2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010


№ 4 (14)


№ 3 (13)


№ 2 (12)


№ 1 (11)

№ 2 ( 12 ) 2013



Kokeilkaa työtä

Maahanmuuttajien joukossa leviää huhuja, että vuodenvaihteessa on tullut lakimuutos, jonka vuoksi työtön ei voi saada työharjoittelupaikkaa oman ammattinsa mukaan. Harjoittelupaikan voisi saada vain siinä tapauksessa, että se on joltain toiselta alalta. Onko laissa todella tapahtunut tällainen muutos tai muita työttömiä työnhakijoita koskevia suuria muutoksia?

Tähän kysymykseen Mosaiikin lukijoille vastaa Pohjois-Savon TE-toimiston asiantuntija Paula Rapaport.

1.1.2013 alkaen työharjoittelu ja työelämävalmennus eivät enää kuulu työ- ja elinkeinotoimiston palveluihin. Näiden tilalle tuli työkokeilu, joka on hieman erilainen.

Tämän vuoden alusta voimaan tuli laki Julkisista työvoima- ja yrityspalveluista. Lain mukaan työkokeiluun voi osallistua, jos on ammatinvalintatilanteessa tai muuten haluaa selvittää eri uravaihtoehtoja. Tällöin kyseeseen tulevat nuoret ja muut ammatillista koulutusta vailla olevat, alaa tai ammattia rakennemuutostilanteesta, terveydellisistä syistä tms. vaihtavat henkilöt sekä yrittäjyyttä suunnittelevat. Lisäksi työkokeilulla tuetaan työmarkkinoille palaavia henkilöitä eli niitä, jotka ovat olleet pitkään poissa työmarkkinoilta pitkittyneen työttömyyden tai muun syyn vuoksi.

Jos henkilöllä on jo ammatillinen koulutus, hän ei voi tehdä ”ilmaista työtä” omalla alallaan, mutta työnantaja voi hakea TE-toimistosta palkkatukea ammattikoulutetun henkilön työllistämiseen. Palkkatuki on työnantajalle maksettava tuki (esim. noin 700 €/kk). Työnantajan on maksettava työntekijälle työehtosopimuksen mukainen palkka.

Teksti: Ilona Lipatova ja Paula Rapaport

Venäjännös: Ilona Lipatova

 

Яндекс.Метрика