• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 7 ( 40 ) 2008

Uusi maahanmuuttoaalto tai hiljainen suomalainen vallankumous

Artikkelin kirjoittaja on vapaa toimittaja ja kääntäjä. Hän on toiminut kuusi vuotta Suomen Punaisen Ristin Kotopolku-projektin kotoutumisohjaajana ja vuonna 2008 hän toimi Parkanon maahanmuuttoasioiden koordinaattorina. Suomessa hän on asunut 14 vuotta.

Viimeinen Suomeen tullut maahanmuuttoaalto liittyy työperäiseen maahanmuuttoon. Se on jo alkanut ja se voimistuu koko ajan. Ehkä kaikki eivät ole huomanneet sitä, eikä se näy maan kaikissa kolkissa - siitä huolimatta prosessi on alkanut. Joku voi pitää siitä, joku voi olla pitämättä, mutta maan teollisuudella on pulaa työntekijöistä ja heitä on päätetty houkutella ulkomailta.

Työnantajalle on samantekevää, mistä työntekijät tulevat – Kiinasta, Filippiineiltä, Ukrainasta, Unkarista, Virosta, Venäjältä vai jostakin muualta. Kunhan tekisivät kunnolla työtä, eivät esittäisi vaatimuksia, eivätkä rikkoisi sääntöjä. Esimerkiksi, pieni Pirkanmaalla sijaitseva Mäntän kaupunki on ottanut hitsareita ja konetyömiehiä Kiinasta, ja lähiaikoina heitä odotetaan lisää. Ensimmäinen ryhmä kiinalaisia työntekijöitä tuli viime vuonna ja toinen ryhmä tänä keväänä. Heille järjestettiin paikan päällä kolme kuukautta kestävä suomen kielen ja kulttuurin kurssi. Kurssin jälkeen miehet aloittivat heti työt. Lähivuosina Mänttään aiotaan ottaa muutama sata kiinalaista työntekijää. Ajan myötä tulevat myös perheet.

Mikä Suomessa houkuttelee kiinalaisia? Suomi on korkean teknologian maa, jossa on puhdas ympäristö, kaunis luonto ja alhainen asukastiheys; muita plussia ovat järjestys, toimiva oikeuslaitos, oikeudenmukaiset lait, ilmainen koulutus, mahdollisuus elää ja ansaita rahaa hyvissä olosuhteissa. On vielä eräs syy, joka kuulostaa paljon painavammalta julkisesti ilmaistuna: kiinalaiset pyrkivät muuttamaan maastaan halutessaan saada useamman lapsen. Kiinassa on voimassa laki syntyvyyden säännöstelystä. Jos perheen ensimmäinen lapsi on tyttö, niin joskus perheet lähtevät maasta voidakseen saada myös pojan. 

Päänvaivaa virkamiehille
Ulkomaalaisten tulo mihin tahansa maahan tuo yleensä mukanaan erilaisia ongelmia. Myös Suomen on valmistauduttava siihen, että muutamien ministeriöiden ja virastojen sekä monien virkamiesten maahanmuuttajiin liittyvää työtä pitää järjestellä uudelleen, keskivertosuomalaisen suhtautumista ulkomaalaisiin pitää muuttaa ja lainsäädäntöä täydentää.

Ulkomaalaisen ensimmäiset vaikutelmat Suomesta ovat yleensä ruusuisia. Vasta myöhemmin hän alkaa ajatella sellaisia asioita kuin nostalgia, ikävä niitä tuttuja paikkoja kohtaan, joissa hän on viettänyt lapsuutensa; hän alkaa ikävöidä läheisiä ja ystäviä, tuttuja juhlia, ruokia, luontoa, ehkä uskonnollisia perinteitä ja paljoa muuta.
Kun kerran alettiin puhua Kiinasta ja kiinalaisista, niin esitän muutaman havainnollisen esimerkin. Konfutsen oppien mukaan kasvaneet kiinalaiset kokevat lapsuudesta lähtien, että vanhoja ihmisiä ja omia vanhempia kunnioitetaan ja heistä huolehditaan. Kiinassa ei ole vanhainkoteja. Uusien sukupolvien velvollisuus on huolehtia vanhuksista loppuun saakka. Eikä se välttämättä ole omien lapsien velvollisuus, vaan kaikki sukulaiset huolehtivat yhtä paljon sekä vanhuksista että lapsista. Se on itsestään selvää.

Mitä tuntee 30-vuotias kiinalainen työläinen noin 20 vuoden kuluttua? Hänen vanhempansa ovat tulossa vanhoiksi ja hän haluaisi kutsua heidät Suomeen, jotta voisi ”huolehtia heistä loppuun saakka”, mutta meidän nykyiset lakimme eivät salli tuoda vanhoja ja sairaita vanhempia asumaan pysyvästi maahan. Suomessa perheen (ydinperhe) käsite tarkoittaa vanhempia ja heidän alaikäisiä lapsiaan. Kollektiivisessa kulttuurissa perhe tarkoittaa mummoja ja pappoja, setiä ja tätejä, serkkuja ja heidän lapsiaan...

Siinäpä ensimmäinen päänvaivan aihe virkamiehille ja politiikoille, sillä olisi rehellistä sanoa jo tänään ulkomaalaisille, että vanhuksien tuominen maahan on mahdotonta. Ja myös sukulaisien! Työhön – olkaa hyvät, mutta maahan muuttaminen sukulaisuussuhteiden perusteella on käytännöllisesti katsoen toivotonta!
Sitten vielä yksi pähkinä valtaapitävien purtavaksi. On erittäin vaikeaa opettaa kiinalaisia hieroglyfejä sen pienen tuntimäärän puitteissa, joka on tarkoitettu maahanmuuttajalasten äidinkielen opiskeluun. Kuitenkin hieroglyfien osaaminen on tärkeää jokaiselle kiinalaiselle, koska ne ovat yhdistävä tekijä Kiinan eri maakunnista kotoisin olevien, eri murteita puhuvien ihmisten välillä.  Puhumattakaan siitä, että maassa asuu 56 kansallisuuteen kuuluvia ihmisiä. Kun Pekingin ja Shanghain välillä kulkevan junan matkustajat kysyvät vaunupalvelijalta, kuinka kauan pysähdys kestää, niin hän piirtää sormella kämmeneen kuvitteellisia hieroglyfejä, koska esimerkiksi sana ”sy” tarkoittaa pohjoisessa neljää ja etelässä kymmentä. Hieroglyfien opettelemiseen menee kiinalaisilta lapsilta ainakin kolme kertaa enemmän aikaa kuin muiden maiden lapsilta menee oikeinkirjoituksen opettelemiseen. Todennäköisesti Suomen opetusministeriö joutuu harkitsemaan uudelleen maahanmuuttajalasten äidinkielenopetuksen tuntinormeja ja etsimään lisävaroja opettajien palkkoihin.

Työ ulkomaalaisten parissa vaatii herkkyyttä ja nopeaa reagointia. Jos byrokratian koneisto kääntyy hitaasti, niin meillä tulee kasvamaan kiinalaisten lasten sukupolvi, joka ei hallitse omaa äidinkieltään. Sitten murrosiässä ja aikuisena heille voi ilmaantua ongelmia itsensä määrittelyssä: kuka minä oikein olen tässä maailmassa?
Saksassa odotettiin, että Turkista tulee gastarbaitereita, mutta sieltä tulikin ”TAVALLISIA IHMISIÄ TAVALLISINE ONGELMINEEN”. Meidän pitää olla valmiita jatkuviin muutoksiin, joita yhteiskunnassa tapahtuu. Meidän on jatkossa pakko tehdä poikkeuksia ulkomaalaisten kohdalla ja välillä myös kokonaisten kansallisuusryhmien kohdalla.

Kuka on luvannut, että se tulee olemaan helppoa?!

Työnantajien pitää oppia suhtautumaan työntekijöihinsä siten, että he eivät ole vain koneiden ”jatkeita”, vaan he ovat ihmisiä, joilla on perheet.

Työn ohella he menevät naimisiin, synnyttävät ja kasvattavat lapsia, jotkut eroavat ja menevät sitten uudelleen naimisiin, jotkut jopa käräjöivät ja sairastavat joskus. Nämä ihmiset ostavat ensin autoja, sitten asunnon. Heillä on sukulaisia kotimaassaan ja heillä on ystäviä. Pitää ajatella perheitä. Pitää koko ajan pitää kättä elämän pulssilla, saada palautetta ja olla selvillä, millaisia huolia ulkomaalaisilla on - jopa silloin, kun heidän äänensä ei kuulu. Lukekaa maan johtavia lehtiä. Lehdistön antaman kuvan perusteella ulkomaalaisilla ei käytännöllisesti katsoen ole ongelmia. Heidän äänensä eivät juurikaan kuulu! Toisaalta käytäntö on osoittanut, että huolia heillä on tarpeeksi.

Suomen kielen opetus on oma lukunsa

Suomen suurimmissa kaupungeissa on jo kertynyt paljon hyvää kokemusta maahanmuuttajien kotouttamisesta ja heidän suomen kielen opetuksestaan, mutta pienissä kaupungeissa ei sellaista kokemusta ole. Mutta puhutaanpa asioista järjestyksessä.

Me siis tiedämme, että jo nyt teollisuudelta puuttuu työvoimaa. Tänne työhön tuleville hitsareille, sorvareille, hiekkapuhaltajille, siivoojille ja joidenkin muiden ammattialojen työntekijöille annetaan anteeksi jopa se, että he eivät osaa suomea. Parkanoon (myös Pirkanmaalla) ensimmäiset työntekijät tulivat metallialan yrityksiin välittäjäfirman kautta hieman yli vuosi sitten. Työnantajana toimiva välittäjäfirma maksoi heille palkan ja auttoi ensimmäisen vuokra-asunnon saamisessa. He tulivat lähinnä Venäjältä ja Unkarista. Nyt osa näistä työntekijöistä kuuluu jo suomalaisten yritysten henkilökuntaan. Noin vuosi sitten otettiin erityisprojektin kautta töihin maahanmuuttajatyön koordinaattori, joka osaa venäjää. Tarvitseeko edes selittää, kuinka paljon se auttoi työntekijöiden elämää.

Suoraan sanottuna minua hämmästytti Luoteis-Pirkanmaan kehittämisyksikön seutuasiamiehen Heikki Haaviston osoittama avoimuus - hän vastaa yrittäjyyden kehittämisestä Pirkanmaan alueen länsiosassa. Ottaessaan minua töihin Parkanon maahanmuuttaja-asioiden koordinaattoriksi, hän sanoi:

- Jos kaukana kasvukeskuksista sijaitseviin teollisuusyrityksiin ei nyt saada uutta työvoimaa, niin muutaman vuoden kuluttua firmoja joudutaan sulkemaan. Omista nuorista, jotka olisivat valmiita tekemään työtä metallinjalostusalalla, on katastrofaalinen puute. Jos uusia työntekijöitä ei ala tulla runsain määrin, niin ajan myötä myös omat työntekijät jäävät ilman työtä, ja elämä syrjäseuduilla hiipuu.

Ihmiset siis tulevat maahan tekemään työtä. He eivät osaa suomen kieltä, he eivät tunne paikallisen väestön mentaliteettia eivätkä yhteiskuntajärjestelmää.

Kotoutuminen edellyttää asuinmaan kielen omaksumista. Nykyisen kotoutumislain lopullinen päämäärä on se, että henkilö osallistuu työelämään ja yhteiskunnan toimintaan. Katsokaahan kuinka tässä käy: jos ihminen on työssä, on lain mukaan lopullinen päämäärä saavutettu – hän tekee työtä, maksaa veroja ja tuo hyötyä yhteiskunnalle. Ongelmia on enää vain suomen kielen kanssa. Alkaako maahanmuuttaja tuntemaan olonsa mukavaksi maassa, jossa hän ei osaa puhua naapurin, lääkärin ja lastentarhanopettajan kanssa eikä lapsensa opettajan kanssa koulussa?

Oletetaan, että ihmiset ovat tulleet tänne ja ovat töissä. Niin kauan kuin ulkomaalaiset tekevät työtä välitysfirman kautta, heidän työpäivänsä kestää yleensä 12 tuntia. Milloin he voivat opiskella kieltä? Miehet tekevät ylitöitä kerätäkseen vapaapäiviä, jotta voisivat matkustaa vaimojen ja lasten luo. Voiko opiskella kieltä, jos on jo tehnyt töitä tehtaalla aamukuudesta iltakuuteen? Kuvitelkaa itsenne vastaavaan tilanteeseen. Suihku, illallinen ja sänky – mihinkään muuhun voimia tuskin riittää, oppi ei tuollaisessa tilanteessa mene perille.

Mitä sitten kielen kanssa pitäisi tehdä? Pitää järjestää aikaa päivällä, mikä ei ole kovin edullista työnantajalle. Pitää löytää hyvä opettaja ja tehokas tapa opettaa ulkomaalaisille suomea. Kenen pitää kustantaa näiden kurssien järjestämiskulut? Kunnan? Työnantajan? Valtion? Vai pitääkö jonkun saada ”projekti läpi”? On välttämätöntä ajatella etukäteen sitä, millä tavalla suomen tai ruotsin kielen opettaminen järjestetään kussakin yksittäisessä kaupungissa, joka ottaa vastaan ulkomaalaisia.

Eniten loukkaa arkipäivän rasismi

Mihin asioihin valtion ja paikallistason päättäjien pitäisi vielä kiinnittää huomiota maahanmuuttajien uuteen aaltoon liittyen?

Arkipäivän rasismi on vakava ”vedenalainen karikko”, johon ennemmin tai myöhemmin törmäävät monet kaupungit ja asutuskeskukset, joissa ulkomaalaiset asuvat tiiviisti lähellä toisiaan. Paikallisten viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen velvollisuus on ajatella sitä, miten syntyperäisten asukkaiden suvaitsevaisuutta ja hyväntahtoista suhtautumista ulkomaalaisia kohtaan voitaisiin edistää.

Kun eräässä länsisuomalaisessa pikkukaupungissa muutama nuori häiritsi tuttua afganistanilaista pakolaisperhettä monien kuukausien ajan, niin se oli erittäin raskasta tuolle maahanmuuttajaperheelle. 8-vuotias tyttö ja 6-vuotias poika eivät juuri käyneet ulkona kävelemässä, heidän peräänsä huudeltiin ”Osama bin Laden”. Heidän vuoden vanhan sisarensa käytävässä oleviin vaunuihin heitettiin muutaman kerran iso lumikasa (talossa ei ollut hissiä, sen vuoksi vaunuja pidettiin välillä rappukäytävässä). Silloin pienenkään kanssa ei voinut mennä ulos.

Kontaktit ja kulttuurien tutustuminen toisiinsa on ainut oikea tapa, mutta se vaatii ponnistuksia sekä maahanmuuttajilta että myös kantaväestöltä. Suomi on tulossa tai tarkemmin sanottuna se on jo tullut monikansalliseksi, silmiemme edessä on käymässä hiljainen suomalainen vallankumous. Meidän pitää oppia rakentamaan siltoja eri kulttuureista tulevien ihmisten välille, tähän mennessä senkaltaiselle työlle ei ole osoitettu tarpeeksi huomiota. Loukatun ihmisen haavoitetut tunteet jarruttavat hänen kotoutumistaan uuteen yhteiskuntaan pitkän aikaa.

Apua ja aikaa

Paikallisen väestön pitää ymmärtää, että maahanmuuttajat eivät voi noin vain alkaa puhua suomea. He tarvitsevat apua ja aikaa. Ilman kielitaitoa ihminen voi joskus joutua tilanteeseen, josta ei ole ulospääsyä. Virallisten tahojen ja firmojen tulee olla valmiita uuteen tilanteeseen, siihen, että välillä pitää tehdä epätavallisia päätöksiä, joskus jopa poikkeuksia. Haluatteko esimerkin?

No tässä, olkaa hyvät! Perheen isällä on jo työnantajan kanssa solmittu vakituinen työsopimus sekä asunto tässä maassa, vaimo tulee kesällä pojan kanssa hänen luokseen vierailulle ja päättää jäädä. Maahantulleilla perheenjäsenillä ei vielä ole oleskelulupaa Suomessa, mutta kouluvuosi on alkamassa. Ja 7-vuotiaan pojan olisi hyvä aloittaa kouluopinnot, jotta aikaa ei menisi hukkaan ja hän voisi aloittaa suomen opiskelun. Mitä tehdä? Lähteä pois ja odottaa viisumia omassa maassa? Vai anoa, että saisi oleskeluluvan nopeutetussa järjestyksessä? 

Lapsen edun mukaista olisi jäädä ja anoa, että tarra passiin ilmestyisi mahdollisimman pian ja että sitten annettaisiin nopeasti sosiaaliturvatunnus. Ja sitten, hurraa! Voi mennä kouluun ja ilmoittautua Kelaan jne. Voidaan toimia myös aivan epävirallisesti – sallia lapsen mennä kouluun, kunnes päätös Maahanmuuttovirastosta tulee, helpottaa pehmeää laskeutumista ”uudelle planeetalle” ... mutta byrokraatille tuollainen shakkisiirto on mahdollinen vain toiveissa, ei todellisuudessa.

Siitä huolimatta vastaavanlaisia päätöksiä joutuu ulkomaalaisten kanssa tekemään jatkuvasti. Eri alojen viranomaiset joutuvat sopimaan keskenään ja tekemään epätavallisia ratkaisuja ja muuttamaan niitä jonkun ajan kuluttua. Näiden ulkomaalaisten kanssa kun mikään ei ole yksinkertaista! Heidän kanssaan ei koskaan ole yhtä ja ainoaa totuutta, on vain erilaisia näkökulmia.

Siirry ylös