalasin. Eli jos sinun tyylisi on todellinen ja uskottava, niin voit maalata myös yksittäisten ihmisten muotokuvia. Entä kuinka minun taidettani voisi luonnehtia? Olen renessanssin kannattaja; me elämme 21. vuosisadalla ja meidän tulee luoda niin kuin luonto meitä neuvoo.

- Onko taiteellinen työ teidän päätyönne ja ansaitseeko sillä tarpeeksi elämiseen?
- Kyllä, teen työtä aamusta myöhäiseen iltaan. Ansaitsen riittävästi; en elä rikkaasti, mutta en huonostikaan. Rikkaita taiteilijoita tapaa harvoin. Minulla on suuri perhe: neljä lasta ja kuusi lastenlasta.

- Entä ovatko lapset omaksuneet teiltä jotakin?
- Poikani valmistui Jerevanin taideakatemiasta. Hän on keramiikkataitelija ja muotoilija.

- Entä kuinka kuvat syntyvät teidän töissänne?
- Otan kynän käteen, en edes ajattele sitä, että alan piirtää. Käsi piirtää itse, ihan mekaanisesti, mutta koska ajatteluni toimii ikään kuin asetelmina, niin viivat menevät juuri siihen suuntaan johon haluan. Mutta jos ajattelee etukäteen, jopa silloin jos valitsee aiheen, niin taulusta tulee keksityn tuntuinen, ja minä en hyväksy sitä.

- Mutta kyllähän te joka tapauksessa pohditte sitä, mitä haluatte piirtää?
- Ei, minulla se ei se mene niin.

- Toisin sanoen te piirrätte, ja vasta sitten teille hahmottuu se, mitä olette piirtäneet.
- Lapsi syntyy itsestään. Sisällä on taiteellista osaamista ja siitä sinun «lapsesi» syntyy; ja sen jälkeen sille voi antaa sellaisen nimen kuin haluaa. Mutta etukäteen sinulla ei ole oikeutta sanoa sitä tauluksi. Minä kannatan tällaista ajattelua.

- Eteneekö taiteellinen työ teillä tasaisesti vai onko siinä erilaisia kausia?
- Olen työskennellyt jo yli 40 vuotta, ja alussa minulla tietenkin oli realistisia näkemyksiä, sellaisia, sanotaanko pelkistettyjä, mutta vähitellen se muuttui. Nyt olen jo 20 vuotta työskennellyt oman tietynlaisen tyylini mukaan. Minulla on erityinen sekatekniikka. Olen sitä mieltä, että jokaisen taiteilijan tulee luoda jonkunlainen oma tekniikka ja minä valitsin itselleni nimenomaan tällaisen.

- Onko teillä esikuvia?
- Minulle kaikkein abstraktein taiteilija on Rembrandt, hän on minusta jopa abstraktimpi kuin Picasso.

- Meillä oli äskettäin Helsingin taidemuseossa laaja Picasson töiden näyttely. Entä onko teillä ollut sellaisia opettajia, jotka ovat jääneet erityisesti mieleen?
- Kyllä, minulla oli erittäin hyvä piirustuksenopettaja Amajak Avetisyan, mutta hän on valitettavasti jo kuollut. Hän oli erittäin hyvä opettaja, hän oli valmistunut Leningradin taideakatemiasta. Vielä voisin mainita keramiikan puolelta professori Shakaryanin.

- Mitä olette mieltä, riittääkö, että ihmisen opettaa piirtämään ja hän on valmis taiteilija? - Jokaisen ihmisen voi opettaa piirtämään, mutta piirustustaito ei vielä tarkoita, että olisi taiteilija. Piirtämisessä on kyse vain taidosta.

- Eli pitää olla sisäistä näkemystä? - Ehdottomasti, pitää olla omintakeinen sisäinen maailma.

- Tunnetteko te venäläisiä nykytaiteilijoita? - En tunne, mutta nyt suunnittelen omaa näyttelyä Moskovaan yhdessä venäläisten taiteilijoiden kanssa.

- Entä oletteko täällä käyneet katsomassa näyttelyjä? - Kyllä, ja myös museoissa.

- Onko tämä ensimmäinen näyttelynne ulkomailla?
- Ei tämä ole ensimmäinen. Minulla on ollut jo näyttelyjä ulkomailla Ateenassa, Saksassa, Washingtonissa, Egyptissä ja Arabiemiraateissa, kaksi näyttelyä Lontoossa ja kolme Kyproksella; siellä yksi niistä pidettiin venäläisessä teatterissa.

- Mitä haluaisitte toivottaa muille taiteellista työtä tekeville ihmisille? - Olen ollut paljon tekemisissä venäläisten yhteisöjen kanssa eri maissa ja haluaisin, että nämä yhteydet vahvistuisivat. Toivon, että kaikki ihmiset eläisivät maapallolla rauhassa, ilman sotaa. Me olemme nähneet sodan omin silmin, emmekä koskaan enää toivo, että se toistuisi.

Haastattelu ja valokuvat: Margarita Niemi
Teksti: Natalia Kalatšova

Siirry ylös