Tässä numerossa:
Arkisto:
№ 4 ( 18 ) 2014
Kuten Venäjällä, niin Suomessakin on erilaisia perheitä ja vanhempia: huono-osaisia ja onnellisia, huolimattomia ja vastuullisia, varakkaita ja vaatimattomia, kunnianhimoisia ja vähän vaativia, ankaria ja rakastavia. Suomalaisella lastenkasvatuksella on kuitenkin ehdottomasti omat erityispiirteensä. Jotta en rajoittuisi vain omiin huomioihini, ja jotta voisin olla mahdollisimman objektiivinen, pyysin suomalaisia vanhempia määrittelemään kotikasvatuksensa pääasioita. Tulimme tällaisiin yhteisiin tuloksiin.
Suomessa ajatellaan, että lapselle on hyväksi, jos hän jää kotiin kasvamaan mahdollisimman pitkäksi aikaa. Koska lastentarhat ovat maksullisia, ovat monien perheiden lapset kotona esikouluikään asti, esikoulu on jo maksuton. Näin voi toimia tietenkin vain siinä tapauksessa, että toinen vanhemmista on esimerkiksi työtön tai äiti on hoitovapaalla toisen tai kolmannen lapsen kanssa. Tällöin lapsella on oikeus olla päiväkodissa vain rajallinen määrä päiviä kuukaudessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapset pidettäisiin neljän seinän sisällä. Äitien ja lasten käytettävissä on erilaisia ilmaisia ryhmiä ja kerhoja, joita järjestävät kunta ja yhdistykset.
Suomessa ei ole tapana pukea lapsia liian lämpimästi. Pienestä asti he kasvavat melko karaistuneiksi. He saattavat uida kylmässä vedessä pitkäänkin jo toukokuussa. Talvisin he kulkevat avokauloin, ohuessa pipossa, välitunneilla käyvät ulkona vähissä vaatteissa (suomalaiset koululaiset ovat ulkona kaikilla välitunneilla joka säällä), kulkevat julkisissa tiloissa avojaloin. Sairauden iskiessä elimistön täytyy suomalaisten mielestä itse taistella sitä vastaan, ja lääkärin puoleen käännytään vain äärimmäisissä tapauksissa. Siksi korkeaa kuumetta ei pidetä vaarallisena, paitsi tietysti jos on sen lisäksi muitakin oireita, eikä mikään ambulanssi tietenkään lähde kuumetta laskemaan.
Lapsia ei ole täällä tapana erityisesti hellitellä. Suomalaiset ovat tässä asiassa pidättyneempiä. Lasten kanssa pyritään puhumaan samoin, kuin aikuistenkin, eikä heille ole tapana leperrellä. Monet venäläiset äidit eivät heti alkuun meinaa tottua siihen, että täällä ei ole tapana myöskään pukea lapsia parhaimpiinsa. Sen sijaan he voivat vapaasti leikkiä ja likaantua, eikä vanhempien tarvitse huolehtia pilalle menneistä kalliista vaatteista.
Mitä tulee fyysiseen kurittamiseen, niin tutkittuani asiaa pitkään ja keskusteltuani monien suomalaisten kanssa, olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että tilanne tässä asiassa meillä on melko samanlainen. Sekä Venäjällä että Suomessa on virallisesti kielletty lasten lyöminen. Sekä siellä että täällä on fyysisen kurittamisen vastustajia, mutta samanaikaisesti on vanhempia, jotka tulevat aika ajoin läimäyttäneeksi lasta takapuolelle. Suomalaisten temperamentti ja kulttuuri tosin vain on hyvin erilainen, ja haluan vielä toistaa, että laki tässä asiassa on heillä tiukempi.
Sekä minun että suomalaisten itsensä mielestä on tärkeää, että täällä lasten isillä ei ole vain muodollista, lainmukaista yhtäläistä oikeutta lapsenkasvatukseen, vaan he myös käytännössä ottavat osaa kasvatukseen melko aktiivisesti He saattavat esimerkiksi jäädä hoitovapaalle. Joskus jopa näyttää siltä, että isät huolehtivat täällä lapsista enemmän, kuin jotkut äidit. Avioeron sattuessa lapsi voi lain mukaan viettää tietyn osan ajastaan isän kotona. Yksi tuntemani venäläisäiti hermoili alkuun tämän vuoksi, mutta sitten huomasi, että onkin melko kätevää, kun pojan voi lähettää isän luo ja hoitaa omia asioitaan sillä aikaa. Lapsikin oppii määrittelemään, mitä leluja ja ajanvietettä hän pyytää äidiltä ja mitä isältä. Eronneiden vanhempien täytyy keskustella ja päättää yhdessä lapsen koulutusta, terveyttä ja harrastuksia koskevat asiat. Isäpuolen on tällaisessa tilanteessa pysyttävä puolueettomana, eikä millään tavalla korvata lapsen isää. Näin asiat voivat olla, jos eron jälkeen onnistutaan säilyttämään hyvät välit. Perheitä on kuitenkin monenlaisia.
Suomalaiset lapset ovat pääosin vähemmän aggressiivisia. Lastentarhasta alkavaa eloonjäämiskamppailua ei täällä ole. Suomalainen vanhempi ei kannusta lasta, joka ottaa lelut toisten kädestä ja yrittää loukata. Venäläisen hiekkalaatikon kokeneet äidit varmaankin tietävät, mitä tarkoitan. Venäjällä vanhemmat päinvastoin usein ovat sitä mieltä, että tällainen käytös auttaa lasta kasvamaan reippaaksi, itsevarmaksi ja kykeneväksi puolustamaan itseään. Niinpä, elämä suuressa maassa asettaa toisenlaiset käyttäytymisnormit.
Kuten suomalaiset korostavat, ja luulen maahanmuuttajien olevan samaa mieltä, annetaan Suomessa lapsille enemmän mahdollisuuksia tehdä päätöksiä itsenäisesti. Ajatellaan, että tämä auttaa heitä kasvamaan ajatteleviksi ihmisiksi. Aikuiset eivät ole täällä tottuneet tyrkyttämään lapsille omaa mielipidettään ja pakottamaan heitä toimimaan niin, miten aikuisten mielestä pitäisi toimia. Jokin aika sitten Suomen kaikki 12–13 vuotiaat tytöt rokotettiin ilmaiseksi koulussa kohdunkaulansyöpää vastaan. Tytöille annettiin tässä asiassa mahdollisuus päättää yhdessä vanhempiensa kanssa siitä, haluavatko he ottaa tämän rokotteen vai eivät. Koululainen voi vanhempiensa rinnalla allekirjoittaa erilaisia häntä koskevia asiakirjoja. Venäläiset, jotka ovat tottuneet patriarkaalisempaan kasvatukseen, eivät oikein ymmärrä täällä lapsille annettua vapautta. Meidän perinteemme mukaan vanhemman sukupolven elämänkokemus ja viisaus ovat yksi lastenkasvatuksen perusteista.
Tämän artikkelin lukijoilla on varmasti tarinoita omista tai ystävien kokemuksista, jotka voivat viitata johonkin muuhun, kuin mistä olen nyt kirjoittanut. Olen kuitenkin tutkinut tätä asiaa melko tarkasti ja pitkään, sekä kysellyt siitä monilta tutuiltani. Tähän olen pyrkinyt määrittelemään suomalaisen lapsenkasvatuksen yleisiä piirteitä, mutta tosielämässä tietenkin aina tapahtuu kaikenlaista, myös sellaista, mikä ei sovi yleisiin kehyksiin.
Teksti: Ilona Lipatova
Suomennos: Tiia Moilanen
Kuvat: Annika Berezhnykh