2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010


№ 4 (12)


№ 3 (11)


№ 2 (10)


№ 1 (09)

№ 2 ( 10 ) 2012



Mosaiikki-Helsingin toimitukselta

Hyvä lukija!

Pitelet käsissäsi vuoden 2012 toista Mosaiikki-Helsinkiä. Haluan muistuttaa, että tämä vuosi on Helsingille aivan erityinen vuosi, sillä kaupunki on toiminut pääkaupunkina jo 200 vuotta. Tätä juhlaa Suomen pääkaupunki juhlii kulttuuriviikolla, erilaisilla näyttelyillä ja koko vuoden ajan järjestettävillä kaupungin tapahtumilla. Esimerkiksi Suomenlinnassa on jo alkanut ”Kaupungin sielua etsimässä” - näyttely, jonka avulla voi sukeltaa kaupungin kaksisataavuotiseen historiaan.

Helsingin venäjänkieliselle väestölle mieluinen ja sykähdyttävä tapahtuma on lapsille suunnattu näyttely ”Lapsi-Messut”. Se pidetään joka vuosi huhtikuun lopussa. Tänä vuonna Lapsen rinnalla -palkinto myönnettiin Lasten kulttuurikeskus Musikanteille. He voittivat palkinnon 20 ehdokkaan joukosta. Onnittelemme Musikantteja! Olemme ylpeitä palkinnostanne!

Vuonna 1959 aloitetun perinteen mukaisesti Helsinki juhlii syntymäpäiväänsä kesäkuun 12. päivänä. Sille päivälle on aina suunniteltu monipuolista ohjelmaa. Käytännössä kaupungin syntymäpäiväjuhla on jo kauan sitten venynyt yhtä päivää pidemmäksi, tänä vuonna juhlia pidettiin toukokuun 31. päivästä kesäkuun 17. päivään asti. Juhlaohjelmaan kuuluu paljon perinteisiä ja täysin uusia tapahtumia. Esplanadin lavalla nähtiin konsertteja ja esiintyjiä, puistossa oli designtori, pidettiin ilmaisia opastettuja kävelyretkiä, oli kaikenlaisia avoimien ovien päiviä ja urheilutapahtumia, Suomen vanhin ammattiorkesteri piti hengellisen musiikin festivaalin.

Rautatientorilla ja Kaisaniemen puistossa pidettiin toukokuun 26-27. päivinä Maailma kylässä -festivaali, joka oli yksi Suomen pääkaupungin kulttuurielämän kirkkaimmista tapahtumista. Siellä esiintyi yli sataviisikymmentä ryhmää ympäri maailmaa: oli konsertteja, tapaamisia, haastatteluja, jopa eksoottisten ruokalajien makupaloja. Tangofestivaali hurmasi Senaatintorin kesäkuun 9. päivä. Samana päivänä pidettiin moottoripyöräshow ja -näyttely. Lopuksi pidettiin suositut Sambakarnevaalit kesäkuun 15-16 päivinä, jo 22. kerran. Siihen osallistui seitsemän tanssikoulua eri puolilta Suomea ja yli tuhat tanssijaa ja muusikkoa.

Tänä vuonna Helsingin maailman muotoilun pääkaupunkiasemaa on juhlistettu erityisillä kukkaistutuksilla. Kolmekymmentä valtavaa kukka-asetelmaa tuoksuvat ympäri kaupunkia. Jopa muutamat liikennepysäkit ovat saaneet täysin uuden ilmeen.

Näin kesäloman kynnyksellä haluan toivottaa kaikille lämmintä kesää, uusia hienoja kokemuksia ja mielenkiintoisia tuttavuuksia!

Ystävällisin terveisin, Laine Huttunen,
Mosaiikki-Helsingin koordinaattori ja toimittaja.
Helsinki
Suomennos: Päivi Nironen

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика