• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 1 ( 10 ) 2014

Olenko kaksikielinen?

Suomi on virallisesti kaksikielinen maa, jossa suomen ja ruotsin kielillä on nimelliset tasavertaiset oikeudet ja ne ovat korvattavissa toisillaan. Kuitenkin kaksikielisyys Suomessa kehittyy nykyisin varsin yksipuolisesti: ruotsalais-suomalaisena kaksikielisyytenä. Suomalais-ruotsalainen kaksikielisyys on kehittynyt paljon vähemmän, ja se johtuu ihmisen henkilökohtaisista suhteista ja yhteyksistä.

Keskustelimme bilingualismista (kaksikielisyydestä) tämän alan asiantuntija Olga Pussisen kanssa.

Miten Teidän mielestänne kaksikielisyys vaikuttaa yhteiskuntaan ja maan kulttuuriin?

Ei saa sanoa, että maahan virallisesti päätetty kaksikielisyys jollain tavalla vahingoittaa sen kansalaisia. Toisen kielen eli toisen kansan tiettyjen oikeuksien tunnustaminen ja vakiinnuttaminen auttaa kasvattamaan suvaitsevaisuutta toisia kansallisuuksia kohtaan, sitä samaa monikulttuurisuutta, jonka ympärillä viime aikoina käydään kiivaita keskusteluja.

Tämän lisäksi ei sovi unohtaa sitä, että mikä tahansa kieli antaa ihmiselle plussia, bonuksia ja niin sanottuja henkilökohtaisia ansioita: minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

Voidaanko sanoa, että suurin osa suomalaisista on kaksikielisiä?

Hankala kysymys, ja jotta siihen pystyisi vastaamaan, pitäisi tehdä valtiontasoinen kyselytutkimus, jotta asian oikea laita saataisiin selville.

Minun näkemykseni mukaan Suomessa ollaan eittämättä menossa suurin harppauksin kohti monien kaksikielisyyttä: suomalais-englantilaista. Nyky-yhteiskunnan globalisaatio sekä viestinnän kehitys vaativat suomalaisilta englannin kielen varmaa hallintaa; sanoisin, että suomalaiset siirtyvät käyttämään englantia mielellään. Luulen, että lähitulevaisuudessa suomalais-englantilainen kaksikielisyys yleistyy.

Millaista ihmistä voi sanoa kaksikieliseksi?

Minun mielestäni kaksikieliseksi henkilöksi voidaan sanoa ihmistä, joka käyttää usein ja säännöllisesti kahta kieltä elämässään ja osaa molemmilla kielillä tehdä arjessa tärkeitä asioita. Yksinkertaisemmin sanottuna ihmistä voi pitää venäjää ja suomea kaksikielisesti hallitsevana, jos hän uskaltaa mennä niin venäläiseen kuin suomalaiseenkin ravintolaan, pankkiin, kauppaan, sairaalaan, kirjastoon jne. ja selittää siellä sanoilla eikä eleillä, ilman sanakirjan tai tulkin apua, asiansa sekä hoitaa menestyksekkäästi työasiansa ja -tehtävänsä.

Jos olette saavuttaneet tällaisen kielellisen tason, niin voitte rohkeasti kutsua itseänne kaksikieliseksi, siitäkin huolimatta, että erehdytte joskus sijamuodosta tai valitsette väärän aikamuodon.

Onko helppoa vai vaikeaa omaksua heti monta kieltä? Missä iässä muodostuu ”kielellinen perusta”?

Olen varma siitä, että toista kieltä (tai heti useampia kieliä) opiskellessa yksilön kielellisillä kyvyillä on tärkeä rooli, eli niin sanotulla kielellisellä lahjakkuudella, jota minä pidän taitona, ja joka on tasavertainen matemaattisen, musikaalisen, taiteellisen tai jonkun muun lahjakkuuden rinnalla. Tärkeä merkitys on myös kielten säännöllisellä käytöllä. Jos ihminen joutuu tilanteeseen, missä tulee käyttää joitakin kieliä heti, niin hän alkaa kehittää välittömästi kielitaitoaan muutamaan eri suuntaan samanaikaisesti.

Esimerkiksi, eräs englantia osaava tyttö saapui Suomeen Bulgariasta ja löysi Suomesta venäläisiä ystäviä, joiden kanssa alkoi seurustella venäjäksi. Mennessään naimisiin suomalaisen miehen kanssa hän puhui jo kolmen vuoden päästä sujuvasti suomea. Tämä esimerkki todistaa, että kielten osaamisessa ikä ei ole niin tärkeää kuin kielen tarvitseminen käytännössä. Jos tarvetta on, niin ihminen on kykeneväinen oppimaan kieliä myös eläkeiässä. Tutkijat ovat olleet kuitenkin sitä mieltä, että yksilöt oppivat kieliä nopeammin ja helpommin 13-14 ikävuoteen mennessä.

Onko maailmassa jatkossa enemmän ihmisiä, jotka puhuvat 2-3 kieltä äidinkielenään? Onko syntymässä jonkinlaista trendiä asiasta?

On selvää, että nykymaailmalle on tyypillistä yhdistyminen ja vuorovaikutus, koska muutto on helpompaa, ei vain kotimaan sisällä vaan myös sen rajojen ulkopuolella. Tämä johtaa siihen, että ihmisten määrä, jotka hallitsevat muutamia kieliä jo lapsesta asti, kasvaa jatkuvasti.

Tämä tarkoittaa sitä, että seka-avioliitoissa kasvavien lasten määrä kasvaa, ja he oppivat kirjaimellisesti vauvasta asti keskustelemaan kahdella kielellä sekä osaavat toista kieltä perheen ulkopuolella jo ennen koulua, päiväkodeissa, ulkona jne.

Kaksikielisyyden ja monikielisyyden leviäminen vaikuttaa väistämättä historian kehitykseen kaikkialla maailmassa, vaikka nyt emme tietenkään voi ennustaa, millaisia nämä muutokset tulevat olemaan.

Vaikuttaako kaksikielisyys ihmisen maailmankäsitykseen? Millä tavalla?

Toisen kielen omaksuminen kieltämättä muuttaa maailmankäsitystä ja joskus myös ideologiaa. Ihmiset ylipäänsä suhtautuvat kieliin hyvin tunteellisesti ja käyvät kieleen tutustuessaan läpi paljon erilaisia tunteita: jyrkästä kieltämisestä aina vilpittömään iloon. Ihminen, joka alkaa opiskella toista kieltä aikuisiällä, on käynyt jo läpi etnisen identiteettinsä ja tietää hyvin mihin kansallisuuteen kuuluu. Mutta tästä huolimatta toisella kielellä käytävä jatkuva ja tiivis kanssakäyminen tämän kansan ja kulttuurin edustajien kanssa lähentää häntä heidän kanssaan.

Lapsilla, jotka ovat kasvaneet kahden kielen keskellä, etnisen identiteetin muodostuminen on melko hankalaa, sikäli kun he voivat geneettisesti kuulua toiseen kansallisuuteen, mutta kulttuurinsa puolesta sen maan kansallisuuteen, jossa he asuvat. Aivan kuten eräs Suomessa kasvanut tyttö kertoi minulle haastattelussaan: ”Olen tietenkin venäläinen, mutta silti suomalainen”.

Voiko sanoa, että ihminen, joka hallitsee kahta kieltä äidinkielenään omaa kaksi kotimaata?

Toinen kieli ei koskaan vapauta ihmistä, koska mielenkiinto toisia ”juuria” kohtaan voi herätä minä hetkenä hyvänsä, ja se vaikuttaa kaksikielisen ihmisen elämään. Sain tavata Suomessa asuvien ”vanhavenäläisten” jälkeläisen kanssa, joka on unohtanut venäjän kielen jo lapsuudessa, eli ilman sitä yli 50 vuotta, mutta jäädessään eläkkeelle alkoi opiskella kieltä taas täysin ”nollasta”. Täten kaksikielisillä on todellakin ”varastossa” toinen kotimaa: voi olla, et-teivät he muista sitä nyt, mutta voivat ottaa ja lähteä sinne ylihuomenna.

Teksti: Anna Liukko
Artikkeli on alun perin julkaistu Eto Finlandia -sivustolla (finland.fi/ru).

Käännös: Maria Lepistö

Kuva: Natalia Savela

Siirry ylös