2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 11 (33)


№ 10 (32)


№ 9 (31)


№ 8 (30)


№ 7 (29)


№ 5-6 (27-28)


№ 4 (26)


№ 3 (25)


№ 2 (24)

№ 7 ( 29 ) 2007

Aikaa keskellä arkipäivää toiselle ihmiselle

Palvelut: Jyväskylän vapaaehtoistoiminnan keskus Vaparin rekisterissä on kolmisensataa auttamishaluista miestä ja naista. Osa tekee kertaluonteista keikkaa, mutta osa toimii säännöllisesti ja itsenäisesti.

Ihmisten kesken tehtävä vapaaehtoistyö elää uutta kukoistuskauttaan, kun julkisissa palveluissa työtahti on kiristynyt.

- Yksinäisyys on selkeästi polttavin ongelma etenkin ikääntyvien, mutta myös monien muiden väestöryhmien joukossa. Moni kaipaa vain juttuseuraa tai ulkoiluseuraa, Jyväskylän kaupungin vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Sari Välimäki kertoo.

Hän korostaa, että kaupungin organisaation kautta toimivien lähes 300:n vapaaehtoistyöntekijän tehtävänä ei ole paikata lakisääteisiä julkisia palveluita.

- Vapaaehtoisten panos hyvinvoinnille on aika toiselle ihmiselle, hän sanoo.

Jyväskylän vapaaehtoistoimintaa pyörittää vapaaehtoistoiminnan keskus Vapari. Yhteistyötä tehdään erityisen tiiviisti Suomen Punaisen Ristin ja kaupunkiseurakunnan kanssa.

- SPR:llä on valmis ja toimiva malli ystävätoiminnalle, ei olisi mieltä rakentaa rinnakkaisjärjestelmää. Niinpä teemme  yhteistyötä. Vapari muun muassa huolehtii ystävien koulutuksesta ja virkistystoiminnasta, tarjoaa tiloja ja puitteita, Välimäki toteaa.

Lähes 300 vapaaehtoista

Ystävätoiminassa on Vaparin rekisterissä noin 200 vapaaehtoista. Pääasiassa ystävätoiminta on iäkkäiden ihmisten seurana olemista, mutta yhtä hyvin ystävätoiminta palvelee esimerkiksi maahanmuuttajia tai mielenterveysongelmista kärsiviä.

Noin 50 vapaaehtoista on mukana Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen luotsaamassa Välittävät sukupolvet –hankkeessa, missä lapset ja nuoret saavat tuekseen aikuisia ystäviä.

Laitosvapaaehtoisia on kymmenkunta, he toimivat sairaaloissa, vanhainkodeissa ja päiväkeskuksissa. Erityisessä maahanmuuttajien mentorikoulutuksessa on lähes 20 vapaaehtoista. Uutta on myös kulttuuriluotsitoiminta, jossa koulutetaan luotseja auttamaan ihmisiä kulttuuripalvelujen pariin. Luotsikoulutuksessa on mukana nyt 15 vapaaehtoista, toinen kurssi pidetään myöhemmin.

Vaparista voi kysyä myös kertaluoneista apua, ja osa vapaaehtoisista tekeekin mieluiten vain tällaisia töitä.

- Kertaluonteinen avuntarve voi olla vaikkapa saattajan pyytäminen mukaan asiointireissulle. Tilanteita on hyvä ennakoida, jotta saisimme pyynnön jo paria päivää aiemmin, Välimäki toivoo.

- Tyypillisimpiä avunpyyntöjä, joista joudumme kieltäytymään, on siivousapu. Emme mene julkisten tai kaupallisten palvelujen alueelle. Toimintaan voi kuka tahansa ryhtyä omilla arkitaidoillaan ilman mitään erityistä osaamista tai koulutusta, Välimäki sanoo.

Vapaaehtoistoiminnassa on mukana kaikenikäisiä naisia ja miehiä erilaisista elämäntilanteista. Paitsi että auttamisesta saa hyvän mielen, muita plussia ovat oman merkityksellisyyden tunne, vaihtelu omassa arjessa ja ryhmään kuulumisen tunne.

- Pidämme vapaaehtoisille neljä koulutustilaisuutta vuodessa. Kolmen illan kurssilla pohditaan motivaatiota, mikä toiminta kenellekin voisi sopia, ja keskustellaan myös sitoutumisesta, Välimäki esittelee.

Vapaaehtoisia kannustetaan etenemään riittävän pienin askelin, ettei ensihuumassa tule haalittua liikaa työtä. Jokainen tekee vain itselleen sopivan määrän, itselleen sopivan ajan ja itselleen sopivia tehtäviä. Vapaaehtoisille järjestetään myös omaa keskinäistä ryhmätoimintaa.

Jyväskylä
Eeva Salminen

Keskisuomalainen, 2.4.2006
Julkaistaan toimituksen luvalla

Toimitukselta: Vaparin toiminnasta voi tiedustella sähköpostitse osoitteessa vapari@jkl.fitai puhelimitse numerosta 625 546.

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика