Tässä numerossa:
Arkisto:
№ 5 ( 87 ) 2013
Oman yrityksen perustaminen on maahanmuuttajalle hyvä keino taata työpaikka itselleen Suomessa.
Suomessa rekisteröidyistä yrityksistä on nykyään pieniä ja keskisuuria yrityksiä 90 % kaikista yrityksistä. Noin 6 500 yritystä on ulkomailta muuttaneiden perustamia. Pienyrittäjyyttä tuetaan Suomessa valtiollisella, kansainvälisellä, alueellisella ja paikallisella tasolla.
TeMo-projekti on Sovatek-säätiön kehittämishanke, jonka tarkoituksena on rakentaa uusi matalan kynnyksen yrittäjyysvalmennus ja työllisyyttä edistävä palvelumalli. Projektissa toteutetaan yksilö- ja ryhmävalmennusta maahanmuuttajille, jotka suunnittelevat yrityksen perustamista. Projekti toimii tiiviissä yhteistyössä Töihin!-palvelun kanssa.
Kansalaistoiminnankeskus Matarassa järjestettiin viime vuoden marraskuussa tilaisuus, jossa maahanmuuttajille kerrottiin yksityisyrittäjyyden perusteista. Tilaisuuden vetivät uusyritysneuvoja Sanna Kiuru ja yrittäjyysvalmentaja Ilona Ukkonen. Jyväskylässä asuu paljon eri maista muuttaneita ihmisiä, jotka haluavat aloittaa oman bisneksensä Suomessa.
Keski-Suomi on yksi talouskasvun pääkeskuksista ja tärkeä teollisuusalue, jonka alueella toimii noin 9 000 yritystä. Maantieteellisesti otollisen sijainnin kannalta Jyväskylää pidetään Suomen toiseksi parhaana ja sitä arvostetaan korkeasta elämänlaadusta. Monet maahanmuuttajat ovat valinneet täällä yrittäjän uran. Pelkästään viimeisten kahden vuoden kuluessa alueella perustettiin 600 uutta yritystä, joista 10 % oli maahanmuuttajien ja ulkomaalaisten perustamia.
Oman yrityksen perustamiseen tarvitaan varmuutta siitä, että todella haluaa ryhtyä yrittäjäksi! Yrityspalvelukeskus Luotsi auttaa asiakasta perehtymään yrittäjyyteen. Luotsissa autetaan liiketoimintasuunnitelman tekemisessä, kerrotaan oman yrityksen vetämisen eduista, mahdollisista riskeistä ja tarjotaan tarpeellista tietoa bisneksen hoitamisesta. Ennen yrityksen perustamista tai toiminnan aloittamista maahanmuuttajan tulee selvittää kaikki seikat, kuten lupa-asiat, jotka siihen vaikuttavat.
Suomen perustuslaki takaa elinkeinotoiminnan harjoittamisen vapauden. Maahanmuuttajille, jotka haluavat perustaa yrityksen Suomeen, ei ole erityisiä rajoituksia. Tärkeää on, että sinulla on elinkeinonharjoittajan oleskelulupa Suomeen, tarvittava ammattitaito sekä riittävä suomen kielen taito.
Yritystoiminta voi olla sivutoimista tai päätoimista, se voi olla elämäntapa tai keino taata itselleen varat elämiseen ja työpaikka. Bisnes on myös tapa toteuttaa omaa osaamistaan, sosiaalisia taitojaan ja kielitaitoaan. Tavoitteena on tuoton saaminen ja pääoman luominen. Kun maahanmuuttaja suunnittelee yksityisyrittäjyyttä, on hänen määriteltävä, mitä hän osaa tehdä kaikkein parhaiten ja mitä ideaa hän haluaisi kehittää. Menestys riippuu siitä, onko yrittäjällä tarpeeksi kokemusta ja tietoa siltä alalta, jolle hän aikoo yrityksensä perustaa. Lisäksi yrittäjän on tunnettava paikallinen kulttuuri, tavat ja paikallisen bisnesympäristön erikoisuudet. On tutkittava tarkkaan markkinat, kysyntä ja asiakkaiden tarpeet. Henkilökohtaiset ominaisuudet ja taidot luovat pohjan menestyksekkäälle yritystoiminnalle. Tarkka suunnittelu parantaa menestysmahdollisuuksia.
Jo olemassa olevan, valmiin ja voittoa tuovan yrityksen ostaminen voi olla hyvä vaihtoehto. Näin yrityksen toiminta jatkuu ja vain omistaja vaihtuu. Suomessa on melko paljon elinvoimaisia yrityksiä, joille tarvitaan uusi omistaja. Toiminnassa olevan yrityksen ostamisessa on tietenkin riskinsä, mutta yleisesti ottaen se on aloittelevalle yrittäjälle helpompi aloitus, sillä asiakkaat ja taloudelliset varat ovat jo olemassa. Tässä tilanteessa on erittäin tärkeää pyytää asiantuntija-arviota hankittavan yrityksen kannattavuudesta. Lisäksi on suunniteltava, mistä yrityksen ostamiseen saadaan rahoitus.
Jos haluat ryhtyä yrittäjäksi, mutta sinulla ei ole omaa liikeideaa, niin siinä tapauksessa franchising-yrittäjyys on vaihtoehto. Franchising on pitkäaikaista, sopimukseen perustuvaa kahden itsenäisen yrityksen yhteistyötä. Siinä yksi osapuoli antaa maksua vastaan toiselle osapuolelle oikeuden oman bisnesideansa käyttöön omien suunnitelmiensa mukaisesti ja valvontansa alla. Kaikkein tunnetuimpia franchising-ketjuja ovat mm. McDonalds, Kotipizza, Subway ja Waynes Coffee. Franchising-yrittäjyyden alojen kirjo ei rajoitu pelkästään ravintola-alaan. Tärkeitä kysymyksiä ovat myös nämä: mistä ja miten houkutella asiakkaita omille palveluille tai tuotteille, kuka tulee yhtiökumppaniksi ja miten yritystoiminta vaikuttaa perheen tuloihin.
Kannattaa aloittaa oman liikeideansa kirjoittamisesta paperille. Pohjana voi käyttää valmiita malleja, joita löytyy esim. sivulta www.liiketoimintasuunnitelma.com tai oma.yrityssuomi.fi Selvittäkää, voiko tuotteenne menestyä markkinoilla. Tarkastelkaa liikeideaanne ensisijaisesti asiakkaan näkökulmasta. Toimintasuunnitelma ei ole vain yrittäjän oman toiminnan suunnittelua, vaan se on tärkeä työkalu neuvotellessa esim. mahdollisten rahoittajien, yhteistyökumppaneiden, vuokranantajien ja tavarantoimittajien kanssa.
Liiketoimintasuunnitelma on aina luottamuksellinen ja sisältää liikesalaisuuksia. Liiketoimintasuunnitelma täytyy esittää myös jätettäessä starttirahahakemusta TE-toimistoon (valtion alueelliset työ- ja elinkeinotoimistot) tai haettaessa yrityksen investointi tai kehittämistukea ELY-keskuksista (Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus). Laske tuottamasi tuotteen tai palvelun hinta ja kulut. Kerää mahdollisimman paljon tietoa Internetistä ja määrittele se ympäristö, jossa yritys toimisi parhaiten.
Konsultoi ehdottomasti asiantuntijoita ennen yrityksen rekisteröimistä. Konsultointiapua, tietoa ja koulutusta esimerkiksi rahoituksesta ja tuista tarjoavat uusyrityskeskukset. Niissä voitte mm. testata ilmaiseksi liikeideanne. Neuvontaa tarjotaan kaikille halukkaille, myös niille, jotka eivät asu vakituisesti Suomessa.
Suomessa liiketoimintaansa aloittava yrittäjä voi käyttää erilaisia yrityksen rahoitusmalleja. Yksi vaihtoehto on ns. starttiraha, joka on valtion myöntämää rahallista apua. Sitä myönnetään yrittäjälle siinä tapauksessa, että päätoimisella yrittäjällä ei ole muita tulonlähteitä aloittamansa yrityksen lisäksi. Starttirahaa pitää hakea ennen yrityksen perustamista TE-toimistosta. Starttirahaa maksetaan aloittavalle yrittäjälle hänen elinkustannustensa kattamiseksi ja se on veronalaista tuloa. Tällä hetkellä raha on bruttona noin 900 euroa kuussa, tukea maksetaan kuuden kuukauden ajan.
Toinen rahoituskanava voi olla valtion omistama erityisrahoittaja Finnvera. Siltä voi saada lainaa siinä tapauksessa, että asiantuntijat arvioivat aloittavan yrityksen taloudellisen toiminnan kannattavuuden ja tuottavuuden hyväksi. Finnveran lainan yhtenä ehtona on 20 %:n oma pääoma yrityksen kehitykseen tarvittavasta summasta. Jos lainan summa on alle 35 000 €, ei omaa pääomaa vaadita. Finnvera myöntää luottoja myös Suomessa vakituisesti asuville ulkomaalaistaustaisille yrittäjille, joilla on tarvittava oleskelulupa.
Pienyritykselle lainan voi myöntää myös tavallinen pankki sillä ehdolla, että ulkomaalaisella henkilöllä on Suomen sosiaaliturvatunnus ja riittävä vakuus lainalle. Siinä tapauksessa, että yritys on toimipiste tai tytäryhtiö, tarvitaan tiettyjen erityisehtojen lisäksi lainan tai avustuksen saamiseen rekisteröinti Suomen Yritystietorekisteriin.
Verotus on suurimmassa osassa tapauksista yksityiskohtaista ja tapauskohtaista. Siihen liittyvissä kysymyksissä neuvoja antavat ilmaiseksi Verotoimistot. Ainut pakollinen vakuutus, joka kaikkien päätoimisten yrittäjien on otettava, on YEL-eläkevakuutus. Lisäksi eri aloilla voi olla toimintaa koskevia muita vaatimuksia vakuutuksille.
Suomen lainsäädännön mukaan jokaisen yrityksen on pidettävä kirjanpitoa. Yrittäjän kannattaa antaa tehtävä kirjanpitoyrityksen hoidettavaksi, jotta hän itse voisi keskittyä yrityksen varsinaiseen toimintaan.
Yksityisyrittäjyyden suurimpia etuja on itsenäisyys. Yrittäjä tekee itse päätökset ja kantaa niistä myös taloudellisen vastuun. Oman yrityksen perustamiseen tarvitaan mahdollisimman suuren tieto- ja taitomäärän omaksumista, oman yrityksensä maksimaaliseksi turvaamiseksi.
Pyydä apua ja neuvoja pienten ja keskisuurten yritysten neuvonnasta. Tilastojen mukaan 80 % yrityksistä, jotka olivat saaneet konsultointiapua, olivat toiminnassa vielä viisi vuotta perustamisen jälkeen, mutta muista yrityksistä toiminnassa oli vain 40 %. Neuvonta on ilmaista, mutta usein se on hyvä työkalu oman kilpailukyvyn parantamiseen markkinoilla ja takaa toiminnan menestyksen.
Onnea matkaan!
Tarkempaa tietoa näiltä sivuilta:
www.luotsi.info
http://jyvaskyla.uusyrityskeskus.fi
http://sovatek.fi/temo.shtml
www.jyvaskyla.fi/sote/hallinto/hankkeetjaohjelmat/kuntakokeilu/toihin
www.prh.fi
www.vero.fi
www.yrityssuomi.fi
www.masuuni.info
www.franchising.fi
www.finnvera.fi
www.liiketoimintasuunnitelma.com
https://oma.yrityssuomi.fi
TeMo-projekti on saanut osarahoitusta Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kautta Euroopan sosiaalirahastosta.
Teksti ja kuva: Irina Senkina
Suomennos: Tiia Moilanen