2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010


№ 4 (30)


№ 3 (29)


№ 2 (28)


№ 1 (27)

№ 3 ( 29 ) 2017

Minä — Я

Valentina Proshkina on muuttanut Kuopioon toukokuussa 2012 yhdessä perheensä kanssa. Kuopioon he päätyivät siitä syystä, että Kuopio sijaitsee lähellä Karjalan rajaa ja täällä oli Valentinan sisko asunut jo 15 vuoden ajan ja viihtynyt kaupungissa hyvin. Valentina on inkerinsuomalainen ja käynyt Suomessa useita kertoja ennen muuttoaan Kuopioon ensin vanhempiensa kanssa ja myöhemmin kausitöissä ollessaan. Petroskoissa Valentina opiskeli Elias Lönnrotin Suomalais-ugrilaisessa koulussa. Koulusta Valentina sai erinomaiset eväät elämään ja suomen kielen osaamiseensa. Tietenkin suomen kielen opiskelua piti jatkaa myös Suomessa, mutta kielitaidon ja lukuisten Suomessa vierailujen ansiosta Valentinalle Suomeen muutto ei ollut elämää mullistava juttu.

Valentina Proshkina.


Osaat todella hyvin suomea, joten suomalaisia ystäviäkin olet varmasti ehtinyt saamaan?
Minulla on aika laaja tuttavapiiri, mutta en voi sanoa, että ystäviä olisi kovinkaan paljon. Pääsen kuitenkin joka päivä puhumaan suomea, mikä on tärkeintä.


Onko sinulla koulutusta Venäjältä ja oletko opiskellut Suomessa?
Opiskelin Venäjällä kansainvälisessä poliisikoulussa ja minulla on juristin koulutus. Myöhemmin opiskelin myös Pietarin Valtiollisesta yliopistosta suhdetoiminnan tiedekunnasta. Mutta muutosta johtuen en ehtinyt valmistumaan, mutta en ole siitä kovinkaan pahoillani.


Oletko ollut jossain töissä Suomessa?
>Olen valmistumassa lähihoitajaksi ja suuntautunut mielenterveyteen ja päihdetyöhön. Haen tämän jälkeen yliopistoon jatkamaan opintojani. Olen tehnyt opiskelujen ohessa lähihoitajan töitä jo vuoden ajan.


Olet toiminut aiemminkin yhdistyksissä, miksi järjestötoiminta kiinnostaa sinua?
>Olen aina pitänyt erilaisten tapahtumien järjestämisestä. Tämän vuoksi aloin myös Suomessa etsiä itselleni tällaisia hommia. Minulle on tärkeää, että toimintani olisi tuloksellista. Rakastan tehdä sellaisia töitä, joissa perspektiiviä ja mahdollisuus kehittyä. Nähtävästi mottoni elämässä on: Jos pystyn johonkin, niin sitä minun tulisi myös tehdä (если могу значит должна). Eli, jos minulla on aikaa, resursseja ja mahdollisuus auttaa, niin myös autan.


Oletko käynyt jollain kursseilla, koska tiedät, miten järjestöissä tulee toimia?
Noin neljä vuotta sitten Kuopiossa järjestettiin Cultura-säätiön erään hankkeen puitteissa yhdistystoimintaan liittyviä kursseja. Olin tällaisella kurssilla ja se oli todella informatiivinen ja hyödyllinen.


Toimit tällä hetkellä uuden hyväntekeväisyyttä harjoittavan Lumikello ry: n puheenjohtajana. Miksi päätitte perustaa Lumikello ry: n?
Olen käyttänyt viime aikoina paljon aikaa sosiaalisen orpouden tutkimiseen, eli ongelmiin, jotka liittyvät lasten kasvatukseen perheissä, lapsiin, jotka kasvavat lastenkodeissa, ja tietenkin invalidien oikeuksiin ja mahdollisuuksiin. Tajusin, että tehokasta toimimista ja auttamista varten, tarvitsen ympärilleni isomman porukan. Kohtalo toi luokseni «tarvitsemani» ihmiset, joiden kanssa me päätimme perustaa kansalaisjärjestön, jonka ovet ovat avoinna jokaiselle, joka jakaa kanssamme samat ideat ja ajatukset.


Onnea uuden järjestönne pyörittämiseen! Mitä sinä haluaisit toivottaa Mosaiikki-Savo-lehden lukijoille?
Toivon kaikille lehden lukijoille ennen kaikkea mielen rauhaa. Älkää hukatko itseänne ja jos niin on jo käynyt, niin etsikää, löytäkää ja tehkää toiveenne todeksi!


Kirjoittanut: Maria Lepistö
Venäjännös: Lidia Popova

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика