2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 10 (53)


№ 9 (52)


№ 8 (51)


№ 7 (50)


№ 5-6 (48-49)


№ 4 (47)


№ 3 (46)


№ 2 (45)


№ 1 (44)

№ 9 ( 52 ) 2009

Yleismyyjä

Työtehtävät
Yleismyyjä purkaa, pakkaa, hinnoittelee ja asettelee tavarat esille myymälätilaan. Tehtäviin kuuluu myös tavaran tilaus ja vastaanotto. Työtehtävät vaihtelevat työtilanteen mukaan. Yleismyyjä järjestää ja täydentää hyllyjä, laatii hintajulisteita, huolehtii itsepalveluvaakojen ym. myymälävälineiden toimivuudesta ja tallentaa hintatietoja tietokoneelle. Lisäksi hän voi työskennellä välillä kassalla tai palvella asiakkaita eri osastoilla.

Yleismyyjän esimiehenä toimii myymälänhoitaja, -päällikkö, osastonhoitaja tai vastaava. Muita työntekijöitä kaupassa ovat toiset myyjät ja kassat.

Yleismyyjä työskentelee sekä myymälätiloissa että varastotiloissa ja takahuoneissa. Myymälöiden säilytystilat ovat usein kylmiä, vetoisia, pölyisiä tai ahtaita.

Työaika vaihtelee klo 8-20 välillä. Lauantai ja sunnuntai ovat myös työpäiviä, joten arkivapaat ovat yleisiä. Yleismyyjien joukossa on myös opiskelijoita ja toisen ammatin tekijöitä, jotka työskentelevät osa-aikaisesti, pääasiassa iltaisin ja viikonloppuisin.

Yleismyyjä on laaja-alainen sisääntuloammatti vähittäiskaupassa. Yleismyyjästä voi edetä tavararyhmän vastaavaksi myyjäksi.

Työpaikat
Myymälät, liikkeet ja tavaratalojen eri osastot.

Työn vaatimukset
Myyntityö edellyttää eri tuoteryhmien ja tuotteiden tuntemusta. Kaupan alan työssä korostuvat asiakaspalvelutaidot ja yhteistyön tekeminen. Kielitaidosta on etua.

Yleismyyjältä edellytetään itsenäisyyttä ja omatoimisuutta sekä joustavuutta siirryttäessä tehtävästä toiseen. Yleismyyjän työhön kuuluu paljon tavarankäsittelyä, kuten nostelua, kantamista ja tavaroiden siirtelyä paikasta toiseen sekä seisomista ja liikkumista. Työ edellyttää normaaleja fyysisiä voimia.

Koulutus
Moni yleismyyjä on tullut työhön suoraan yleissivistävän koulutuksen jälkeen. Osalla on jokin kaupallisen alan tutkinto. Toisella asteella voi opiskella liiketaloutta ja kauppaa ja suorittaa liiketalouden perustutkinnon eli merkonomin tutkinnon. Tutkinnon voi suorittaa myös näyttötutkintona.

Näyttötutkintoina voidaan suorittaa myös myynnin ammattitutkinto ja kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto. Tutkinnot voidaan suorittaa myös oppisopimuksella sekä aikuiskoulutuksena.

Ammatillista täydennyskoulutusta tarjoavat Markkinointi-instituutti sekä eri oppilaitosten yhteydessä toimivat täydennyskoulutusorganisaatiot. Lisäksi kaupan alan kursseja järjestävät kaupan alan yritysten omat koulutusorganisaatiot.

Palkkaus
Palkkaus määräytyy alan työehtosopimuksen mukaan. Yleismyyjät katsotaan kuuluvan 1-myyjäryhmään. Peruspalkan lisäksi maksetaan myymälän aukiolojen mukaan ilta-, lauantai- ym. lisää. Työnantaja kustantaa työasun.

Työmarkkinatiedot

Myyntityö
Kaupan ala työllisti vuonna 2008 keskimäärin 273 800 palkansaajaa. Heistä vähittäiskaupassa työskenteli 137 800, tukkukaupassa 91 700, autokaupassa 21 600 ja huoltoasemilla 4 400 henkeä. Palkansaajien lukumäärä on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Kaupan alalla työskentelee myös noin 40 000 - 50 000 yrittäjää ja heidän perheenjäsentään.

Kaupan yritysten toiminta- ja työllistämisedellytyksiin vaikuttavat monet tekijät, mm. talouden suhdannevaihtelut, palkansaajien ja kotitalouksien ostovoiman kehitys, kulutuskysyntä ja mielipideilmasto, yleinen hintakehitys ja verotus.

Toisaalta suhdanteiden vaikutuksessa kaupan alalla on toimialakohtaisia erojakin. Päivittäistavarakaupassa myynnin määrät ja siten myös toimialan työllistävyys on tasaisempaa kuin erikoiskaupassa, esimerkiksi autokaupassa.

Tukkukaupan kannattavuus ja työllisyysnäkymät riippuvat erityisesti päivittäistavaroiden osalta pitkälti vähittäiskaupasta. Sen sijaan teknisen tukkukaupan näkymät riippuvat viennistä ja esimerkiksi rakennusteollisuuden toiminnan vilkkaudesta.

Vuoden 2009 alussa kaupan palkansaajien lukumäärän kehityksestä ei tehdä arviota talouskehityksen heikon ennakoitavuuden vuoksi.

Lähde: www.ammattinetti.fi > ammatit > kaupallinen työ > myyntityö > yleismyyjä

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика