• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 1 ( 24 ) 2011

Kahden kulttuurin välissä...

Marraskuussa syntynyt poikani Daniel (suomalaisille Dani tai Dansku, venäläisille Danilka) elää kahden kulttuurin välissä. Hänellä on venäläinen äiti ja suomalainen isä, mikä ei ole suinkaan harvinaista. Me tietenkin päätimme mieheni kanssa, että kumpikin puhuu lapsen kanssa omaa äidinkieltään. Äiti lukee Danilkalle satua mökistä ja linnusta, ja isä kertoo miten JYPin jääkiekkojoukkue on pelannut. Dani vastaa molemmille «agu» – näin meillä seurustellaan...

Poikaani pidetään virallisesti «toisen polven maahanmuuttajana», mikä on minusta melko kummallista: mikä maahanmuuttaja hän on, kun hän on syntynyt täällä? Mietin usein, minä Daniel itse tulee pitämään itseään kasvettuaan isommaksi? Suomalaisena? Venäläisenä? Vai jotain siltä väliltä? Ei ole salaisuus, että monissa venäjänkielisissä perheissä – puhumattakaan niistä perheistä, joissa vain toinen vanhempi puhuu venäjää – lapset eivät osaa venäjää tai kieltäytyvät puhumasta sitä. Välillä se on vanhempien tietoinen valinta, mutta usein lapsi päättää itse ympäristön painostuksen vuoksi: olen suomalainen ja sillä selvä. Minä en yhtään haluaisi, että Danskusta tulisi «täysin suomalainen».

Minulle venäläisyys – äidinkieli ja oma kulttuuri – on hyvin tärkeää. Samalla ymmärrän sen, että poikani paikka on täällä Suomessa; että suomen kieli, mitä sitä peittelemään, on hänelle tärkeämpi kuin venäjä ja että todennäköisesti Muumipeikko tulee olemaan hänelle läheisempi kuin Tšeburaška.

Toisesta kielestä voi tulla voiman ja ilon lähde – tai kehitystä hidastava «taakka». Haluan toivoa, että poikani oppii tiedostamaan ja arvostamaan suomalaisen kulttuurin rikkautta, mutta venäläistä kulttuuria unohtamatta. Että suomalainen joulu ja venäläinen uusi vuosi olisivat hänelle yhtä tärkeitä (mitä huonoa on siinä, että saa lahjoja sekä Joulupukilta että Pakkasukolta?). Että hän syö yhtä mielellään borssia ja porkkanalaatikkoa. Että Hämä-hämähäkki-laulu saa aikaan yhtä iloisen hymyn kuin Antoškasta kertova laulu. Toivon, että Daniel pystyy juttelemaan sekä Tarja-mummon että Nataša-mummon kanssa. Ja toivon hartaasti, että ne kierot katseet, joita välillä huomaan puhuessani Dankalle venäjää, ovat vain minun mielikuvitukseni tuotetta...

Minun lapsestani kasvaa kahden kulttuurin ihminen. Ja se on ihanaa!

Svetlana Sivil

Siirry ylös