Tässä numerossa:
Arkisto:
№ 2 ( 30 ) 2017
Yksi venäjänkielisten maahanmuuttajien suurimmista haasteista on kanssakäymisen piirin laajentaminen. Tämä koskee erityisesti heitä, jotka ovat muuttaneet maahan juuri ennen eläkeikää tai jotka muuten eivät ole sulautuneet osaksi työväestöä. Kuinka välttää joutumasta rutiininsa vangiksi? Kuinka paeta yksinäisyyttä ja ikävää, olla päätymättä pahamaineisen suomalaisen masennuksen uhriksi? Tai mitä tehdä, ettei parhaimmaksi ystäväksi tulisi televisio? Näihin kysymyksiin löytyy vastaus ”60+”-klubilaisilta, tai suomeksi Seniori-kerholta, joka toimii Inkerikeskuksen yhteydessä.
”60+”-klubi kokoontuu neljä kertaa viikossa kahdessa paikassa: Inkerikeskuksella ja Kontulassa. Jokaisessa ryhmässä on parikymmentä osallistujaa. Projektikoordinaattorit Svetlana Teltevskaja, Olga Buravljova ja Elena Balk tekevät työtä koko sydämellään huolehtien siitä, että toiminta on mielenkiintoista ja hyödyllistä – niin, ettei seuraavaa tapaamiskertaa halua jättää väliin. Siksi jokaiselle kerralle suunnitellaan erityisohjelma, joka sisältää kulttuuriaiheisen, yleissivistävän esitelmän, jumppaharjoituksia, yhteisiä pelejä, lempilauluja ja tietysti – teehetken herkkujen kera.
Toiminnan toinen muoto ovat retket, matkat ja yhteiset teatterikäynnit. Tiedämme kaikki, kuinka vaikeaa on löytää seuraa itselleen esimerkiksi mielenkiintoiseen näyttelyyn. Klubilaiset ovatkin tänä vuonna käyneet kaikissa Helsingin merkittävimmissä museoissa, matkanneet Eestiin, Latviaan, Tšekkiin ja Kiinaan sekä viettäneet piknikkejä Seurasaaressa ja Vuosaaressa! Hyvässä seurassa se on erityisen mukavaa! Kuten laulussa sanotaan – ”yhdessä on mukava tehdä matkaa”.
Mikä pitää klubilaiset yhdessä vuodesta toiseen? Miksi klubi ”60+” on niin tärkeä? Tähän kysymykseen vastasivat klubin veteraanit: he ovat käyneet klubilla jo sen perustamisesta lähtien – yli kymmenen vuotta!
Lidia Kulagina: ”Klubi on meille välttämätön. Se tarjoaa mahdollisuuden kanssakäymiseen, mielenkiintoisia esitelmiä ja antoisia käyntikohteita. Tulin ensimmäistä kertaa Inkerikeskukseen muutettuani Suomeen. Oli vaikeaa olla ilman ystäviä ja suomen kielen taitoa. Juuri täältä sain sekä tarpeellisen informaation että ensimmäiset tuttavuudet. Olen kaikkeen toimintaan tyytyväinen, kaikki kiinnostaa minua ja olen kiitollinen järjestäjille siitä arvokkaasta työstä, jota he tekevät. On olemassa ihmisiä, jotka istuvat mieluummin yksin kotona. Selittävät, että on niin hankalaa tai ettei huvita lähteä toiselle puolen kaupunkia. On minullakin heikkouden hetkeni, mutta pyrin voittamaan ne ja kääntämään ajatukseni positiivisiksi. Kerään voimia, ravistan itseäni – ja lähden klubitapaamiseen. Se antaa minulle valtavan energialatauksen!”
Svetlana Tatarnikova: ”Valitettavasti monet elävät yksinäistä elämää erakkona – heillä ei ole edes ketään kenen kanssa jutella. Minulla itselläni on päiväkohtainen aikataulu. Maanantaisin meillä on treenit urheilukeskuksessa, käymme usein keilaamassa. Lisäksi laulan kuorossa, käyn kielikursseilla ja yritän olla läsnä klubitapaamisissa. Mahdollisuuksien mukaan tuon tänne tuttaviakin mukanani. Pidämme hyvin yhteyttä toisiimme ja muutamien kanssa olemme ystävystyneet niin, että vietämme yhdessä aikaa myös Inkerikeskuksen ulkopuolella. Jaamme yhdessä ilot ja surut. Mitäpä sitä kieltämään… Olemme siinä iässä, että kun joku läheisistä kuolee – mistä muualta sitä löytäisi tukea kuin täältä omiensa parista? Olemme järjestäjille erittäin kiitollisia siitä, että he kuuntelevat kaikkia toiveitamme.”
Tähän onkin vain lisättävä, että klubi ”60+” kutsuu mukaan aina uusia jäseniä! Liity siis mukaan! Jos sinusta tuntuu, että ikääntyneet vanhempasi kaipaavat seuraa, auttakaa heitä liittymään mukavaan yhteisöön. Heistä iloitaan täällä.
Koordinaattorit:
Svetlana Teltevskaja, Elena Balk, Olga Buravljova
puh: 050 432 8543, seniori@inkerikeskus.fi
Odotamme Sinua!
Maanantaisin
Liikuntatuokio salissa 11.00–12.30
Kontula, Sakara 2
Tiistaisin
SENIORI-KERHO 12.00
”Villa-akvarelli”-piiri 14.00
Malmi, Torikatu 3
Keskiviikkoisin
SENIORI-KERHO 12.00
Kuvataidekerho 14.00
Malmi, Torikatu 3
Torstaisin
Pelikerho 13.00
Englannin kielen kerho 14.30
SENIORI-KERHO
Malmi, Torikatu 3
Perjantaisin
SENIORI-KERHO, 10.30–12.30
Kontulan lähiöasema 2. krs;
Keinulaudankuja 4 C (metro Kontula).
Teksti ja kuvat: Maksim Vitol
Suomennos: Tarja Svensk