2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 10 (43)


№ 9 (42)


№ 8 (41)


№ 7 (40)


№ 6 (39)


№ 5 (38)


№ 4 (37)


№ 3 (36)


№ 2 (35)


№ 1 (34)

№ 5 ( 38 ) 2008

Tavataan järven rannalla

Me asumme Multisillan lähiössä, joka sijaitsee kahden järven, Sääksjärven ja Peltolammin, välissä. Sääksjärvi on melko iso, sen ympärillä on kesämökkejä ja omakotitaloja. Sen sijaan Peltolammi on pieni, metsän keskellä sijaitseva järvi ja sen ympärille on tehty kävelytie. Sen ympäristössä asuvat ihmiset tapaavat toisiaan usein järvellä. Kesällä kalastetaan, järven rannalla on myös ihana hiekkaranta ja talvella on tietysti hiihtolatuja, yksi latu on järven jäällä ja toinen kiertää sen rantoja.

Aamusta iltaan järvellä voi tavata ihmisiä. Voisi jopa sanoa, että ihmisiä on kaikkiin vuorokauden aikoihin, jos otetaan huomioon kalastajat. Nuoret tulevat lenkille juoksemaan järven ympäri, vanhemmat ihmiset kulkevat kävelysauvojen kanssa, täällä voi tavata myös pyöräilijöitä ja äitejä lastenvaunujensa kanssa. Tulee sellainen vaikutelma, että tänä pieni järvi on kuin magneetti, joka vetää ihmisiä puoleensa: tuolla sillalla seisoskelevat parit vain ihastelevat järven kauneutta, tuossa on äiti lapsineen syöttämässä sorsia. Vaikka järvi ei ole kovin suuri, täällä pesii paljon sorsia ja järvessä on paljon kalaa. Tänä vuonna meidän järvelle tuli kaksi kaunista joutsenta ja vielä joku epätavallinen lintu, jonka nimeä en tiedä; se on varmaan joku harvinaisempi sorsalaji. Sillä on pitkä kaula ja ohut musta nokka; tämä harvinainen lintu on tehnyt pesänsä veteen, kaukana rannasta olevaan lummetiheikköön. Ehkäpä sen vuoksi, että pesän näkisi hyvin molemmilta rannoilta? Joutsenet ovat rakentaneet pesänsä melkein järven rantaan, tuuheiden järviruokojen suojaan, varmaan sen takia, että sille rannalle on ihmisten hankala mennä.

Järvi on alkanut houkutella kauneudellaan ja leppoisuudellaan yhä enemmän ihmisiä luokseen. Nykyään järven kaksi rantaa yhdistävällä sillalla seisoskelee ihmisiä koko ajan; jollain on mukanaan kiikari, jollain kamera, joku vain rentoutuu järveä ihaillen. Ihmiset tulevat ihastelemaan lintuja; sitä, miten huolellisesti joutsen pyydystää kalaa. Ja se, tarkoitan joutsenta, istuu rauhallisesti pesänsä päällä, kurotellen välillä kaunista, ylvästä kaulaansa nähdäkseen, että sen ”rakas” ei ole etääntynyt liian kauas.

Järveltä lähtee polkuja eri suuntiin taloja kohti. Aamusta iltaan poluilla kiirehtii ihmisiä, jotkut ovat vain kävelyllä, puutarhanhoitoa harrastavat ihmiset kulkevat kasvinmailleen työkalut mukanaan. Metsäisen tien jokaisella osuudella on jotain erilaista, vain siihen kuuluvaa. Tuossa on aukio, jossa kasvaa vain herkkutatteja, ja täällä pienten kuusien alla kasvaa kantarelleja. Niitä kasvaa oranssina täplinä - kokonaisina perhekuntina - harmaiden märkien lehtien seasta. Lähempänä uimarantaa olevassa koivikossa kasvaa haavanpunikkitatteja, välillä niitä on niin paljon, ettei tarvitse kuin poiketa hieman polulta. Täällä on myös paikka, josta voi kerätä keittoon suolaheinää.

Keväisin koko metsässä leijuu kielojen ihana tuoksu. Linnut laulavat. Peltolammin koululle johtavan tien varrella seisoo lehtikuusia, kuin valtavia jättiläisiä, ja sateen jälkeen niiden havujen aromi voi saada aikaan jopa huimausta. Niiden oksien alle voi kätkeytyä sateelta, katosta ei tarvita. Ja täällä on myös lääkekasveja! Älä laiskottele, kerää niitä ja hoida itseäsi. Usein voi kuulla ihmisten sanovan: Minä rakastan valtavasti metsää! Tai: Metsä on ihme!

Ja mitä sitä ihmettelemään - minä itsekin toistelen usein samaa. Minkähän tähden ihmisellä on sellainen viehtymys luontoon, metsään, joelle tai järvelle? Luin sattumalta eräästä kirjasta: ”...kävely metsässä hoitaa, tasoittaa auraa, parantaa ja rauhoittaa hermojärjestelmää...” Tässä alkaa itsekin miettiä: miksi silloin, kun mieli tuntuu raskaalta, haluttaa niin kovasti mennä kävelemään metsäpolulle? Ja kävelyn jälkeen tuntuu, kuin raskas tunne olisi hävinnyt. Ja mikä mielenkiintoisinta: löydän koko ajan metsästä jotakin uutta. Aivan äskettäin, kun tulin viljelypalstalta kotiin metsäpolkua pitkin, huomasin, että tien varrella olevat, sammalen peittämät kivet näyttävät muinaisten dinosaurusten päiltä. Niillä on silmät ja nenä - ja synkkä irvistys. Tai ehkä olin väsynyt ja minusta vain näytti siltä?

Joka kerta kävellessäni järven ympäri ajattelen sitä, miten viisas päätös kävelytien tekeminen järven ympärille onkaan ollut: sen myötä olemme saaneet paljon kauneutta, joka yhdistää meitä luontoon ja vahvistaa keskinäistä yhteyttämme. 

Teksti: Margarita Niemi
Kuva: Sergej Kulikov
Tampere

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика