№ 4 ( 24 ) 2015



HELSINGIN MALLI
tukee kulttuuriyhteistyötä keskustan ulkopuolella

HELSINGIN MALLI

Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunta päätti kokouksessaan 10. marraskuuta niin sanotun Helsingin mallin mukaisista kehittämisavustuksista. Yhteensä kulttuuri- ja taidehankkeille keskusta-alueen ulkopuolella vuonna 2016 myönnettiin tukea noin 376 000 euroa.

Helsingin malli on uudenlainen, alueellisen ja osallistavan kulttuurityön toimintamalli, jota pilotoidaan vuosina 2016–2018 Jakomäen, Kaarelan, Maunulan ja Vuosaaren kaupunginosissa. Kaikkinensa Helsingin mallin avustuksia jaetaan kolmivuotiskauden aikana lähes 1 130 000 euroa.

Toiminnan tavoitteena on tukea keskustan ulkopuolisten kaupunginosien yhteisöllisyyttä, myönteistä kehitystä ja profiloitumista. Tarkoituksena on luoda kaupunkilaisille eri alueilla uusia mahdollisuuksia kulttuurin kokemiseen ja taiteen tekemiseen arjessa. Keskiössä on vuorovaikutus ja dialogi asukkaiden ja taideorganisaatioiden välillä sekä pyrkimys löytää entistä monipuolisempia tapoja toimia ja sitä kautta taiteelle ja kulttuurille uusia yleisöjä. Hankkeille asetettujen tavoitteiden toteutumista seurataan vuosittain.

"Kulttuuri on erinomainen keino nostaa esiin kaupunginosien erityislaatuisuutta. Helsingissä on viime vuosina nähty ennen näkemätön aalto asukaslähtöistä kulttuurista toimeliaisuutta. Nyt sitä kiihdytetään ammattimaisesti toimivien taidelaitosten jalkautumisella", toteaa kulttuurijohtaja Stuba Nikula.

Lähtökohtaisesti kolmivuotisiksi tarkoitettuihin hankkeisiin valikoitui 45 hakemuksen joukosta kumppaniksi 12 kulttuuri- ja taidetoimijaa, joiden joukossa muun muassa Helsingin kaupunginteatteri (Jakomäki), KOM-teatteri (Vuosaari), Q-teatteri (Kaarela), Suomen kansallisteatteri (Maunula), Zodiak – Uuden tanssin keskus (Kaarela), Suomen valokuvataiteen museo (Vuosaari) ja Klockriketeatern (Vuosaari).

Lisätietoja: www.hel.fi/kulttuuri


Lähde: Helsingin kaupunki, tiedote
Venäjännös: Lidia Popova

 

Яндекс.Метрика