• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 1 ( 10 ) 2014

Päivi Nenonen

On tapaamisia, jotka jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Tällainen tapaaminen minulla oli kirjallisuusfestivaali Severnoje sijanije – Aurora Borealiksessa Helsingissä. Alkuun kiinnitin huomiota edessäni istuvaan naiseen, tai oikeastaan siihen, miten hän reagoi välittömästi kuulemaansa. Sitten hänet ohjattiin esiintyjän paikalle, ja kuulin, että hän on suomalainen runoilija, kirjailija (joka kirjoittaa myös venäjäksi) ja kääntäjä Päivi Nenonen. Hän kertoi itsestään venäjäksi, ja yritin huomaamattani etsiä hänen venäjästään korostusta tai virheitä, joita jopa hyvin kieltä osaavat ulkomaalaiset tekevät, mutta en niitä huomannut. Lisäksi hän osasi elävää venäjän puhekieltä kaikkine sanankäänteineen, intonaatioineen ja muine ominaisuuksineen. Päivissä erikoista on myös se, että hänen näkönsä on heikentynyt, eli hän on näkövammainen. Tästä huolimatta hänen esityksensä oli kevyt ja terävä-älyinen, ja hänen runojensa maailma suorastaan ilmankevyt. Hänen kertomastaan kävi ilmi, että hän viettää paljon aikaa Venäjällä, Pietarissa. Halusin haastatella häntä ja esitellä lukijoillemme sekä hänet että hänen runoutensa.

Sanat heräsivät minussa kuin kevät
Pitkän kylmän hiljaisuuden jälkeen.
Jäät lähtevät ja hanget vähenevät,
Sulavedet virtaamaan käy jälleen.
Ja tulvan lailla rivit etenevät,
Päivät syövät lyhemmäksi yötä…
Sanat heräsivät minussa kuin kevät
Kuollakseen taas takatalven myötä.
Venäjännös: Anna Banšhšikova

Päivi, milloin kävit ensimmäistä kertaa Venäjällä ja millaisen vaikutuksen se teki sinuun?

Vuonna 1988. Vaikutus oli valtava. Se oli kolmipäiväinen, ihan tuiki tavallinen matka silloiseen Leningradiin (hotelli, kiertoajelu ja Berjozka maatuskoineen). Minulta siellä vain jotenkin päässä naksahti, tuosta vaan. En ole vielä tähän päivään mennessä ymmärtänyt, miksi niin kävi. Olen monesti yrittänyt selittää sitä itselleni tai muille, mutta tuloksetta.

Miksi asut Pietarissa?

Se näköjään vain on minun kaupunkini, vaikka en virallisesti asukaan siellä. Hankin vain monikertaviisumin ja käyn siellä. Ensimmäisen Leningradin-matkani jälkeen kävin pitkään milloin Moskovassa, milloin Karjalan kaupungeissa. Minulla oli siellä ystäviä ja tuttavia. Mutta kun ystäviä ja tuttavia alkoi kertyä myös Pietariin, niin jokin alkoi vetää minua sinne yhä voimakkaammin. Järjestin itseni vuodeksi harjoitteluun pietarilaiseen yliopistoon, keräsin kirjani, vähäiset vaateriepuni, kokoontaitettavan sängyn sekä jalkalampun ja lähdin Pietariin. Eikä mieleni sieltä koskaan palannutkaan…

Venäjä ei ole kaikkein helpoin paikka vammaiselle, miten selviät arkipäivän haasteista?

Siinä, missä Venäjä on joissain asioissa hankala, niin joissakin asioissa se on vastaavasti yksinkertaisempi. Esimerkiksi linja- ja johdinautot pysähtyvät jokaisella pysäkillä, oli sitten tarvetta tai ei. Huonosti näkeville tämä on todella kätevää, vaikka yleisesti ottaen se ei järkevää kovin olekaan. Ja vanhanaikaiset kaupat, joissa pyydetään tavarat tiskiltä, ovat käteviä: niissä myyjät kertovat kaiken, tarkistavat viimeisen käyttöpäivän jne. Näkövammainen päästetään jonossakin ohi… Minulla olisi iso kasa juttuja tilanteista, joissa minulle valkoisen kepin ansiosta on annettu ruokatarvikkeita ilmaiseksi, työnnetty rahaa taskuihin tai kieltäydytty ottamasta maksua jostain palvelusta.

Kuinka paljon oleskelet Suomessa, ja onko elämäsi Pietarissa vaikuttanut nykyiseen käsitykseesi synnyinmaastasi?

Vietän suunnilleen yhtä paljon aikaa Suomessa kuin Venäjällä. Suurimmalta osin se johtuu viisumikäytännöistä… Minusta tuntuu, että pitkät poissaoloni ovat vaikuttaneet enemmänkin synnyinmaani suhtautumiseen minuun. Minulta on jäänyt asioita huomaamatta, ja jotain on mennyt ohi, ja nyt kukaan ei enää tunne minua Suomessa, eikä kukaan esimerkiksi ota minua huomioon, kun valitaan kirjalle kääntäjää. Minua sanotaan täällä yleensä pietarilaiseksi kirjailijaksi ja runoilijaksi.

Mikä venäläisessä elämänmenossa vetää sinua puoleensa, ja mistä asioista et pidä?

Minua itseäni vetää puoleensa tietynlainen kirjallisuuskeskeisyys, mutta se on ikävä kyllä vallalla vain ystävieni keskuudessa. Venäjän suuri enemmistö kulkee nykykirjallisuuden ohi, ja erityisesti runouden ohi. Lisäksi rakastan Pietaria omana itsenään… Ja ystäväni Venäjällä ovat loistavia. Mutta mistä sitten en pidä? Byrokratiasta, kunnallistekniikasta, huijaamisesta, jatkuvista remonteista, avoimista kaivonkansista pimeillä kaduilla… Vieläkö jatkaisin?

Kun olet itsekin vähän niin kuin maahanmuuttaja, niin mitä neuvoja antaisit Suomessa asuville venäläisille, jotta he voisivat kotoutua paremmalla menestyksellä?

No, jos ihminen haluaa kotoutua onnistuneesti, niin minä suosittelisin lopettamaan joksikin aikaa enemmän tai vähemmän kokonaan seurustelun omanmaalaisten kanssa ja omalla kielellä yleensä. En tarkoita, että pitäisi jättää kaikki entinen, mutta väliaikaisesti ikään kuin vetäistä siltä töpseli seinästä. Jos olet aikuinen ihminen, niin äidinkieli ei häviä minnekään, vaikka olisit vuoden tai pari käyttämättä sitä. Ja kun et voi tukeutua ihmisiin, jotka identifioivat itsensä suunnilleen samoin, kuin sinä, tulee sinusta vastaanottavaisempi sitä kohtaan, mitä on ympärilläsi. Näin alat sopeutua: ensin olet se höpsö ja vähän tyhmä ulkomaalainen, sitten jo ihmetellään, miten hyvin olet alkanut puhua, ja lopulta olet jo melkein kuin yksi meistä.

Teksti: Svetlana Ranta

Kuvat: Marina Vassileva

Suomennos: Tiia Moilanen

Siirry ylös