• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 4 ( 26 ) 2016

Minä – Veijo Tarukannel

Suomi-Venäjä-Seuran toiminnassa Kuopiossa on pitkään ollut mukana melko vaatimattoman oloinen, mutta hyvin hieno, monipuolinen ja viisas Venäjästä kiinnostunut mies. Hän on Itä-Suomen hallinto-oikeuden ylituomari Veijo Tarukannel.

– Veijo, miten ja milloin alun perin kiinnostuit Venäjästä / Neuvostoliitosta?
–Kiinnostuin Venäjästä ja Neuvostoliitosta jo nuorena 1960-luvulla. Kaikki alkoi kirjallisuudesta ja elokuvista. Neuvostoliittolaisia elokuvia näytettiin tuolloin paljon televisiossa. Se vaikutti intensiivisyydellään voimakkaasti, mm. Eisensteinin Iivana Julma. Ihmettelin, mistä oloista syntyy tällaista. Se vei mukanaan elämänkestävälle tutkimusmatkalle. Opiskeluaikana 1970-luvulla istuin aina Elokuva-arkiston näytöksissä, joissa venäläinen kino oli paljon esillä kuten kaupallisissakin elokuvateattereissa. Näytöksessä näin suuren dokumentaristin Roman Karmeninkin elävänä kertomassa työstään. Suurimman vaikutuksen 1970-luvulla teki minuun Kurosawan Dersu Uzala, joka on japanilaisen ohjaajan Siperiaan sijoittuva elokuva ystävyydestä. Kävin katsomassa sen neljästi peräkkäin. Se on edelleen suosikkifilmini, jonka katson vuosittain. Nykyisin venäläistä elokuvaa saa jo hankittua kätevästi. Olen kirjakauppa Ruslanian kanta-asiakas ja käydessäni Pietarissa tai Viipurissa hankin joka kerran elokuvia. Kuopiosta elokuvia saa jossain määrin Rosebudin mainiosta kirjakaupasta kauppahallista. Myös Kuvakukko on hyvä paikka tässä suhteessa.

Toiseksi kirjallisuus nosti esiin kiinnostukseni venäläiseen kulttuuriin. Aloin jo nuorena lukea Tsehovia, Tolstoita, Turgenjevia yms. ja tietysti runoilijoita. Mielikirjailijani on Anton Tsehov mutta mielikirjani on Leo Tolstoin Sota ja rauha. Siitä ilmenee kirjailijan näkemys elämään: ihminen ei määrää, asiat tapahtuvat. Kuitenkaan Tolstoi ei ole deterministi, mutta hänen näkemyksensä edellyttää sopeutumista ja olojen tietynlaista hyväksymistä. Mainio kirja, jossa ei ole juonta vaan näkemys. Runoilijoista Anna Ahmatova on suosikkini. Joka kerta, kun häntä lukee, tuntuu, ettei aikaisemmin ole ehkä kunnolla ymmärtänytkään, mitä hän tuntuu tarkoittavan. Aikanaan myös Konstantin Paustovski teki valtavan vaikutuksen erityisesti moniosaisella teoksellaan Kertomus elämästä. Luen sitä edelleen uudelleen.

Myös 1920-luvun venäläinen avantgardistinen taide on tehnyt minuun voimakkaan vaikutuksen. Sitten erikseen on kiinnostukseni Venäjän historiaan. Nykyisin luen paljon 1800-luvusta, mutta koko ajan myös sota-ajasta. Hankin näitä tietokirjoja lähinnä englannin kielellä, koska niiden lukemiseen venäjän taitoni on aivan liian vajaa. Minusta pitäisi ymmärtää, että Venäjällä monet asiat ovat eri lailla kuin monessa muussa paikassa. Itä-Suomen yliopiston professori Korpela on viisaasti vertaillut läntistä kulttuuria ja käsityksiä asioista ja vastaavia itäisiä ja havainnut merkittäviä eroja.

Kiinnostukseni on siis varhaista ja paljon kiinnittynyt kulttuuriin, kieleen ja historiaan. Yritän opiskella venäjän kieltä, mutta työkiireiden vuoksi viime vuodet ovat olleet tässä suhteessa anteeksi antamattoman huonoja.

– Entä venäläinen nykykirjallisuus ja elokuvataide?
– Jevgeni Vodolazkinin Arsenin neljä elämää on suosikkini. Pietarilainen nykyrunous on mielenkiintoista. Luen uudelleen aika ajoin myös Konstantin Simonovin sotaa käsittelevää kronikkaa ja Strugatskin veljesten teoksia. Moderneimmista elokuvaohjaajista pidän esim. Tarkovskista ja Muratovasta. Sekä kirjallisuudessa että elokuvataiteessa Venäjä on ehtymätön aarteiden aitta.

– Olet tehnyt Venäjä-yhteistyötä myös työsi kautta mm. Petroskoihin. Kertoisitko siitä?
– Alueen tuomioistuimet ovat olleet mukana oikeusministeriön lähialueyhteistyössä kumppaninaan Karjalan tasavallan tuomioistuimet. Olen ollut mukana useilla seminaari- ja tutustumismatkoilla Petroskoissa ja petroskoilaiset ovat olleet täällä Kuopiossa. Tällainen yhteistyö on tuiki tarpeellista rajanaapurien välillä. Juuri nyt olen lähdössä Petroskoihin arbitraatiotuomioistuimeen ja tasavallan korkeimpaan oikeuteen pienen Itä-Suomen ja Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ihmisistä koostuvan ryhmän kanssa. Yhteistyön on oltava käynnissä vaikeinakin aikoina. Olen ollut mukana julkaisemassa suomeksi ja venäjäksi muutamia oikeusalan teoksia. Olen ollut mukana myös korkeimman hallinto-oikeuden Venäjä-yhteistyössä. Täällä Itä-Suomessa on minun työssäni otettava huomioon se, että asiakkaista aika iso osa on Venäjän federaation kansalaisia ja yhteisöjä.

– Venäjä näkyy muutenkin työpaikallasi. Mikä on Sali nro 6?
– Hallinto-oikeuden henkilökunnassa on ihmisiä, joilla on kokemusta työelämästä Venäjällä. Jotkut harjoittavat kieliopintoja. Muutamme juuri uusiin toimitiloihin, jota olemme odottaneet yli 15 vuotta. Itä-Suomen hovioikeus ja Itä-Suomen hallinto-oikeus aloittivat syksyllä toimintansa kunnostetussa oikeustalossa osoitteessa Minna Canthin katu 64. Nyt meillä on modernit toimintakulttuuriamme vastaavat, oman näköisemme sangen erikoisetkin ja taiteelliset tilat. Kiitos siitä, että ajatuksemme saivat arkkitehtonisesti ja taiteellisesti halujamme vastaavan muodon, kuuluu arkkitehti Heikki Lamusuolle ja taiteilija Jaana Partaselle. Tiloissamme näkyy myös osin venäläinen perinne. Jaana Partanen on suunnitellut taiteellisen toteutuksen mm. ortodoksimuseo Riisaan. Halusin, että tiloissamme oleva viihtyisä kokoontumistila (kirjasto/kahvila) on nimeltään Sali nro 6. Tämä tulee samannimisestä Tsehovin novellista (joskus suomennettu nimellä Sairashuone nro 6). Se kertoo mielisairaalasta ja siitä kuka oikeastaan on hoidossa ja kuka hoitaa ketä. Oikeasti novelli tuntuu kertovan koko yhteiskunnasta. Tilaan tulee todellakin sen nimeä osoittava kilpi. Tämä hallinto-oikeus on ehkä kokenein mielenterveysjuttujen käsittelijä ja ratkaisija Suomen hallinto-oikeuksien piirissä johtuen siitä, että Kuopiossa on Niuvanniemen sairaala.

– Myös vapaa-aikanasi olet tehnyt monenlaisia asioita Venäjän parissa, mm. kunnostanut Viipurin hautausmaata. Kertoisitko siitä?
– Vapaa-aikanani matkustelen paljon Venäjällä, lähinnä Karjalassa, Viipurissa ja Pietarissa. Olen ollut monesti mukana myös Suomi-Venäjä-Seuran matkoilla entisissä neuvostotasavalloissa. Matkat liittyvät usein kulttuuriin ja historiaan. Lisäksi olen ollut mukana Viipurissa Sorvalin hautausmaata kunnostavan yhdistyksen toiminnassa, eli ollut kunnostustöissä hautausmaalla, mm. puunkaatoryhmässä loimaalaisten mestarimetsurien ryhmässä. Nyt siellä alkaa olla sikäli hyvä tilanne, että seuraavat työt on entistä helpompi hahmottaa. Vastaavasti olen Kuopiossa ollut kunnostamassa Kettulanlahden venäläisten sotavankien hautaa. Vastavuoroisuus on naapurien suhteissa aina tärkeätä. Olen jopa käynyt erään ystäväni kanssa katsomassa Pietarin SKA:n otteluita jo ennen kuin Jokerit liittyivät KHL:ään.

Pietarissa lempipaikkojani ovat Venäläisen taiteen museo, kirjakauppa Dom Knigi, ravintola Idiot, Anna Ahmatovan kotimuseo ja tykistömuseo. Viipurissa pidän kuljeskelusta kaupungilla, kauppahallista ja Punaisen lähteen torin ympäristöstä. Petroskoissa pidän erityisesti rantabulevardin ympäristöstä ja teattereista.

– Mitä muuta haluaisit sanoa lehtemme lukijoille?
– Minusta on tärkeintä ymmärtää, että mikään asia ei ole yksinkertainen, kun puhutaan Venäjän ja muun maailman (myös Suomen) suhteista. Pitäisi muistaa erilaiset historialliset tekijät ja se, ettei asioissa ole vain yhtä toimijaa. Ei ole pelkästään hyviä tai huonoja toimijoita. Pitäisi historiaa ja kulttuuria ymmärtämällä miettiä asioita eri näkökulmista. Nationalismia en pidä hyvänä, mutta ajattelen, että patriootteja ihmisten on hyvä olla. Onhan meidän tiedettävä, mistä olemme peräisin historiallisesti ja kulttuurisesti. Nyt maailmassa on ollut vaarallisia piirteitä myös siitä näkökulmasta ajatellen, mitä Tolstoi sanoo Sodassa ja rauhassa siitä, mikä määrää tapahtumien kulun. Täytyy muistaa, että ajat muuttuvat. Vaikka muistaa historialliset tekijät, pitää suunnata tulevaisuuteen, sillä siihen suuntaan maailma on kuitenkin menossa.

Kun jään aikanaan eläkkeelle, luulen, että opettelen paremmin venäjän kieltä. Lähialuematkailu on ekologista, sitä tulen harrastamaan ja Venäjä on lähialuetta. Niin kauan kuin silmät toimivat ja ajatus luistaa, luen venäläistä kirjallisuutta ja tutkin venäläisiä elokuvia.

Teksti ja kuva: Tiina Ynnilä
Venäjännös: Lidia Popova

Siirry ylös