2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 9-10 (71-72)


№ 8 (70)


№ 7 (69)


№ 5-6 (67-68)


№ 4 (66)


№ 3 (65)


№ 2 (64)


№ 1 (63)

№ 9-10 ( 71-72 ) 2011

Toimitukselta

Hei kaikki rakkaat lukijat!

Taas yksi yhteinen vuosi on jäänyt taaksemme. On vaikeaa uskoa, miten nopeasti aika hurahti. Sanotaan, että vuosien myötä ihminen tulee viisaammaksi ja rikkaammaksi, kun hän saa elämänsä aikana kokea onnistumisen hetkiä ja oppia virheistään. Toisin sanoen, me ja te lukijat olemme kasvaneet ja viisastuneet kokonaisen vuoden verran, niin että olemme valmiit vuoden 2012 haasteisiin. Toivomme tietenkin, että se toisi mukanaan enemmän onnea ja menestystä kuin edeltäjänsä ja että kaikki hartaat toiveemme ja unelmamme toteutuisivat, mutta sitä tapahtuu vain lasten saduissa.

Me olemme jo aikaa sitten kasvaneet aikuisiksi ja ymmärrämme, että toiveiden toteutumisen eteen pitää tehdä kovasti työtä ja asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi täytyy ponnistella. Näin Uuden vuoden alussa haluankin toivottaa kaikille Mosaiikin lukijoille voimia ja kärsivällisyyttä, sitkeyttä ja kestävyyttä, toivoa ja uskoa, sekä tietenkin: onnea ja rakkautta!

Uuden vuoden lahjana meillä on ilo antaa teille uusi, kauan odotettu Mosaiikki, jonka värillisen kansilehden on suunnitellut Alexandra Sholohova.

Unelmoikaa, saavuttakaa tavoitteenne ja olkaa onnellisia!

Ystävällisin terveisin,
Tatjana Doultseva
Mosaiikin päätoimittaja
Suomennos: Päivi Nironen

 

Яндекс.Метрика